Risto Räppääjä ja kaksoisolento on ylittänyt 100 000 katsojan rajan. Elokuva on saanut torstaihin 27.2.2025 mennessä kaikkiaan 104 990 katsojaa elokuvateattereissa. Merkittävä rajapyykki ylittyi kahdessa viikossa. Elokuva tuli ensi-iltaan 14.2.2025.
Sinikka ja Tiina Nopolan luomista hahmoista tehdyt Risto Räppääjä -elokuvat ovat olleet elokuvateatterimenestyksiä ja saaneet kaikkiaan yli 2 400 000 katsojaa.
Musikaalien tekijänä tunnettu elokuvan ohjaaja Samuel Harjanne iloitsee siitä, että kotimainen kulttuuri kiinnostaa: ”Olen erittäin onnellinen, että meidän seikkailumielinen Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuvamme on jo nyt saavuttanut näin suuren katsojajoukon. En olisi voinut kuvitella oman esikoiselokuvaohjaukseni saavuttavan tämänlaista merkkipaalua näin nopeasti. Kotimainen elokuva on hieno ja arvokas asia, ja kotimainen koko perheen elokuva merkittävä osa kulttuuriamme. Olen iloinen että näemme tämän olevan merkityksellistä myös katsojille.”
Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan samannimiseen lastenkirjaan. Päärooleissa Risto Räppääjänä nähdään Aleksi Johansson ja Nelli Nuudelipäänä Alma Järvensivu. Muissa päärooleissa nähdään edelleen Ylermi Rajamaa ja Jenni Kokander, Iina Kuustonen ja Oona Airola.
Lue myös: Suomen kansa katsoo Solar Filmsin elokuvia, ja Markus Selin tietää, mistä se johtuu
Risto Räppääjä ja kaksoisolento -elokuvan ovat käsikirjoittaneet Tiina ja Emma Nopola. Musiikin on säveltänyt Kerkko Koskinen ja sanat ovat peräisin Matias Nopolan kynästä. Elokuvan tuottaneelle Rimbo Salomaa, jolle tämä on jo seitsemäs Risto Räppääjä.
Katso alta kohtaus elokuvasta.