Orjattaret näkevät punaista – dystopisen menestyssarjan finaalikaudesta julkaistiin ensimmäinen traileri

Kauden julkaisupäivä vahvistui myös vain alle kahden kuukauden päähän!

13.2.2025 09:15

Suosittu dystopinen draamasarja The Handmaid’s Tale valmistautuu pyöräyttämään kuudennen ja samalla viimeiseksi jäävän tuotantokautensa käyntiin. Nyt finaalikausi onkin saanut ensimmäisen julisteen, teasertrailerin sekä virallisen julkaisupäivämäärän.

Teaserilla puna-asuiset orjattaret valmistautuvat kapinoimaan ja kaappaamaan vallan sortajiltaan. Ääniraidalla puhutaan heidän punaisista vaatteistaan: punainen on sekä veren että vihan väri.

Lue myös: Kuinka orjattaren kostoretki päättyy tällä kertaa? HBO-draaman viides kausi katseltavissa nyt kokonaisuudessaan

Lue myös: Dystopia näyttää tulevaisuuden kauhut varoittavana esimerkkinä – The Handmaid’s Tale järkyttää ja kannustaa

Julisteessa nähdään sarjan päähenkilö June Osborne (Elisabeth Moss) pukeutuneena orjattaren punaiseen kaapuun sekä valkeaan lakkiin. Hän hymyilee lipan alta viekkaasti ja kuvan teksi julistaa vallankumouksen olevan alkamassa.

Sarjan finaalikausi käynnistyy Yhdysvalloissa 8. huhtikuuta. Suomessa sarjan jaksot on aiempien tuotantokausien kohdalla esitetty päivän viiveellä ensiesityskestään Max-suoratoistopalvelussa, tai sitä edeltäneissä palveluissa. Virallista vahvistusta täkäläisten markkinoiden esityspäivästä täytyy odotella vielä hetken verran.

Lue myös: The Handmaid’s Tale -kirjailija Margaret Atwood toi markkinoille tulenkestävän version – Katso kuinka edes liekinheitin ei saa kirjaa tuhottua

Katso The Handmaid’s Talen kuudennen tuotantokauden virallinen juliste sekä teasertraileri alta.

YouTube video