Ohjaaja Roman Polanski on henkilönä kiistelty, mutta ura on ollut jatkumo toinen toistaan hienompia elokuvia. 90-vuotiaan ohjaajan viimeisin The Palace on kuitenkin yleisesti parjattu – tai ainakin ne ovat parjanneet, ketkä sen ovat jossain päässeet näkemään.
The Palace sai ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla vuonna 2023, eivätkä kriitikot lämmenneet komedialle. Elokuvan tuoreusprosentti Metascoressa oli nolla. Yleisö on pitänyt elokuvasta hieman enemmän.
Elokuvan rooleissa nähdään muun muassa Mickey Rourke ja John Cleese. The Palace kertoo hienostohotellista ja sen vieraista, jotka valmistautuvat milleniumin vaihteeseen vuoden 1999 viimeisenä päivänä.
Katso traileri alta. Elokuva on Suomessa vuokrattavissa ainakin SF Anytimesta.
