Nyt suoratoistona: Huippusuosion saaneen toimintaelokuvasarjan kolmas osa – päätähti treenasi neljä kuukautta monimutkaiseen rooliin

IMDb-arvosana on 7,4.

12.12.2023 04:30

C Moressa on nyt toimintaelokuva John Wick: Chapter 3: Parabellum (2019).

Toimintaelokuvasarjan kolmannessa osassa John Wick on karkumatkalla. Hänen päästään on luvattu 14 miljoonan palkkio, koska hän on ärsyttänyt kansainvälistä salamurhaajien kiltaa. Vaikuttaisi, ettei Wick ole nyt missään turvassa.

Reevesillä oli paljon työmaata rooliin valmistautuessaan, sillä hän harjoitteli neljä kuukautta ennen kuvausten aloittamista. Reeves kertoi harjoittelun olleen intensiivistä, koska elokuvassa oli niin monenlaisia toimintakohtauksia. Hän sanoi kuitenkin rakastaneensa valmistautumista. ”Rakastan tätä hahmoa ja rakastan luomaamme John Wick -universumia”, Reeves tuumi.

Leffassa riittää huimaa toimintaa.

Episodin kolmen tähden arvostelussa tuumittiin näin:

”Hellyyttä tässä elokuvassa osoitetaan vain koiralle, joka pääsee Wickin rapsutettavaksi kunniapaikalle taksin takapenkille. Siihen ei yksikään nainen pysty. Loppujen lopuksi nainenkin on John Wickille vain apuväline ja koston välikappale.

On olemassa ihmistyyppi, joka katsoo sunnuntaisin krapulassa toimintaviihdettä ja syö pizzaa, ja siihen tarkoitukseen John Wick: Chapter 3 – Parabellum on varmasti nappivalinta. Kriittisin silmin katsottuna se on kuitenkin kokonaisuutena keskinkertainen. Suurin vaara on siinä, että yksitotisesta toiminnasta saa yliannostuksen. Reilut kaksi tuntia suoraviivaista toimintaa muuttuu puuduttavaksi, vaikka mittelöt näyttäisivät kuinka hyviltä.”

Elokuva on myös Prime Videossa ja Viaplayssa. Alla traileri.

Lue myös: Keanu Reeves paljasti mitä supersankaria on aina halunnut näytellä – roolista teki jo ikonisen toinen megatähti – Episodi.fi

YouTube video

Lähde: IMDb