63-vuotias brittinäyttelijä Tim Roth kertoi tuoreessa haastattelussa omalaatuisesta urastaan.
”Ura, jota tavoittelin, oli anarkiaa. Pidän siitä – ja kaaoksesta.”
”Teen aina elokuvan rahoittaakseni toisen elokuvan. Monet hullut elokuvat joita rakastan tehdä, ovat pieniä projekteja, joista ei makseta mitään”.
”Joten välillä täytyy tehdä isompia elokuvia. Ne ovat puolestaan joskus aivan kamalia. Toisaalta jotkut indie-elokuvat eivät toimi ja iso elokuva voi olla nautinto”.
Suuri yleisö muistaa Rothin erityisesti Tarantino-elokuvista Reservoir Dogs, Pulp Fiction ja The Hateful Eight.
”Luulen, että urani on terveellisen sekaisin. En edes katso leffojani. Kun urakkani on tehty, on yleisön tehtävä arvioida lopputulosta. He voivat olla siitä mitä mieltä haluavat”.
”Olen toki tehnyt urallani joitain karmeitakin juttuja”, Roth myöntää.
Roth näytteli 1980-luvulla pääosin brittiläisissä tv-elokuvissa. Hollywoodin avautuivat vasta seuraavalla vuosikymmenellä.
”Joskus surkeat elokuvat ovat todella hauskoja tehdä. Kun saavut kuvauspaikalle, mitä tahansa voi tapahtua”.
”Ja surkeaksi luulemasi leffa saattaa olla jotain, mitä yleisö rakastaa. Joka ikinen projekti on melkoinen sekasotku. Ja sekavuus on hyvä juttu”, Roth avasi.
Seuraava Rothin projekti on Michel Francon kirjoittama elokuva, joka kuvataan Britanniassa myöhemmin tänä vuonna.
”Se kertoo uhkapeliteollisuuden pahuudesta. Teema on kova. Ja rakastan käsikirjoitusta”, Roth kuvaili.
Lähde: Film News