Tänään tv:ssä: Paul Newman tekee loistavan roolisuorituksen vuoden 1961 klassikkoelokuvassa

Episodin tähdet ★★★★

15.3.2025 05:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1961 valmistunut Suurkaupungin hait (The Hustler).

Robert Rossenin ohjaama elokuva sijoittuu biljardin maailmaan. Fast Eddie Nelson (Paul Newman) on biljardihai joka kiertelee maata ja tienaa elantonsa biljardia pelaamalla ja huijaamalla. Pikkuvoitot eivät kuitenkaan Eddielle riitä. Hän haluaa päästä menestykseen ja isoihin rahoihin käsiksi. Eddie päättää haastaa legendaarisen biljardimestarin Minnesota Fatsin (Jackie Gleason).

Kaksi Eddien ja Minnesota Fatsin välistä ottelua ovat Suurkaupungin haiden perusrunko, mutta elokuvan klassikkomaine ei perustu pelkkään biljardiin. Suurkaupungin hait kertoo enemmän sen henkilöhahmoista ja heidän välisistä ristiriidoistaan, sisäisistä demoneista ja alkoholismista.

Lue myös: Clint Eastwood ei ollut likimainkaan ensimmäinen valinta Dirty Harryn rooliin – arvaapa kuka oli!

Neljännesvuosisata Suurkaupungin haiden ilmestymisestä vuonna 1986 Martin Scorsese ohjasi sille jatko-osan Suuret setelit. Paul Newman voitti siitä Oscarin, jonka jo Suurkaupungin hait olisi pitänyt tuoda.

Suurkaupungin hait esitetään Yle Teemalla lauantaina 15.3.2025 klo 21.00. Areenassa 12.6.2025 saakka. Katso traileri alta.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.