Kotimaisen Valitut-elokuvan ikärajaa on laskettu. Kuvaohjelmaluokittelija oli alun perin arvioinut elokuvan sallituksi yli 16-vuotiaille. Haitallisuusperusteena oli ahdistusta aiheuttava sisältö.
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on uudelleenluokitellut elokuvan saamansa yleisöpalautteen perusteella. KAVIn luokittelussa ikäraja laski ja elokuva on nyt sallittu yli 12-vuotiaille. Haitallisuusperusteina KAVI käytti elokuvan ahdistavaa ja seksuaalista sisältöä.
Valitut tuli ensi-iltaan 20. maaliskuuta. Valitut on tositapahtumien innoittama, 1930-luvun Torniojokilaaksoon sijoittuva elokuva, joka kertoo kyseenalaisesta uskonlahkosta ja ihmisistä, jotka se ajoi joukkohurmoksen kautta tuhon partaalle.
KAVIn mukaan elokuva sisältää melko voimakkaan psyykkisen kärsimyksen ja sekavuustilojen kuvauksia sekä seksuaalista sisältöä. KAVIn arvion mukaan ahdistaville tapahtumille on niiden intensiteettiä lieventäviä inhimillisiä vastavoimia ja toivon elementtejä, ja elokuvan seksikohtaukset ovat pääosin peiteltyjä.
Episodi antoi elokuvalle kolme tähteä.
”Valitut on mielenkiintoinen valtatutkielma. Teodorin upotessa syvemmälle harhoihinsa hän asettuu yhteiskuntaa ja tiedettä vastaan ja Rakelin on valittava uransa ja miehensä välillä. Jessica Grabowsky on mainio naisena, joka avuttomuutensa tajutessaan saa vahvuutta juuri häntä rajoittavista rakenteista. Jakob Öhrmanin Teodorin julmuus ja toksisuus sen sijaan tuppaavat menemään mielenterveysongelmien piikkiin”, Jouni Vikman kirjoitti.
KAVI muistuttaa, että ikäraja ei suosittele elokuvaa tietyn ikäisille, vaan varoittaa lapsen kehitykselle mahdollisesti haitallisesta sisällöstä. Ikärajoista voi antaa palautetta KAVIn sivuilla. Perusteltu palaute voi johtaa kuvaohjelman uudelleenluokitteluun.