Nyt puhuvat Danny Mastersonin raiskausten uhrit: ”Elämämme on tuhottu”

Teot tapahtuivat skientologia-yhteisössä.

12.9.2023 16:03

70’s show -tähti Danny Masterson tuomittiin viime viikolla 30 vuoden vankeuteen useasta raiskauksesta. Nyt oikeudenkäynnistä on julkaistu uhrien kertomuksia. Uhrien nimiä ei ole mainittu.

”Minut huumattiin ja sen jälkeen raiskattiin. Kun heräsin, haisin oksennukselle. Danny oli ilmeisesti ollut huolimaton, pestessään oksennuksiani naamaltani, samalla kun oli raiskannut minua tajuttomana”.

”Hän ei osoittanut minkäänlaista katumusta siitä, mitä on tehnyt. Sen sijaan, hän päätti nauraa kärsimykselle ja kauhulle, jota kerroin kokeneeni”, kertoi yksi uhreista.

”Olen kärsinyt unettomuudesta ja pelkään pimeää. En voi nukkua edes aviomieheni vieressä. Olen saanut paniikkikohtauksia. Lääkäri tarjosi pilleriä, mutta en voinut ottaa sitä, koska minulle oli vakuutettu, että skientologiassa se on kiellettyä”

”Tällaisen elinkautisen skientologia ja Danny Masterson antoivat minulle”, toinen uhreista kertoi.

”Olin aivopestynä skientologiaan seitsemän vuoden ajan. Yhteisö tiesi, että raiskaat sen jäseniä, mutta peitteli kaiken ja uhkaili minua. Tuhosit urani ja mahdollisuuteni kaikkiin ihmissuhteisiin. Kun raiskasit minut, elämäni on ollut pelkkää selviytymistä 24/7”

”Naisten satuttaminen on addiktiosi, nautit siitä ja se on sinun mielipuuhaasi. Olet säälittävä, häiriintynyt ja äärimmäisen väkivaltainen. Maailma on turvallisempi paikka, kun olet vankilassa”

”Elämämme on tuhottu”, kolmas uhreista lausui.

Lähde: Deadline.