Koronapandemian aikaan viisinkertainen Oscar-ehdokas Richard Linklater sai puhelun vanhalta tutultaan, Glen Powellilta (Top Gun: Maverick). Tämä kysyi, oliko Linklater kuullut Hit Man -tapauksesta.
– Kuulin siitä jo vuonna 2001 tapahtumasta artikkelin kirjoittaneelta ystävältäni Skip Hollandsworthilta, Linklater vastasi. – Ajattelin sitä usein vuosien varrella, mutta en oikeastaan elokuvana, koska siinä ei tuntunut olevan tarinaa.
Tuottaja Michael Costigan oli tuonut itseään samoin kiehtoneen artikkelin Powellin tietouteen, ja kaksikko oli yhtä mieltä siitä, että sen käsittelemässä hahmossa oli potentiaalia. Kun Costigan kysyi hyvää tahoa, jonka kanssa tutkia aihetta, Powell ajatteli heti Linklateria.
– Kukaan ei ymmärrä paremmin ihmismielen monimutkaisuutta. Hän ajattelee niitä eri tavalla kuin kukaan muu koskaan tapaamani. Pian yritimmekin keksiä keinoa saada tarina toimimaan elokuvana.
Kaksikko ryhtyi yhteiseen käsikirjoitusprojektiin.
– Artikkelin lopussa mainittiin Gary Johnsonin löytäneen miehensä tappamista suunnittelevan naisen ja nähneen olosuhteiden uhrin, jota halusi auttaa. Ihmisiä imitoiva mies löysi oman ihmisyytensä. Siitä tuli elokuvan avain, Powell muistelee.
Lajityyppiä hiomassa
Hit Man yhdistää samaan pakettiin noiria, romantiikkaa, jännitystä, keikkaa, toimintaa ja komediaa.
– Rick on uskomattoman uransa aikana kolunut jokaista lajityyppiä, ja tämä yhdistää ne kaikki yhteen elokuvaan ja ihmiseen. Silti hän sai sen vaikuttamaan vaivattomalta, Powell kuvailee.
Linklater pohti keskeistä ihmissuhdetta artikkelia lukiessaan.
– Mitä tapahtuisi, jos nainen ottaisi uudelleen yhteyttä, jopa kiittäisi häntä? Kysyisi treffeille? Mitä jos he päätyisivät yhteen? Mies olisi jumissa tappajapersoonassaan, mutta havaitsisi sen hauskaksi tavaksi selvitä maailmassa. Niinpä siitä tulee outo roolinvaihtokomedia.
– Pysyikö mies hahmossa, tiesiko nainen hänet tappajaksi, selvisikö totuus? Powell pähkäili myös. – Oli kiinnostava tutkia tappajaa emuloivaa miestä, joka päätyy tappajaksi.
– Sitä innostuu tarinasta, hahmosta, ilmapiiristä. Olimme jo melko pitkällä, kun tajusin meidän olevan tavallaan noir-jännärin alueella. On aina hauska havainnoida genre, koska tietää tekevänsä siitä oman väännöksensä, tunnustaa lähtökohta mutta lähteä omille poluilleen, Linklater kommentoi luomisprosessia.
Toisaalta Hit Man on myös musta komedia. Oudolla tavalla huvittava kertomus murhasta. Mikäpä sen hauskempaa.
– Noir-perinteen mukaan tyyppiraukka päätyy vankilaan tai kuolee, koska ei voi hillitä itseään. Gary yrittää löytää elämäänsä intohimoa ja löytää sen Ron-hahmostaan ja Madisonista. Pitäisikö häntä rangaista siitä? Linklater kuvailee. – Se kertoo oman parhaan versionsa löytämisestä. Joo, hänen menneisyydessään on synkkiä kohtia, mutta lopussa hän on parempi ihminen. Haluan yleisön toivovan Garylle ja Madisonille hyvää.
– Loppujen lopuksi kyse on fantasiasta, jonka haluaa yleisön hyväksyvän. Elokuvamme on hauska, seksikäs ja jännittävä. Siinä on jopa Linklater-elokuvien ensimmäinen seksikohtaus! Täydellinen treffileffa, Powell nauraa.
Työtoverina Richard Linklater
Teini-ikäisenä Powell esiintyi Linklaterin elokuvassa Fast Food Nation (2006).
– Ajattelin silloin: ”Vau, hän on yksi suurista ja täällä minä olen!” 20 vuotta myöhemmin suhtaudun häneen edelleen samalla tavalla.
– Kävimme puhelimessa läpi tarinan poljentoa, välillä kirjoitimme vuoroon osioita. Teimme kotiläksyjä ja kirjoitimme sitten taas yhdessä. Pääasiassa työskentelimme yhdessä reaaliajassa. Ei ole mitään hauskempaa kuin päästä näkemään, miten Richard Linklater katsoo maailmaa.
Kirjoitusprosessin aikana Linklater ja Powell tutkivat todellisia palkkamurhatapauksia, katsoivat tuntikaupalla valvontakameranauhoja ja kävivät läpi Skip Hollandsworthin artikkeliinsa käyttämää tutkimusarkistoa. Jotkut tapaukset kuuluvat kohtauksissa, joissa ihmiset puhuvat jonkun tappamisesta.
– Harva pääsee tietämään moisesta maailmasta ja oli ratkiriemukasta löytää se Rickin kanssa, hänellä on niin mainio huumorintaju. Nauraa käkätimme puhelimessa joillekin tarinoille.
– Parasta Rickin kanssa työskentelyssä on, ettei hänellä ole egoa. Tämä on neljäs yhteistyömme, ja tuntui että minulla oli ainoasti tiimikaveri, jonka kanssa navigoin hommaa, Powell lisää ja Adria Arjona komppaa:
Adria Arjona ja Glen Powell.
– Rick pilasi elokuvien tekemisen minulta! Hänellä on niin egosta vapaa lähestymistapa töihin ja hän on erinomainen kuuntelija. Hän salli minun ilmaista ja jakaa mielipiteitäni hahmosta niin vapaasti, ettei se onnistu ihan jokaiselta ohjaajalta. Moni haluaa jättää sormenjälkensä kaikkeen, Rick ei.
– Harjoittelimme kaksi ja puoli viikkoa. Rickille se tarkoitti jokaisen käsikirjoituksen rivin läpikäymistä kynän kanssa moneen kertaan. Siksi kuvaukset olivat niin hauskoja, olimme vapaita, koska tiesimme mitä teemme. Hänen työskentelyssään on vapautuneisuutta, jota kunnioitan nyt entistä enemmän, koska ymmärrän hänen prosessinsa. Se on tarkkaan laskettua, perustuu ajatteluun ja kaikelle on syy.
Kemiaa ja hahmoja kehittämässä
Powellin mukaan Madisonin ja Ronin välisen yhteyden oli pakko toimia, koska se on elokuvan ydin. On kuitenkin vaikea synnyttää kemiaa näyttelijöiden välille, sitä joko on tai sitä ei ole.
– Onneksi Adriaan oli helppo ihastua. Hän teki kaikesta kevyempää ja hauskempaa, jo ensitapaamisella tuntui kuin olisin tuntenut hänet ikuisuuden, Powell kehuu vastanäyttelijäänsä.
– Emme testanneet kemiaamme yhteisluvulla, Arjona muistelee, – Tapasin ensin Rickin Zoomin välityksellä, sitten hän järjesti illallisen Glenin kanssa, ja juttelimme varmaan neljä tuntia. Kummallakin oli käynnissä tipaton tammikuu, mutta kohta jo joimme tequilaa juhlistaaksemme elokuvan tekemistä yhdessä. Oloni oli mukava, Glen on ihmisenä ja näyttelijänä niin avoin ja todellinen herrasmies. Sitä ei olisi voinut suunnitella, se vain tapahtui.
Arjona huomioi, etteivät hänen Madison-hahmonsa tarkoitusperät ole aivan kristallinkirkkaat.
– Alussa hän on rikkinäinen nainen, joka on vuosia elänyt kamalassa, toksisessa suhteessa. Hän on yhä nuori, haluaa elää ja aloittaa alusta. Ei miehen vaan itsensä vuoksi. Mutta hän on niin solmussa, että hän näkee vain yhden ulospääsyn… palkkamurhaajan.
– Madisonin suhde Garyn persoonallisuuksiin on monimutkainen. Ron tuo tukea ja turvaa, hän tietää. Sellaista tunnetta hän ei ole kokenut aikoihin, päinvastoin. Ronin kanssa hän löytää itsensä ja seksuaalisuutensa. Suhde on hyvin intohimoinen. Mutta Gary… Madison ei aluksi tajua, että sen version hän itse asiassa kohtaa, kun mies sanoo: ”Pystyt parempaan, mene ja hanki elämä.” Gary on kannustava, sinut tunteiden kanssa ja siksi Madison rakastuu häneen. ”Ron” ja Gary ovat hänelle kaksi yhden hinnalla paketti!
– Rakastuuko Madison Garyyn vai Roniin? myös Powell pohtii. – Minun rahani on Garyn puolella. Garyn sydämen, vaikka se oli erilaisessa paketissa. Gary Johnson oli hauska tapaus näytellä, koska sain esittää useita erilaisia hahmoja. Hän on jumissa omassa indentiteetissään, mutta hänen sivutoimensa mahdollistaa erilaisten luonteiden tutkimista. Se on hienoa mutta myös hämmentävää identiteettikriisistä kärsivälle tyypille.
– Jo varhain pandemian aikaan juttelimme Rickin kanssa siitä, kuinka ihmiset ovat jumissa. Tarvitaan seismisen tason voima järisyttämään irti mukavuusalueeltaan. Puhuimme identiteetistä ja siitä kuinka voi olla joku muu, jos vain päättää niin. Se oli yksi tarinan siemenistä, identiteetti tahdonvaraisena mielentilana.
Powell ja Linklater kehittelivät yhdessä erilaisia tekaistuja tappajapersoonia, joita Gary käyttää potnetiaalisia ”asiakkaita” tavatessaan.
– Kuljin ympäriinsä niinä hahmoina kokeillen mikä toimii, Powell kertoo. – Oli hauska tutkia miten Gary ja Ron sopivat yhteen ja mielestäni löysimme hyvän tasapainon.
Haastattelut ja kuvat: Cinemanse
Toimitus Jouni Vikman
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.