Totuttuun tapaan Episodin lukijat saivat äänestää kolmea suosikkiaan viime vuoden 210:stä äänestyskelpoisesta teatteriensi-illasta. Äänten jakautuessa ymmärrystä riittikin lähes puolelle niistä.
Toimituksen jäseniltä kysyttiin maksimissaan kymmentä suosikkia, jotka piti vielä asettaa paremmuusjärjestykseen. Näin sijoitukseen vaikutti yhteisäänimäärän ohella sijoittuminen yksittäisillä listoilla. Suuremmasta määrästä huolimatta toimitus oli huomattavasti lukijoita niuhompi porukka. Ääniä herui vain 35 nimikkeelle.
Teatteriensi-iltojen ohella toimitus sai ottaa kantaa moneen muuhunkin kategoriaan. Tulokset löytyvät pähkinänkuoressa oheisista listoista.
Meillä ja muualla
On selvää, että maailman isoimmat elokuvat ovat isoja myös meillä. Mutta on mukava havaita, että Suomen katsotuimpien elokuvien kärjestä löytyy vain neljä maailman Top 10 -nimikettä – loput ovat kotimaisia tuotantoja. Hyvä me!
Toinen mukava asia on, että Episodin lukijoiden suosikeissa oli vain kolmen nimikkeen päällekkäisyys ”valtavirtalistan” kanssa. Loput olivat elokuvia, joita suuri yleisö ei välttämättä löydä. Huomiota kiinnitti genre-elokuvien runsas edustus. Osuiko äänestäjiin tänä vuonna paljon niiden ystäviä vai kertooko se jotain viime vuoden tarjonnasta?
Mukava asia numero kolme: Episodin lukijoiden ja toimituksen suosikkien kymppikärjen listalla on
neljä yhteistä elokuvaa. Yhtäläisyyksiä oli siis enemmän kuin Episodin lukijoiden ja suuren yleisön listojen välillä. Yksi enemmän, mutta kuitenkin. Voinemme rohkeasti päätellä, että toimituksen ja lukijoiden maut osuvat yksiin, mikä tietysti on toivetilakin.
Toimitukselta kysyttiin myös suosikkeja kotiteatteriensi-iltojen suhteen. Tämä on perinteisesti ollut tasainen kategoria, koska toimituskunnan jäsenet seuraavat hyvin erilaisia suoratoistopaketteja. Tällä kertaa kärkikaksikko nousi selvästi muiden edelle, ja hetken pohdittuani syy siihen selvisi. Kumpikin oli nimittäin viime vuonna Oscar-ehdokkaana, vaikka eivät meillä teatterilevitykseen tulleetkaan.
American Fiction jopa voitti sovitetun käsikirjoituksen pystin, ehdolla se oli kategorioissa musiikki, miessivuosa ja -pääosa sekä paras elokuva. J.A. Bayonan ohjaama Lumen yhdistämät oli ehdokkaana kategorioissa kampaus ja maskeeraus sekä paras kansainvälinen elokuva. On loogista ajatella, että toimituskunta oli tutustunut Oscar-ehdokkaina olleisiin elokuviin jos ei muusta syystä niin toimituksen sisäiseen veikkaukseen osallistuakseen!
Hulppea Hundreds of Beavers on kyllä julkaistu myös dvd:llä, mutta uskallan epäillä useammankin toimituksen nähneen sen festivaaleilla, joilla hitti-ilmiöksi muodostunut elokuva on piipahdellut vähän väliä. Kaikkiaan toimituksen äänet jakaantuivat vain 30 kotiteatteriensi-illan kesken – ja muutama häntäpään nimike niistä sai vain yksittäisiä mainintoja.
Osiensa summaa pienempi suosikki
Perinteisesti suosikkielokuvien listalle nousevat nimikkeet pärjäävät myös muiden listojen kärjessä. Onhan se ymmärrettävää, sillä elokuvanautinto koostuu tarinan, kerronnan, näyttelijäsuoritusten ja monien muiden osa-alueiden kokonaisuudesta. Käytännössä kaikki toimituksen kärkikymmenikön elokuvat löytyivät myös vähintään yhdeltä muultakint Top 10 -listalta.
Poikkeus oli erittäin pidetty Villi robotti, joka olisi yllättänyt, mikäli se olisi pärjännyt näyttelijäkategorioissa. Ohjaus- ja käsikirjoituslistoiltakin se jäi syrjään – vaikka toki se sai mainintoja niilläkin: se oli käsikirjoituskategoriassa sijalla 15.
Aina ”pärjää yhdessä niin pärjäät muissakin” -periaate ei kuitenkaan ole kiveen hakattu. Tällä kertaa mukana oli yksi outolintu, joka pärjäsi yksittäisissä kategorioissa mutta ei suosikkinimikelistalla.
Katolista kulttuuria tuntemattomana olisi ollut helppo kuvitella, ettei uuden paavin valinnasta voi saada mielenkiintoista elokuvaa. Conclavessa prosessista muodostui kuitenkin kutkuttava psykologinen jännäri. Ohjaaja Edward Berger huomioitiinkin kollegoittensa joukossa sijalle 8, ja käsikirjoittaja Peter Strauchan katsottiin niin oleelliseksi osaksi tunnelman luonnissa, että hän nappasi peräti ykköstilan.
Miesnäyttelijöissä Ralph Fiennes oli pitkään kiinni ykköstilassa, mutta joutui lopussa taipumaan hopealle. Myös Stanley Tucci sai ääniä ja sijoittui tilalle 14. Vaikka Isabella Rossellini esiintyy elokuvassa vain muutaman minuutin verran, hänkin sai ääniä sen verran, että pääsi sijalle 21.
Onkin siis suoranainen ihme (heh heh), että kun tarkastelee parhaiden elokuvien listaa, Conclave pääsi ”ainoastaan” sen sijalle 18!
Äänikuninkaat ja -kuningattaret
Vaikka lopulta vain kaksi toimittajaa sijoitti Paul Giamattin ykköseksi omalla listallaan, hän sai niin tasaisesti ääniä kautta linjan, että oli lopulta selvä voittaja miesnäyttelijöiden katetoriassa. Yrmyä sisäoppilaitoksen opettajaa esittäneen Giamattin lisäksi The Holdoversissa ensimmäisen elokuvaroolinsa tämän oppilaana tehnyt Dominic Sessa nousi listalle, sijalle 28.
Andrew Scott vakuutti All of Us Strangersin pääosassa, ja kaksi toimittajaa sijoitti hänet oman listansa ykköseksi. Hänen kanssanäyttelijänsä Paul Mescal sijoittui samasta elokuvasta sijalle 11, mutta jos All of Us Strangersin ääniin olisi yhdistetty Mescalin Gladiator II:sta saamat äänet, mies olisi noussut peräti kärkikymmenikköön sijalle kuusi! Gladiator II:sta ääniä sai tietysti myös Denzel Washington, joka sijoittui sijalle 42.
Timothée Chalamet on pärjännyt toimituksen äänestyksissä jokaisesta elokuvastaan, ja nyt Dyyni: Osa kaksi toi sijoituksen viisi. Samasta elokuvasta listalle nousivat myös Austin Butler (sija 20) ja Javier Bardem (38.). Lisäksi Butler sai ääniä The Bikeridersista, mutta yhdistettunäkään hän ei olisi noussut sijaa 16 korkeammalle.
Mainiosta roolistaan Dream Scenarion harmittomana professorina Nicolas Cage palkittiin sijoituksella viisi. Hänen vähemmän harmiton hahmonsa Longlegsissä huomioitiin myös, ja summatuilla äänillä Cage olisi noussut tasoihin Chalamet’n kanssa.
Challengers keräsi paljon huomiota, ja Josh O’Connor sai eniten näyttelijä-ääniä. Sijoitus ei olisi juuri noussut, vaikka niihin olisi laskettu La Chimera – Sielujen aarteet -äänet. Sen sijaan, jos Sebastian Stan olisi saanut yhdistää A Different Man -pisteisiinsä The Apprentice -äänet, hän olisi noussut peräti sijalle neljä!
Emma Stone, Demi Moore ja Mikey Madison olivat aivan omaa luokkaansa naisnäyttelijöiden kategoriassa. Koska Stone voitti jo Oscarin toissa vuonna, tämän vuoden kahinoissa Episodin äänet olisivat siis menossa Moorelle.

Mia Gothin kanssa jaetulle neljännelle sijalle nousseen Kirsten Dunstin suojatti Civil War -leffasta, Cailee Spaeny, jäi kitkun katkun kärkikymmenikön ulkopuolelle. Ahkera nuori näyttelijä huomioitiin kuitenkin myös Alien: Romuluksesta ja Priscillasta. Yhteenlaskettuna elokuvat olisivat nostaneet hänet juuri Gothin ja Dunstin edelle.
Gothin ja Dunstin olisi ohittanut myös Putoamisen anatomiasta palkittu Sandra Hüller, jos hän olisi saanut samaan pottiin myös The Zone of Interest -pisteensä.
Ennakko-odotukset johtavat pettymyksiin
Kotiteatterisuosikkien ohella pettymysten ja inhokkien lista on perinteisesti ollut se tasaisin, koska kukin toimittaja on itse saanut määritellä mikä moiset määrittelee. Niinpä kärkeen yleensä nousee, jos parikin yksittäistä toimittajaa on nostanut elokuvan omalle listalleen.
Nyt ykköseksi nousi hurrikaanileffa Twisters. Voi hyvin kuvitella, että jos vuoden 1996 Twisteriä ei olisi olemassa, Twisters oli unohdettu tusinaleffojen joukkoon. Tässä kategoriassa ennakko-odotukset kostautuvat. Siksi on vähän vaikea ymmärtää, miksi Francis Ford Coppolan Megalopolis nousi niin korkealle. Ehkä se oli haukuttu niin perusteellisesti etukäteen, että mollaukseen ei suostuttu uskomaan.
Ennakko-odotusten ohella listalle pääsemisen peruste oli potentiaalin jääminen täyttymättä. Siitä kärsi esimerkiksi MaXXXine, ja etenkin myös mainintoja saanut Horizon: An American Saga, josta suoraan todettiin, ettei ”se nyt niin huono ollut”.
Se oikeasti paras?
Yorgos Lanthimosin Poor Things sai eniten ääniä toimitukselta, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Pieni ajatusleikki silti suotakoon. Kuten edellä mainittiin, ainoastaan Villi robotti ei saanut mainintoja muissa Top 10 -listoissa. The Zone of Interest nousi kärkeen myös ohjauksessa.
Kärkikympin elokuvista kahdessa muussakin kategoriassa näyttäytyivät All of Us Strangers ja Dyyni: Osa kaksi. Yhtä lukuunottamatta kaikki muut nousivat Top-kymppiin myös ohjauksessa, käsikirjoituksessa ja jommassa kummassa näyttelijäkategoriassa.
Yksi elokuva pääsi kärkikymmenikköön molemmissa näyttelijäkategorioissa, eli se nousi peräti viidelle Top 10 -listalle. Kyseessä on The Holdovers, joka kertoo muutamasta sisäoppilaitoksessa joulua viettämään joutuvasta erilaisesta ihmisestä. Jos et ole nähnyt, katso ihmeessä!
Teksti: Jouni Vikman
Totuus vuodesta 2024
Vuoden 2024 lipputulot koko maailmassa
- 1. Inside Out – mielen sopukoissa 2 (1 699 miljoonaa dollaria)
- 2. Deadpool & Wolverine ( 1 338)
- 3. Vaiana 2 (1 046)
- 4. Itse ilkimys 4 (969)
- 5. Wicked (725)
- 6. Dyyni: Osa kaksi (715)
- 7. Mufasa: Leijonakuningas (687)
- 8. Godzilla x Kong: The New Empire (572)
- 9. Kung Fu Panda 4 (548)
- 10. Venom: The Last Dance (479)
Suomen katsotuimmat 2024
- 1. Myrskyluodon Maija (469 334 katsojaa)
- 2. Inside Out – mielen sopukoissa 2 (381 212)
- 3. Luottomies-elokuva: All in (324 485)
- 4. Itse ilkimys 4 (287 602)
- 5. Dyyni: Osa kaksi (257 998)
- 6. Deadpool &Wolverine (256 131)
- 7. Kyllä isä osaa -elokuva (223 051)
- 8. Heinähattu, Vilttitossu ja kana (181 955)
- 9. Mielensäpahoittajan rakkaustarina (176 171)
- 10. Se päättyy meihin (175 173)
Lukijoiden suosikit
- 1. Deadpool & Wolverine
- 2. Dyyni: Osa kaksi
- 3. Alien: Romulus
- 4. The Substance
- 5. Poor Things
- 6. Civil War
- 7. Gladiator II
- 8. Furiosa: A Mad Max Saga
- 9. Terrifier 3
- 10. Beetlejuice Beetlejuice; Myrskyluodon Maija

Toimituksen suosikit
- 1. Poor Things
- 2. The Substance
- 3. All of Us Strangers
- 4. Civil War
- 5. Dyyni: Osa kaksi
- 6. Villi robotti
- 7. Anora
- 8. The Zone of Interest
- 9. Challengers
- 10. The Holdovers
Paras kotiteatteriensi-ilta
- 1. American Fiction
- 2. Lumen yhdistämät
- 3. I Saw the TV Glow
- 4. Hundreds of Beavers
- 5. Gaga Chrimatica Ball
- 6. Look Back
- 7. Lover Stalker Killer
- 8. Stevie Van Zandt: Disciple
- 9. Damsel
- 10. I Am: Celine Dion
Paras ohjaus
- 1. Yorgos Lanthimos (Poor Things)
- 2. Coralie Fargeat (The Substance)
- 3. Denis Villeneuve (Dyyni: Osa kaksi)
- 4. Alexander Payne (The Holdovers)
- 5. Alex Garland (Civil War)
- 6. Luca Guadagnino (Challengers)
- 7. Jonathan Glazer (The Zone of Interest)
- 8. Sean Baker (Anora)
- 9. Edward Berger (Conclave)
- 10. Osgood Perkins (Longlegs)
Paras käsikirjoitus
- 1. Peter Straughan (Conclave)
- 2. Tony McNamara, Alasdair Gray (Poor Things)
- 3. Alex Garland (Civil War)
- 4. David Hemingson (The Holdovers)
- 5. Coralie Fargeat (The Substance)
- 6. Celine Song (Past Lives)
- 7. Sean Baker (Anora)
- 8. Andrew Haigh (All of Us Strangers)
- 9. Justin Kuritzkes (Challengers)
- 10. Justine Triet, Arthur Harari (Putoamisen anatomia)
Paras miesnäyttelijä
- 1. Paul Giamatti (The Holdovers)
- 2. Ralph Fiennes (Conclave)
- 3. Andrew Scott (All of Us Strangers)
- 4. Timothée Chalamet (Dyyni: Osa kaksi)
- 5. Nicolas Cage (Dream Scenario)
- 6. Josh O’Connor (Challengers)
- 7. Kôji Yakusho (Perfect Days)
- 8. Charles Melton (May December)
- 9. Sebastian Stan (A Different Man); Mads Mikkelsen (Luvattu maa)
Paras naisnäyttelijä
- 1. Emma Stone (Poor Things)
- 2. Demi Moore (The Substance)
- 3. Mikey Madison (Anora)
- 4. Kirsten Dunst (Civil War); Mia Goth (MaXXXine)
- 6. Da’Vine Joy Randolp (The Holdovers)
- 7. Amanda Jansson (Myrskyluodon Maija)
- 8. Sandra Hüller (Putoamisen anatomia)
- 9. Kate Winslet (Lee); Greta Lee (Past Lives)
Paras sarja
- 1. Shogun
- 2. The Penquin
- 3. Ripley
- 4. Baby Reindeer
- 5. Delicious in Dungeon
- 6. Fallout; House of the Dragon kausi 2; Slow Horses
- 9. Arcane kausi 2
- 10. Masters of the Air; True Detective: Night Country
Vuoden 2024 pettymykset
- 1. Twisters
- 2. Megalopolis
- 3. MaXXXine
- 4. The Crow
- 5. Venom: The Last Dance
- 6. Ghostbusters: Frozen Empire; Next Goal Wins; Beautiful Wedding, Red One
- 10. Speak No Evil; Deadpool & Wolverine; Lisa Frankenstein; Rebel Moon- Part Two: The Scargiver; Joker: Folié á Deux