Perhetragedia tuo kolme sukupolvea Deetzin naisia takaisin vanhaan kotitaloon. Winona Ryderin näyttelemä Lydia on edelleen traumatisoitunut kohtaamisestaan Michael Keatonin esittämän Betelgeuse-demonin kanssa. Kun Lydian Astrid-tytär (Jenna Ortega) löytää talon ullakolta oudon pienoismallin, ei kestä kauan ennen kuin portti tuonpuoleiseen aukeaa. Ongelmien kasautuessa kummassakin todellisuudessa on vain ajan kysymys, milloin joku sanoo kolme kertaa Beetlejuice ja vapauttaa ilkikurisen olennon hämmentämään soppaa.
Tim Burton on jälleen ohjaksissa, ja käsikirjoituksesta vastaavat Ortegasta viimeistään tähden tehneen Wednesday-sarjan kynäilijät Alfred Gough ja Miles Millar. Heidän kanssaan tarinaa on ollut väsäämässä The Lego Batman Moviesta tuttu Seth Grahame-Smith. Heti ensimmäisen elokuvan jälkeen puhuttiin jatko-osasta, ja vuosien varrella sitä on viritelty useampaankin otteeseen, mutta mikään ideoista ei kolahtanut Burtonille.
– Niin vuodet vierivät, 35 kappaletta, kunnes minua alkoi kiinnostaa ja innostaa… elämä, Burton kertoo. – Mitä tapahtui Deetzin perheelle. Millainen se kiinnostava teini, Lydia, on 35 vuotta myöhemmin. Aloin käyttää omia kokemuksiani. Mitä tapahtuu erikoiselle teinille aikuisena? Tuleeko lapsia? Millaisia suhteita syntyy? Mikä sinusta on tullut? Meille tapahtuu kaikenlaista, kun vanhenemme ja muutumme. Oli hyvin tunteellista palata hahmojen pariin.
Kuin silloin ennen
Elokuva sai Burtonin muistelemaan myös varhaiselokuviensa herättämiä tunteita.
– Muistan, miltä tuntui, kun kaikki alkoi. Pee-ween suuri seikkailu [1985], muistan sen. Ensimmäisissä elokuvissa on jotain erityistä, koska kaikki on uutta. Olen työskennellyt monien eri tekniikoiden kanssa, mutta käytännön efektit, nukkehahmot, maskeeraukset ja lavasteet… Ne olivat osa elokuvan henkeä, energistä ja spontaania. Monesti efektejäkin työstäessämme keksimme asioita tehdessä. Elämässä kohtaa paljon miellyttäviä yllätyksiä, ja se oli sellaisten aikaa.
Keatonin kanssa Burton kertoo keskustelleensa monesti vuosien varrella ja kumpikin oli samaa mieltä.
– Jos jokin tuntuisi oikealta, tekisimmme sen. Niin vain ei käynyt pitkään aikaan. Ei ennen kuin… kävi. Juttelimme, hän tunsi olonsa mukavasti ja palasimme hommiin. Michaelin kanssa työskentely on edestakaisin menoa. Hänellä on energiaa ja mielenkiintoisia ideoita. Kuin työskentelisi ammattitappelijan kanssa. ”Okei, yritetään tehdä näin ja näin.” Hän on erittäin älykäs ja hauska ja hyvä ammatissaan. Kaikkien näiden ihmisten kanssa työskentelyssä ei ole kyse vain siitä, että he tekevät työtä käskettyä, he myös antavat jotain takaisin. Kaikki palasi tuttuihin uomiin, oli kuin olisimme kohdanneet oudoissa häissä, hautajaisissa tai muussa tilaisuudessa, joissa tapaa vanhoja tuttuja.
Burton sanookin, että ei oikeastaan edes tajunnut vuosikymmenten kuluneen edellisen elokuvan jälkeen.
– Se tuntui eilispäivältä. Oli oudon tunteellista tavata Catherine [O’Hara] ja Winona taas, mutta se teki tästä erityistä. Catherine ymmärtää hahmonsa, hän on lahjakas ja minusta on hauskaa, kun asioita, joita ei lue käsikirjoituksessa, herää eloon. Winonan hahmo oli syy paluulleni, sillä minä olin Lydia. ”Mitä minulle tapahtui? Mitä hänelle tapahtui? Mitä tuli tehtyä väärin, mitä oikein?”
Jenna Ortegan kanssa Burton oli työskennellyt Wednesday-sarjassa, jonka tuottajana hän toimi ohjaten neljä ensimmäistä jaksoa.
– Hän tuli Disneyltä ja siirtyi sujuvasti kauhuun. Minulla on häneen hyvä yhteys. Hän on lahjakas ja tuo elokuvaan uuden perspektiivin. Hän on osa sen maailmaa, mutta hänen roolinsa on oleellinen, koska hän myös kommentoi koko hoitoa.
Vain aikuisille
Beetlejuice Beetlejuice sisältää tietysti myös uusia hahmoja, joista osa aiheutti Burtonillekin ongelmia.
– Kun työstimme Monica Belluccin hahmoa, en tahtonut saada siitä otetta. Mutta Monican tavattuani ja opittuani tuntemaan hänet ja hänen ajatuksensa Deloresista löysin intohimoni tehdä italialaista kauhua, olla Mario Bava Jr. Delores on luonnonvoima, yliluonnollinen voima. Sellaista ei voi pyytää esittämään, sen joko hallitsee tai sitten ei. Niiden kohtausten tekeminen oli yksi nautinnollisimmista jutuista, joita olen ikinä tehnyt.
Burton pyrki tekemään efektit kameran edessä milloin vain mahdollista ja piti digitaalisuuden minimissään.
– Välillä tuntui kuin olisimme tehneet performanssi-taidetta. Monican Delores-hahmon esittelyyn lisäsimme jotain digitaalisesti, mutta suurin osa siitäkin tehtiin livenä. Minulle oli tärkeää tehdä efektit paikan päällä, ei jälkikäteen, kuten ennen muinoin. Se oli minusta vaivan arvoista.
Burton väsäsi itse hahmotelmia tuonpuoleisesta ja elokuvan hahmoista.
– Se oli hauskaa. Minulla on onni työskennellä ihmisten kanssa, jotka osaavat tulkita raapustuksiani. Annoin niitä kaikille, lavastajille, maskeeraajille ja muille tekijöille, jotka lisäsivät omaa osuuttaan. Kyseessä oli ideoiden kerääminen kaikilta. Animatroniikasta ja maskiefektistä vastaava Neil Scanlan ja hänen väkensä herättivät niitä henkiin. Olen työskennellyt Neilin kanssa aikaisemmin ja hän ymmärtää pelin hengen. Usein käytännön efektien rakentaminen kestää ikuisuuden, mutta me toimimme nopeasti. Jonkin hahmon rakentamisen sijaan saatoimme hakea lelukaupasta lelun, leikata sen palasiksi ja pistää sisään muutaman ohjauskepin. Jotkut hahmoistani päätyivät elokuvaan, joidenkin osalta saatoin ylittää rajan. Ne täytyy säästää vain aikuisille tarkoitettuihin dvd-ekstroihin.
Demonin paluu
Michael Keaton palasi mielellään Beetlejuice-hahmonsa raita-asuun terrorisoimaan Deetzin perhettä ja etenkin aikaisemmin karkuun päässyttä Lydiaa kaaoksellaan. Mies itse ei täysin ymmärrä Beetlejuicen suosiota.
– Se on niin ainutlaatuinen. Eikä ole olemassa ”todella ainutlaatuista” tai ”erittäin ainutlaatuista”, joko on ainutlaatuinen tai ei ole. Ja Beetlejuice on, sataprosenttisesti. Olen aina kuvaillut sitä taideteokseksi. Siinä täytyy olla jotain ajatonta, joka koskettaa ihmisiä. Paljolti on kyse visuaalisuudesta ja visuaalisista vitseistä. Ihmiset reagoivat positiivisesti Timin mielikuvitukseen.
Keaton myöntää hahmoon palaamisen hermostuttaneen häntä.
– Tekemäni valinnat olivat melkoisia riskinottoja, jotka onnistuivat. Toimisiko se uudelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen? Kuvaukset olivat jo alkaneet, Tim oli kuvannut joitakin kohtauksia muiden kanssa ja tehnyt efektejä. Kun kävelin kuvauspaikalle sen näköisenä kuin olin, mietin toimiiko homma vai ei. Sitten aloin kuulla, kuinka työryhmä alkoi hokea: ”Juice, Juice, Juice…” Olin valmistautunut siihen, että Tim tai muut sanoisivat: ”Yritetään uudelleen” tai vastaavaa, mutta tämä oli malliesimerkki siitä, miten improvisointia ei torpata, vaan lähdetään mukaan ”kyllä, ja sitten…”. Tim selitti minulle visuaalisesti, mitä halusi tapahtuvan. Aloin nähdä elokuvaa maalauksena ja miettiä mitä minun on tehtävä, että mahdun mukaan ravistelemaan asioita. Välillä Tim keskeytti, siirsi vähän kameraa ja sanoi: ”Tee se juuri noin.”
Yhteispeliä lienee helpottanut, että kyseessä oli Keatonin ja Burtonin viides yhteistyö. Alkuperäisen Beetlejuicen ohella Keaton on näytellyt nimisankaria Burtonin kahdessa Batman-elokuvassa ja hän oli vuoden 2019 Dumbon konna. Keatonista oli hauska kohdata jälleen myös Winona Ryder ja Catherine O’Hara, jonka kanssa hän oli tehnyt myös vuoden 1994 Etusivu-elokuvan. Uusista tulokkaista Keaton kehuu erityisesti Jenna Ortegaa.
– Hän hiffasi homman sävyn ja tiesi täsmälleen mitä tehdä. Hän ei yrittänyt tehdä jotain erilaista tai lähteä suuntaan, joka ei sopinut siihen. Hän ymmärsi pelin nimen.
Äiti ja tytär
Edellisen osan jälkeisinä vuosina Lydia Deetz on hyödyntänyt kykyään nähdä kummituksia omassa tv-ohjelmassaan Ghost House with Lydia Deetz. Hänen suhteensa Astrid-tyttäreen on jännittynyt, koska pahantuulinen teini ei usko äitinsä kykyyn eikä pidä tämän sillä saavuttamasta oudosta maineesta. Viime aikoina Lydia on alkanut nähdä erästä tiettyä henkeä, mikä horjuttaa hänen tasapainoaan. Paluu kaiken alkulähteille ei helpota tilannetta.
Lydiaa esittävä Winona Ryder muistelee erityisellä lämmöllä Beetlejuicen lopun kuvaamista.
– En ollut juuri ollut kasvokkain Michaelin kanssa aikaisemmin, vaan olin puhunut merkille lattiassa, koska suurimman osan ajasta Lydia oli tekemisissä miniatyyrin kanssa. Muistan sen olleen erityisen hauskaa, koska kaikki olivat paikalla. Se oli niitä hulluja päiviä, kun kaikki vain repeilivät. Beetlejuicella oli valtava vaikutus uraani. Jos se ei nyt käynnistänyt sitä, niin ainakin se johti moniin mahdollisuuksiin.
– Lydia on edelleen yksi suosikkihahmoistani. Hänessä oli jotain, jota ihmiset ymmärsivät. Kaiken sen mustanpuhuvuuden alla hän oli hyvin samastuttava hahmo. Muut olivat niin omien egojensa ja suunnitelmiensa lumoissa ja hänellä oli jalat maassa. Minusta hän näki kummituksia juuri siksi, hän oli eniten läsnä.
– Nyt Lydia ei ole ollut läsnä isossa osassa Astrid-tyttären teinikuohuja ja hän tuntee syyllisyyttä. Hän tuntee vastuuta avioliiton päättymisestä, lisäksi hänellä on kädet täynnä suhteessa Roryyn [Justin Theroux], shown’sa kanssa ja henkilökohtaisesti. Ymmärsin hyvin Astridin näkökulman, koska olin esittänyt tytärhahmoa aikaisemmin. Jenna oli mahtava, hän ei yrittänyt tehdä Astridista uutta Lydiaa vaan loi oman hahmonsa, joka vain oli perinyt paljon asioita äidiltään.
Beetlejuice Beetlejuicen tekeminen tuntui Ryderistä hätkähdyttävän samanlaiselta kuin alkuperäisen.
– Ensimmäisen osan ja sen vaikutuksen kokeneena paluussa teini-ikäisenä esittämääni hahmoon oli omat paineensa. Samalla tunsin täydellistä luottamusta, koska sehän oli Tim. Hänen sydämensä on niin hauska, kaunis tunteiden ja huumorin leikkipaikka. On myös merkittävää, että pystyimme tekemään tämän niin kuin hän halusi. Nykyään on niin paljon cgi:tä, mutta mitkään tietokoneet ja tekoälyt eivät olisi pystyneet tekemään sellaista elokuvaa kuin Tim.
Delia Deetz on edelleen taiteilija, joka on siirtynyt veistoksista media- ja performanssitaiteeseen, jotka edellyttävät tietynlaista makua. Läpimurron kynnyksellä hän saa traagisia uutisia ja palaa tyttärensä ja tyttärentyttärensä kanssa ikoniseen valkoiseen taloon. Siellä jo oudoista tapahtumista tulee entistä oudompia.
Deliaa esittävälle Catherine O’Haralle Beetlejuice on erityinen monella tapaa.
– Se on loistava elokuva, olen kiitollinen saatuani olla mukana siinä, se oli todella hauska keikka. Selvästi näki, että Timin pään sisällä pyöri paljon asioita, mutta hänellä on hyvin selkeä visio siitä mitä haluaa. Oli inspiroivaa työskennellä niin luovan ihmisen kanssa. Oli ilo nähdä hänet yhtä onnellisena kuin alkuperäisen kuvauspaikalla. Mutta kun kysytään, mitä Beetlejuice minulle merkitsee, ensimmäisenä tulee mieleeni, että tapasin mieheni sen kautta. Hän rakensi kuvauspaikkoja, hän on lavastaja. Tim sai hänet pyytämään minua ulos. Rakastan heitä molempia.
– Minun silmissäni Delia on upea, herkkä taiteilija. Hän haluaa tunnustusta ja on sinnikäs. Elokuvassa on mainioita teoksia häneltä, meillä oli Timin kanssa hauskaa kuvata hänen näyttelyään. Mikä parasta, kaikkien näiden vuosien jälkeen Delia ja Lydia tulevat vihdoin toimeen keskenään. On karman lakia, että Lydia joutuu kohtaamaan Astridin samalla tavalla kuin Delia aikoinaan Lydian.
– Lydia on pehmentynyt ja tietysti vanhentunut tarvittavan määrän vuosia, kiitos kysymästä. Silti tuntui kuin aikaa ei olisi kulunutkaan. Tässä oli samaa rentoa ja hauskaa fiilistä kuin alkuperäisessä. Winona ei ollut vanhentunut lainkaan, hän teki hyvää työtä pitämällä Lydian johdonmukaisena. Michael tuntui olevan seitsemännessä taivaassa, mutta hänen ei tarvinnutkaan huolehtia ikääntymisestä, koska Beetlejuice on ollut kuolleena ikuisuuksia.
– Jenna on mainio näyttelijä, mutta myös rento ja valmis kokeilemaan kaikkea. Meidän piti rakentaa iso tanssinumero, mikä oli hauskaa. Päädyimme tekemään synkronoitua juttua ja hän oli todella luova kehittäen noloja modernin tanssin liikkeitä. Hän on ihastuttava, älykäs nuori tyttö, jolla on paketti kasassa. Hän on ammattilainen, joka välillä muistutti minullekin, mitä missäkin kohtauksessa oli tapahtumassa.
Se seuraava teini
Lydian 16-vuotias tytär Astrid Deetz tuskailee vielä isänsä menetystä, eikä tytön tyyliä arvosteta hänen sisäoppilaitoksessaan. Hän ei pidä äitinsä tv-ohjelmasta, joka hänen mielestään on huijausta. Joten matka pikkukaupunkiin äidinä ja isoäidin kanssa ei ole päällimmäisenä hänen toivelistallaan.
– Minulla on jotain yhteistä Astridin kanssa, mutta ei kovin paljon. On hyvä, että hän on ympäristötietoinen. Olen ollut hyvin intohimoinen ihminen, kun löydän jotain, joka resonoi kanssani. Planeettamme on yksi niistä. Mutta muuten hän on vähän… ikävä. Tekisin monet asiat eri tavalla kuin hän, Jenna Ortega analysoi hahmoaan.
– Silloin ei auta kuin tehdä kotiläksyt. Katsoin alkuperäisen muutamaan otteeseen Lontooseen päästyäni. En halunnut antaa vaikutelmaa, että matkin aikaisempaa, koska ihmiset varmaan ajattelevat Lydian tyttären olevan sama hahmo uudessa elokuvassa. En siis etsinyt mitään kopioitavaa vaan lähinnä sävyyn liittyviä asioita.
– Olen aina pitänyt Catherinesta, hän on huippuhauska mutta myös erittäin, erittäin älykäs nainen. Opin paljon vain katsomalla, miten hän toimii kuvauspaikalla. Ensimmäisen läpiluvun aikaan panikoin hetken, että minulle oli annettu väärä käsikirjoitus. Hän luki vuorosanat, mutta lähti todella nopeasti ihan omille raiteilleen. Hän on nopeaälyinen ja viihdyttävä, koossapitävä voima. Olen myös fanittanut Winonaa vaikka kuinka kauan. Tuntuu, että hän on ollut mukana kaikissa tuotannoissa, joista pidän.
– En ole ikinä nähnyt kenenkään muuttuvan hahmokseen niin kuin Michael Keaton yhdessä silmänräpäyksessä ohjaajan huutaessa ”Käy!” Yhtäkkiä hänen äänensä muuttuu ja hän on Beetlejuice. Hän on myös mitä mukavin kaveri, oikea legenda. Hän varmisti, että kaikki tunsivat olevansa osa samaa porukkaa, esitteli itsensä kaikille, kysyi aina onko kaikki hyvin ja mikä toimisi parhaiten muiden kannalta. Oli outoa kuunnella hänen ja Timin vitsailua Batmanista ja vaikka mistä Odotin innolla kohtauksia hänen kanssaan, koska ikinä ei voinut tietää mitä hän tekisi. Aivan kuin olisi tekemisissä vuosisatoja vanhan demonisen hahmon kanssa. Ne olivat parhaita kuvauspäiviä!
– Sain myös olla vähän hupsu. Tuntuu kuin monissa viimeisimmistä projekteistani esitän usein traumatisoitunutta hahmoa. Tässä traumalle sai nauraa tai vain pudistaa sen harteiltaan. Se oli mukavaa vaihtelua. Mitä lähemmäs viimeistä kuvauspäivää tulimme, sitä enemmän huomasin ajattelevani kokemusta jo valmiiksi nostalgisesti.
Unelmavävy?
Justin Theroux’n esittämä Rory on mukavan oloinen mies, joka managerina auttaa Lydiaa pyörittämään show’taan – mutta on myös tämän sulhanen. Hän on myös hienoinen pelimies ammatillisesti. Hän on halukas edistämään Lydian uraa mutta myös muokkaamaan tästä parempaa versiota, joka ei välttämättä ole ollut Lydian itsensä tavoite.
– Meidän piti pähkäillä kuka Rory on, Theroux kertoo. – Sain otteen, kun ajattelin häntä eräänlaisena romantikkona. Hieman huomaamattomana, ei aina vilpittömänä. On kuin hän eläisi omassa elokuvassaan, omassa saippuaoopperassaan, joka agenttien ja managerien tapaan yrittää upottaa koukkunsa kaikkiin muihin. Joidenkin agenttien ja managerien, piti sanomani.
– Yleensä lähestyn komediaa kuin se olisi draamaa. Ehkä painan vähän enemmän kaasua, mutta en yritä iskeä silmää tai vääntää vitsejä rautalangasta. Sovin Timin kanssa, että Roryn kannalta kyse on hänen ja Lydian rakkauselokuvasta eikä muilla ihmisillä ole väliä. Beetlejuice Beetlejuice on itsessään elokuva, joka sallii vähän laveamman ja hengästyneemmän tavan esiintyä.
– Keatonin kanssa kuvaaminen oli ällistyttävää. Hänen maskinsa oli periaatteessa simppeli, tummat silmät, valkea naama. Vähän klovnia, vähän ruumista. Mutta kun seisoi vastakkain hänen kanssaan ja juuli hänen äänensä, se oli huikeaa. En ole niin vanha, etteikö ajatus ”Olen Beetlejuice-elokuvassa!” olisi kutkuttanut, Theroux nauraa.
– Tämä oli ensimmäinen yhteistyöni Timin kanssa. Olin tietysti nähnyt hänen elokuviaan, mutta en tiennyt mitä odottaa. Ehkä odotin jotain melankolista tai salaperäistä. Hän on jotain ihan muuta. Hän on hyvällä tavalla vimmainen. Hän istuu harvoin, vaan on koko ajan liikkeessä, hänessä on enemmän energiaa kuin pikkulapsessa. Hän ei juuri käytä teknologiaa kommunikoinnissa vaan on hyvin läsnä kuvauksissa. Hän on myös hyvä karsimaan tarpeettomat ihmiset niistä, mikä tuo tunnetta pienen indie-elokuvan tekemisestä. Kaikessa näkee hänen kädenjälkensä.
Kaiken kaikkiaan Theroux on tyytyväinen kokemukseen.
– Minulla oli tarpeeksi tekemistä, mutta pystyin myös seuraamaan tapahtumia sivusta, mikä oli hauskaa, koska emme tehneet itkudraamaa, se tuntui lystinpidolta. Ottojen välillä naurettiin, mikä on hyvän elokuvakokemuksen merkki. Eräänä päivänä teimme isoa yhteistä kohtausta, ja tulin telttaan, jossa oli nimikoidut tuolit: Michael Keaton, Catherine O’Hara, Winona Ryder, Jenna Ortega, Monica Bellucci, Willem Dafoe… Ajattelin, että siinä on melkoinen kattaus.
Femme fatale ja kuollut etsivä
Delores on hahmo Beetlejuicen menneisyydestä, joka on mittava, onhan tämä ollut kuolleena vuosisatoja. Juicea etsivää Deloresia esittävä Monica Bellucci uskoo tietävänsä, miksi tämä on niin rakastettu hahmo.
– Hän on niin hauska ja arvaamaton. Kaikki hänessä on luovaa. Samalla siinä on syvällisyyttä, tarina kertoo rakkaudesta, kuolemasta… ja elämästä. Ne ovat kaikkia kiehtovia kysymyksiä, ja nyt kun Deetz-perheessä on naisia kolmesta sukupolvesta, uskon sen kiinnostavan hyvin laajaa yleisöä. Timin fantasiamaailmat kiehtovat niin lapsia kuin aikuisia. On ilo ja kunnia päästä osaksi sellaista visiota.
Bellucci pitää myös Burtonin elokuvien hahmoja erityisinä.
– He ovat usein naiiveja ja lapsenomaisia. Jopa pahikset ovat usein häiritseviä kuin tahtomattaan. Timin saduissa on paljon pureksittavaa näyttelijälle. Tim kertoi, että oli ajatellut minua rooliin ja olin enemmän kuin iloinen sanoessani kyllä. Lähes kaikki kohtaukseni ovat Michael Keatonin kanssa ja hän on niin lempeä, luova ja energinen. Oli myös kaunista katsoa hänen ja Timin välistä, vuosien myötä rakentunutta luovaa yhteyttä.
Italialaissyntyinen näyttelijätär vertaa hahmoaan miimikkoon.
– Delores sanoo paljon puhumatta juurikaan. Hänellä on muita tapoja ilmaista itsään, kyse on ruumiinkielestä. Puhumattakaan puvustaja Colleen Atwoodista, jonka työ on uskomattoman ilmaisukykyistä. Meikkituoli vei kolme tuntia päivittäin, mutta juuri asut ja maski ovat iso osa Deloresin hahmoa.
Wolf Jackson oli näyttelijä, joka kuoli esittäessään tv-sarjan kovapintaista Frank Hardballer -hahmoa. Nyt hän jatkaa ”elämäänsä” hahmonaan tuonpuoleisessa, missä Jacksonista on tehty rikosyksikön vetäjä. Willem Dafoe oli valmis tarttumaan rooliin käsikirjoituksen perusteella.
– Spin-offit, jatko-osat, esiosat tai yleensä mikä tahansa aikaisempaan perustuva materiaali huolestuttaa aina hieman. Alkuperäiset näyttelijät toivat tähän raikkautta, ja minusta paluu tuttuihin asioihin oli tehty hauskasti ja fiksusti. Kun mukana oli vielä uusia tyyppejä kuten Jenna, Monica, Justin ja minä, se tuntui hyvältä ja elävältä. Muistutin itseäni, että olen sivuosassa, edellisen elokuvan tyyppien ja heidän välisten suhteittensa maaperällä. Mutta se oli täysin ok.
Dafoe toteaa, että Wolf Jacksoneita on tavallaan kaksi.
– Tapaamme Wolf Jacksonin tuonpuoleisessa, jonne päätyy kuoltuaan, ja hän on siellä jeparina, rikostutkijana. Ennen kuolemaansa hän oli näyttelijä, ei välttämättä kovin hyvä. Mutta hän teki toimintaa Frank Hardballer -hahmona ja oli hyvin ylpeä kyvystään tehdä omat stunttinsa.
Ihme kyllä Beetlejuice Beetlejuice on Dafoen ja Burtonin ensimmäinen yhteinen elokuva heidän pitkällä urallaan.
– Nautin työskentelystä Timin kanssa todella paljon, hän on todella hauska ja energinen, Dafoe kertoo. – Käsikirjoitus oli loistava, mutta hän on myös rento ja keksii koko ajan uutta. Hän on hyvin avoin muiden kehittämille asioille. Hän nauraa paljon. Hän sai minut nauramaan. Kun hän nauroi minun tekemiselleni, tiesin toimivani oikein, joten se oli hyvin iloinen kokemus.
– Hänen kädenjälkensä elokuvan historiassa on jo merkittävä, hän on käytännössä luonut oman genrensä, jos sitä oikein ajattelee. Hänen elokuvansa ovat persoonallisia mutta myös menestyneitä. On kiinnostavaa työskennellä tyypin kanssa, joka on onnistunut rakentamaan sillan taiteellisen ja persoonallisen sekä suositun välille.
Kuvat ja haastattelut: Warner Bros.
Toimittanut Jouni Vikman