Netflix on viime aikoina tarttunut jo useampaankin rakastettuun animaatiotarinaan ja tehnyt niistä oman näytellyn versiointinsa. Viimeisimpänä tähän kastiin liittyi mukaan Avatar: The Last Airbender, jonka koko ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin katseltavaksi viime viikon torstaina, 22. helmikuuta.
Suoratoistojätti on nyt myös jakanut tietoja sarjan avausmenestyksestä. Tuoreiden tietojen mukaan Avatar keräsi ensimmäisen neljän esityspäivänsä aikana huikeat 21,2 miljoonaa katselukertaa. Netflix kutsuukin sarjauutuutta ”välittömäksi sensaatioksi”. Sarja kipusi suoratoistopalvelun Top10:n kärkisijalle yhteensä 92 maassa, myös Suomessa.
Avatar: The Last Airbender siis peittosi tällä suorituksellaan muun muassa viime syksynä julkaistun, näytellyn One Piece -sarjan. Suosittuun animeen ja mangaan pohjaavan merirosvoseikkailun pariin sukelsi sen ensimmäisen neljän esityspäivän aikana yleisöä mukavan 18,5 miljoonan katselukerran verran.
Nämä katselukertaluvut on saatu selville jakamalla sarjojen jaksojen kokonaiskatseluaika niiden minuuttimäärällä. Näin ollen Avataria on katseltu siis neljässä päivässä yhteensä 153 400 000 tuntia.
Kumpaisenkin sarjan virallinen traileri löytyy katseltavaksi alta.


Lähde: Netflix, Netflix Top10, IGN
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.