Lähes neljä vuotta sitten leskeksi jäänyt Anne Osborne asuu 14-vuotiaan poikansa Jonathanin kanssa pienessä englantilaisessa merenrantakaupungissa. Vaikka vuodet ovat kuluneet, Anne ei ole päässyt yli edesmenneestä miehestään. Jonathan puolestaan on ajautunut synkkään poikajoukkoon, jota johtaa sadistinen ja ylimielinen ”päällikkö”. Muut jäsenet tunnetaan vain numeroina, ja ”päällikkö” pitää heitä alamaisinaan levittäessään kyseenalaisia ajatuksiaan elämän tarkoituksesta ja vallan merkityksestä. Jonathanilla on myös häiritsevä tapa vakoilla äitiään tämän mennessä nukkumaan.
Eräänä päivänä satamaan saapuu suuri kauppalaiva, ja Anne vie poikansa tutustumaan alukseen. He tapaavat laivan toisen perämiehen, Jim Cameronin, joka tekee vaikutuksen molempiin. Anne ja Jim rakastuvat, mutta Jonathan ei siedä ajatusta miehestä äitinsä rinnalla. Kun Jim joutuu palaamaan merille, Jonathan paljastaa mustasukkaisuutensa ”päällikölle”, joka päättää ryhtyä toimiin. Kun Jim palaa myöhemmin aikomuksenaan mennä naimisiin Annen kanssa, asiat saavat karmivan käänteen.
Merimies jonka aallot hylkäsivät (The Sailor Who Fell from Grace with the Sea, 1976) on synkkäsävyinen ja useita järkyttäviä hetkiä sisältävä psykologinen draama. Se perustuu Yukio Mishiman vuonna 1963 julkaistuun romaaniin, ja se on yhtä lailla visuaalisesti lumoava kuin ahdistava elokuvakokemus. Pääosissa nähdään Sarah Miles, Kris Kristofferson ja Jonathan Kahn.
Elokuvassa käsitellään erittäin synkkiä ja seksuaalisia teemoja, minkä vuoksi se sai Suomessa – ja monissa muissakin maissa – K-18-ikärajan. Yhdysvalloissa sitä jouduttiin leikkaamaan, jotta se sai R-luokituksen alkuperäisen X-luokituksen sijaan.
Tätä harvinaista elokuvaa ei ole nähty Suomessa sen 1980-luvun videojulkaisun jälkeen. Nyt sen voi kuitenkin katsoa ilmaiseksi Plexissä – tosin ilman suomenkielisiä tekstityksiä.
Lue myös: Vain aikuisille: Ilmaiskatselussa kiistelty ja raju giallo-klassikko – ohjaajansa uran kulmakivi
Plexissä oleva suoratoistoversio on todennäköisesti Yhdysvaltain sensuroitu R-versio, ja viimeisten 11 minuutin aikana esiintyy pientä kuvanykimistä. Näin harvinaisen elokuvan kohdalla nämä pienet puutteet on kuitenkin syytä hyväksyä.
Alla kaksi elokuvan julistetta, traileri ja triviaa.


- Suomen valkokangasensi-ilta oli 17.9.1976 elokuvateatteri Coronassa. Katsojia kertyi yhteensä 59 774.
- Mainostaakseen elokuvaa Kris Kristofferson ja Sarah Miles poseerasivat yhdessä Playboy-lehden alastonkuvissa, joissa he esittivät lehden mittapuulla varsin rohkeita seksiasentoja. Kristoffersonin mukaan hän oli humalassa kuvia otettaessa.
- Elokuva oli aiemmin käsikirjoituksia rustailleen Lewis John Carlinon (1932-2020) ensimmäinen ohjaustyö. Tämän jälkeen hän ohjasi kaksi hyvin erilaista elokuvaa, Jääräpää Santini (The Great Santini, 1979) ja Jenkkikassi ja pitsipöksy (Class, 1983).