Päivitys 10.4.2025 kello 15:01. Juttu livahti liian aikaisin julkisuuteen. Ensi-ilta siis perjantaina 11. huhtikuuta.
Rami Malek ja Laurence Fishburne nähdään tänään elokuvateattereissa ensi-iltansa saavassa toimintaelokuvassa nimeltään The Amateur. Mukana ovat myös muun muassa Jon Bernthal ja Rachel Broshanan.
Charlie Heller (Malek) on briljantti mutta vahvasti sisäänpäinkääntynyt CIA:n salausasiantuntija, joka työskentelee yksin päämajan kellarikerroksessa Langleyssa. Hänen maailmansa romahtaa, kun hänen vaimonsa kuolee Lontoossa tehdyssä terrori-iskussa.
Kun CIA kieltäytyy ryhtymästä toimiin, Heller päättää toimia itse. Hän lähtee uhkarohkealle kostomatkalle halki maanosien jäljittääkseen syylliset. Aseenaan hänellä on älykkyytensä ja päättäväisyytensä. Apua hän saa Fishburnen näyttelemältä mentorilta Hendersonilta.

Lue myös: Kaipaatko Jon Bernthalin Punisheria? – Ei hätää, apu saapuu yllättävän pian
Lue myös: Rami Malek kertoi pidätyksestään – ”heitettiin” poliisiauton konepellille
Elokuva perustuu Robert Littellin kirjaan. Käsikirjoituksen siitä ovat raapustelleet Ken Nolan ja Gary Spinelli. Kirjasta on julkaistu filmatisointi myös vuonna 1981.
– Et luultavasti ole nähnyt toimintaleffaa tällaista näkökulmasta, sillä päähenkilö on joku, jonka vähiten odottaisi tekevän poikkeuksellisia asioita, Malek sanoi.
– Hän on hyvin epätavanomainen sankari, tähti lisäsi.
– Jokainen voi samaistua siihen, miltä tuntuu menettää joku todella tärkeä, ja tulla pakotetuksi tekemään asioita, joita ei olisi koskaan uskonut itsestään, elokuvassa niin ikään näyttelevä Rachel Brosnahan totesi.
Muissa rooleissa nähdään Caitríona Balfe, Michael Stuhlbarg, Holt McCallany, Julianne Nicholson, Adrian Martinez ja Danny Sapani. Elokuvan on ohjannut James Hawes.
Myöhemmin tänä vuonna Malekilta ilmestyy myös historiallinen draama nimeltään Nuremberg. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut James Vanderbilt, ja se perustuu Jack El-Hainin tietokirjaan Göring ja psykiatri vuodelta 2013.
Päärooleissa nähdään Malekin lisäksi Russell Crowe ja Michael Shannon. Malekin esittämä psykiatri Douglas Kelley haastattelee elokuvassa natsivankeja arvioidakseen heidän mielentilaansa ja oikeudenkäyntikelpoisuuttaan.
Ennen Nurembergin julkaisua nähdään kuitenkin The Amateur. Elokuvan ensi-ilta on tänään 11. huhtikuuta – voit katsoa trailerin alta.
Lue myös: Galactican Katee Sackhoff on nyt 45-vuotias – tältä hän näyttää nykyisin
Lähde: Abc 7 NY
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.