Pysyvästi aivonsa vaurioittanut Emilia Clarke täytti 38 vuotta – tältä hän näyttää nyt

Osa aivoista ei enää toimi.

23.10.2024 05:30

Tänään 39 vuotta täyttävän Emilia Clarken tietävät nykyään kaikki, sillä hän nousi maailmanmaineeseen Game of Thrones (2011–2019) -sarjan myötä. Sarjan suosion jälkeen hän on näytellyt useissa suurissa elokuvissa, vaikka varsinaista megahittiä ei olekaan vielä tullut.

Clarke sai Game of Thronesin jälkeen pestin Terminator- ja Star Wars -elokuvasarjoissa, kun hän pääsi mukaan elokuviin Terminator Genisys (2015) ja Solo: A Star Wars Story (2018). Kumpikaan elokuva ei kuitenkaan saavuttanut suurta menestystä, eikä niiden lipunmyynti vastannut odotuksia.

Clarke näytteli vuonna 2023 roolin Marvel-sarjassa Secret Invasion, joka ei myöskään saanut erityisen positiivista vastaanottoa. Hänellä on kuitenkin muita rooleja, jotka ovat saaneet arvostusta osakseen.

Terminatorin ja Star Warsin välillä Clarke tähditti elokuvaa nimeltään Kerro minulle jotain hyvää, jossa hän esiintyi Sam Claflinin rinnalla, ja mukana oli myös Game of Thrones -kollega Charles Dance. Elokuva sai pääosin myönteisen vastaanoton, ja Episodin arvostelussa Clarkea kuvailtiin elokuvan ”hengeksi ja elämäksi”.

Kerro minulle jotain hyvää. Emilia Clarke ja Sam Claflin.

Vaikka Clarkelta puuttuisikin se kaikista suurin menestys elokuvien puolella, hän on silti taitava näyttelijä. Sen todistaa neljä Primetime Emmy -ehdokkuutta, jotka hän sai Game of Thrones -sarjasta.

Näyttelijäkoulunsa hän kävi Lontoon Drama Centerissä, ja Clarke esiintyi useissa näytelmissä, kunnes hän teki televisiodebyyttinsä lääketieteellisessä saippuaoopperassa Doctors vuonna 2009. Hän oli tuolloin 22-vuotias.

Broadwaylle Clarke pääsi vuonna 2013 näytelmään Aamiainen Tiffanylla. Tuolloin hän oli jo ollut muutaman vuoden mukana Game of Thronesissa.

Terminator Genisys.

Clarken mukaan on ihme että hän kykenee enää puhumaan

Tähti sai Game of Thrones -kuvausten aikaan kaksi aivovaltimopullistumaa. Toinen meni infarktin asteelle, ja tapaukset olivat niin vakavia, että hänen aivonsa vaurioituivat pysyvästi.

– Sellaisesta saa paljon perspektiiviä. On ihmeellistä, että pystyn puhumaan, toisinaan jopa hyvin, ja elämään elämääni täysin normaalisti ilman minkäänlaisia seurauksia, vaikka osaa aivoistani ei enää voi käyttää, Clarke ihmetteli BBC:n Sunday Morning -ohjelmassa vuonna 2022.

– Kuulun todella, todella, todella pieneen vähemmistöön, joka voi selvitä tällaisesta, näyttelijä painotti.

– Aivoistani puuttuu aika paljon! Se saa minut aina nauramaan, hän lisäsi.

– Aivohalvaus on periaatteessa sellainen, että heti kun jokin aivojen osa ei saa verta sekunnin ajan, se on poissa. Veri etsii siis toisen reitin kiertääkseen, mutta se osa, joka puuttuu, on siis poissa, Clarke valisti.

Näyttelijän muisti on pysynyt ennallaan. Hän kertoi muistavansa kahden ja puolen tunnin näytelmän repliikit unohtamatta yhtäkään.

Aivovaurio aiheutti silti pelon roolin menettämisestä

Clarke kertoi viime kesäkuussa Big Issue -lehden haastattelussa stressistä, joka aiheutui töihinpaluusta aivovaltimopullistumien jälkeen.

– Kun sinulla on aivovamma, se muuttaa minäkäsitystäsi dramaattisesti. Kaikki epävarmuudet, joita sinulla on työpaikalle mentäessä, nelinkertaistuvat yhdessä yössä, Clarke sanoi.

– Voi luoja, saanko potkut? Saanko potkut, koska he luulevat, etten kykene suoriutumaan työstäni?

Clarke työskentelee nykyään aivovammasta selviytyneiden puolesta. Hän haluaa auttaa esimerkiksi sen aiheuttaman yksinäisyyden kanssa, josta hän kärsi itsekin: ”Siitä yritämme päästä eroon.”

Uusia elokuvia on luvassa

Tähdeltä on tulossa kaksi uutta elokuvaa. Toinen on nimeltään McCarthy, ja hän näyttelee siinä Michael Shannonin kanssa. Shannon puolestaan esittää nimiroolissa poliitikko Joseph McCarthya.

Toinen elokuva on nimeltään An Ideal Wife, jossa Clarkella on pääosa. Clarke näyttelee Oscar Wilden vaimoa Constance Lloydia. Elokuvassa Clarken hahmo johtaa korsetteja vastustavaa liikettä.

Kolmannen leffan nimi on The Queen of Fashion. Elokuva kertoo kuuluisasta aikakauslehtitoimittajasta nimeltään Isabella Blow. Hänen katsotaan löytäneen mallit Stella Tennantin ja Sophie Dahlin sekä edistäneen ja tukeneen muotisuunnittelija Alexander McQueenin uraa. Nimiroolissa on Andrea Riseborough.

Alla listattuna muutamia triviatietoja Emilia Clarkesta

Hänellä oli kolmesta kuuteen työpaikkaa ennen Game of Thrones -sarjaan pääsyä. Hän työskenteli muun muassa puhelinkeskuksessa, baarityöntekijänä ja ravintolan tarjoilijana.

Clarke on taitava laulaja.

Hän on innokas reppureissaaja, ja hän on matkustanut Intiassa, Thaimaassa, Laosissa, Kambodžassa, Vietnamissa ja Etelä-Afrikassa.

Korvasi Tamzin Merchantin Daenerys Targaryenin roolissa Game of Thronesissa (2011) pilottijakson kuvausten jälkeen.

Hänen silmissään on keskusheterokromia. Molemmat iirikset ovat harmaan siniset ulkoreunalla ja pähkinänruskeat sisäreunalla.

Väittää, ettei häntä useinkaan tunnisteta, jos hänellä ei ole pitkää, platinablondista peruukkia, jollaista hän käytti Game of Thronesissa (2011).

Emilia Clarke on Instagramissa. Alla hänen jakamiaan julkaisuja.

Lue myös: Vatsamakkaroita juhliva Kate Winslet täytti 49 – tältä tähti näyttää nyt – Episodi.fi

Kaikki syntymäpäiväjutut täällä: syntymäpäivät -aiheiset jutut – Episodi.fi

Lähde: Wikipedia, IMDb, Film News, Today, Wikipedia