Yhteiskuntaluokittain peräkkäisiin vaunuihin veturia lähimpänä olevasta ”eliitistä” viimeisten vaunujen ”roskaväkeen” jaotellussa maailmanlopun junassa Jennifer Connelly ja Daveed Diggs ovat kaukana toisistaan. Connelly on etuoikeutettu ensimmäisen luokan matkustaja Melanie Cavill, joka myös toimii junan äänenä lukien sen kuulutuksia. Hän on kanssamatkustajistaan poiketen kiinnostunut alemmista yhteiskuntaluokista. Niitä edustaa surkeissa oloissa viimeisissä vaunuissa elävä Layton Well (Diggs). Hän päätyy vastahakoisesti osallistumaan kapinaan, joka saattaa syöstä vallitsevan järjestyksen raiteiltaan. Kirjaimellisesti.
Sarjassa valtava juna kiertää loputtomasti maapalloa. Mitä ajattelette konseptista?
Daveed Diggs: Se on sekä realistista että täyttä scifiä. Näyttelijöinä meitä auttavat show’n upeat tuotantoarvot. Elämme näissä massiivisissa junanvaunuissa, jotka ovat kaikki erilaisia keskenään ja tuntuvat uskomattoman todellisilta. Kerrottuna se kuulostaa fantasialta, mutta kun ne näkee, ne alkavat nopeasti tuntua lähes normaalilta, jokapäiväiseltä elämältä. Ne liikkuvat, tärisevät ja kallistelevat kuin juna, joten näyttelijän ei tarvitse edes kuvitella sitä.
Valtavaan, valtavaan studioon on rakennettu varmaan 20 vaunua, se on aivan hullua. Kun yksi vaunu oli käsitelty, se purettiin ja rakennettiin uusi. Se urakointi teki minuun syvän vaikutuksen. Oli helppoa, kun piti vain tulla paikalle ja muistaa vuorosanansa.
Näyttelijät joutuvat kiertämään maailmaa kuten hahmonne sarjassa. Miten ankkuroitte itseänne?
Jennifer Connelly: Henkilökohtaisesti minulle se on perheeni. Minulla on ihana perhe, olemme olleet naimisissa 17 vuotta ja meillä on kolme ihanaa lasta. Olemme hyvin tiivis ja läheinen perhe. Sen rakkauden tuoman rauhan ja tasapainon vie mukanaan minne ikinä meneekin.
Missä itse olet omassa elämässäsi? Edessäsi on iso rajapyykki, vaikka nykyään iällä ei enää pitäisi olla yhtä suurta merkitystä.
JC: En ole ajatellut asiaa, sillä tuntuu kuin edellisetkin synttärit olivat vasta. Ne sujuivat töiden merkeissä, mutta olivat oikein mukavat, joten en ole oikeastaan ajatellutkaan viisikymppisiä. En oikeastaan edes tiedä mitä pitäisi ajatella. En ole miettinyt asioita numeroiden ja rajapyykkien kautta, joten minulla ei ole hyvää vastausta. Mutta olen tyytyväinen ja onnellinen, olen saanut tehdä paljon töitä, joista olen nauttinut. Olen kiitollinen mahdollisuuksista työskennellä kiinnostavien ihmisten kanssa kiinnostavissa projekteissa. Tämä sarja on ollut huikea kokemus. Olen onnellinen perheestäni, minulla on upeat lapset. Kun mietin missä olen nyt, en ajattele sitä syntymäpäivien tai kalenterivuosien kautta.
Oliko tärkeää tutustua elokuvaan tai sen taustalla olleeseen sarjakuvaan?
JC: Melanie-hahmoni ei ollut elokuvassa, joten siinä mielessä se ei ollut tarpeen. Toki sävy, peruskonseptin ja sen pohjalta syntyvien keskustelujen perusteella samankaltaisuuksia tietysti löytyy. Pidin kyllä elokuvasta paljon, mutta uskallanko sanoa, että vaikka se oli hieno, tv tarjoaa mahdollisuuden johonkin vielä erityisempään. Tv-sarjan mahdollistama aika on luksusta.
Luin myös sarjakuvat. Tietysti, sillä minusta on tärkeää olla tietoinen mihin oman projektin materiaali perustuu. Nähdä mistä se tulee ja osoittaa sille kunnioitusta. Sarjamme on kuitenkin oma projektinsa ja hahmomme ovat uusia, elokuvan ja sarjakuvan inspiroimia.
DD: En sukeltanut siihen maailmaan ennen kuin sain pilottijakson käsikirjoituksen luettavakseni ennen koe-esiintymistä. Tajusin, että tähänhän liittyy muutakin olemassa olevaa materiaalia, täytyypä tutustua aiheeseen. Ihastuin siihen maailmaan. Leffa on tietysti mestariteos mutta samalla mediansa vuoksi rajallinen. Sen täytyi kertoa tarinansa 90 minuutissa, joten siitä piti tehdä yksi keikkakokonaisuus. Tv:n Snowpiercerin ei tarvitse kulkea lineaarisesti, voimme pomppia edestakaisin junassa, käyttää aikaa eri yhteiskuntaluokkien vaunuissa ja todella paneutua sarjakuvien ja elokuvan nerokkaaseen yhteiskuntamalliin. On todella kätevää tarkkailla eri luokkia laittamalla ne jonoon. Eihän se oikeasti toimi niin, mutta kätevää silti. Tv-sarjana voimme kulkea edestakaisin eri luokkien välillä ja oppia tuntemaan ihmisiä niin, ettei kenestäkään tehdä pelkkää konnaa. Ei ole muiden medioiden tapaista hyvät tyypit vastaan pahat tyypit. Kyseessä on paljon monipuolisempi tarina, näin sen jo pilotin käsikirjoituksesta ikuisuus sitten. Se oli myös yksi syistä suostumiselleni mukaan.
DD: Se on oma juttunsa, se lainaa sekä sarjakuvasta että elokuvasta ja tekee muutoksia kumpaankin. Maailma on selvästikin sama ja konsepti on sama, mutta se sijoittuu eri aikaan.
Mitä ensimmäisellä kaudella on odotettavissa, ja mitä sarjan tekijät tuovat lisää tähän uudelleenfilmatisointiin?
JC: Tämä ei tuntunut niinkään uudelleenfilmatisoinnilta kuin uudelta näkemykseltä aiheesta. Nyt kun ensimmäinen kausi on purkissa ja työstämme seuraavaa, voin sanoa, että oikeasti kyseessä on hyvin erilainen versio. Meillä on vahva tiimi ja minulla oli hieno suhde sarjan luojan ja käsikirjoittajan Graeme Mansonin kanssa. Hänellä on mahtavia ideoita ja hän on taitava kuljettamaan juonta eteenpäin monia tarinalinjoja ja hahmoja tasapainotellen. Meillä on ollut onnea myös jaksojen ohjaajien sekä kuvaajan kanssa.
Millainen hahmo Melanie on sisimmältään ja mitä hän edustaa tarinassa?
JC: Se on hieman hankala kysymys, sillä ensimmäisellä kaudella on niin paljon tapahtumia ja henkilökehitystä, joka jatkuu vielä toisella kaudella. Pilotissa nähty Melanie ei ole sama henkilö kuin kauden lopussa, mikä oli minun kannaltani jännittävää. Itsekään en täysin tiennyt millaisesta matkasta oli kyse ja se tavallaan avautui hiljalleen sitä mukaa kun kuvaukset edistyivät ja sain uusia käsikirjoituksia luettavakseni. Työstimme sitä yhdessä. Pidin hahmon rungosta ja potentiaalista; siitä mitä hän edusti ja mihin häntä pystyi viemään. Ensimmäinen lukemani käsikirjoitus vihjaili siihen suuntaan. Ajattelin, että tutustumme hahmoon, ja ensimmäisen kauden myötä alamme ymmärtää häntä ja miten hän on päätynyt siihen pisteeseen, ja tutkimme miten hän muuttuu.
Otitko mallia kenestäkään oikeasta ihmisestä?
JC: En oikeastaan. Tai, ainahan minä vähän tutkailen ja katselen ympärilleni, mietin erilaisia hahmoja, jotka inspiroivat minua. Mutta ei häntä ole rakennettu kenenkään tietyn mallin mukaan. Hän ei ole se ihminen, joksi häntä ensitapaamisella kuvittelisi. Hänellä on paljon salaisuuksia ja pitää korttinsa piilossa. Kestää jonkin aikaa ymmärtää häntä, mutta sitten alkaa nähdä vilahduksia toisenlaisesta ihmisestä ja kauden puolivälissä on edessä aivan uudenlainen kokemus. Ainakin minusta tämä käytettävissä oleva aika hahmon kanssa oli hauskaa, varsinkin kun tutkimusmatkaa voi jatkaa vielä toisella kaudella.
Daveed, läpimurtosi tapahtui vuoden 2015 Hamilton-musikaalissa New Yorkissa. Millaista elämäsi oli ennen sitä?
DD: Asuin silloin täällä LA:ssa, en New Yorkissa. Sitä ennen Oaklandissa. Muuten elämäni oli samanlaista, paitsi että rahaa oli vähemmän (naurua). Juoksin ympäriinsä tekemässä tuhatta eri asiaa yhtä aikaa. Rakastin joka ikistä projektia ja uskoin kaikkiin, vaikka kukaan ei olisi tullut katsomaan niitä enkä saanut maksua. Hamiltonissa parasta oli, että se ei lokeroinut minua vaan antoi minulle mahdollisuuden tehdä kaikkea sitä mitä aikaisemminkin, mutta nyt saan palkkaa.
Miten sarjaa kuvailtiin, kun sitä tarjottiin sinulle?
DD: En muista ihan tarkkaan, kävimme niin monia keskusteluja. Muistan, että jo koekuvausten aikaan halusin roolin kaikkien niiden luovien, taiteellisten keskustelujen perusteellä. Pähkäilimme mikä olisi mahdollista ja mitä mikäkin asia merkitsi. Pidin siitä, että aiheena oli se mikä on mahdollista, eikä keskitytty siihen mikä on mahdotonta. Kuvauksissakin, vaikka kaikki tietävät mitä kohtauksessa tapahtuu, käymme koko ajan läpi, että mitä jos tekisi näin tai tapahtuisi näin, mihin se vaikuttaisi? Show’n ideanakin on, kuinka tekemillämme päätöksillä on merkitystä ja vaikutuksia. Se on ollut hyvin kaunis prosessi.
Miten hyvin tunnette Bong Joon-hon ja hänen uransa?
DD: Olemme tavanneet. Hän kävi kerran kuvauspaikalla. En ole nähnyt kaikkia hänen elokuviaan, mutta näkemistäni olen pitänyt. Minua viehättää miten hänellä on intohimo vertauskuvia kohtaan. Kaikki viittaavat johonkin tärkeään ajattelemisen aiheeseen. Ja ne ovat niin erilaisia, hän on hyvin monivivahteinen tekijä. Lisäksi ne ovat niin kauniita, niitä yhdistää lumoava ulkoasu. Minuun on tehnyt vaikutuksen, miten ne ovat niin upeita kukin omalla tavallaan. Eli olen fani, vaikka en olekaan pakkomielteinen (naurua).
Millaista kuvauksissa oli?
JC: No, kuvasimme junan sisällä, joka oli lavaste studion sisällä. Studio oli Vancouverissa Kanadassa, ja se on talvisaikaan melko kostea ja kylmä paikka. En muista, että studiota olisi tarvinnut jäähdyttää kuvauksia varten. Mutta kuvauksissa ei silti ollut epämukavaa, minulla oli itse asiassa oikein hauskaa. Meillä oli mahtava työryhmä ja nautin työskentelystä muiden näyttelijöiden, käsikirjoittajien ja sarjanvetäjien kanssa.
DD: Olen iloinen, että kuvasimme studiossa emmekä ulkona lumessa ja jäässä. En toimi hyvin sellaisessa. Näin lunta ensimmäisen kerran, kun olin lähtenyt opiskelemaan. Eräs ystäväni tiesi, etten ollut koskaan nähnyt lunta, joten hän ryntäsi herättämään minut, kun sitä oli satanut. Juoksimme ulos tekemään lumienkeleitä ja se oli upeaa noin seitsemän ja puoli minuuttia. Sitten aloin kysellä, että koska se loppuu? (naurua) Sitä kesti neljä kuukautta. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun nautin lumesta.
Daveed, tuottamasi ja käsikirjoittamasi elokuva Blindspotting kertoi rakenteellisesta rasismista ja työväenluokkaisen alueen keskiluokkaistumisesta. Mitä aiheita Snowpiercer käsittelee?
DD: Mielestäni parhaat tieteistarinat ja spekuloivat fiktiot kuvittelevat loogisia seurauksia toiminnallemme. Alkuvuodesta LA oli liekeissä ja vanhempani käyttivät ulkona käydessään kaasunaamareita. Ilmastomuutoksessa on käynnistymässä loppupeli ja jo nyt nähtävissä on melko rankkoja ratkaisuehdotuksia.
Sarja lähtee liikkeelle siitä kysymyksestä, että mitä tapahtuu, jos odotamme liian kauan. Ilmastonmuutos on todellinen, sanoi presidenttimme mitä tahansa, mutta miten dramaattisia muutoksia on tehtävä sen pysäyttämiseksi ja kääntämiseksi? Asiat voivat mennä kamalalla tavalla vikaan myös toiseen suuntaan, koska emme tietäisi kokeilujen lopputuloksia. Kun Snowpiercer-elokuva ilmestyi vuonna 2012 ja varsinkin sen taustalla olleen sarjakuvan ilmestyessä muutokset tuntuivat olevan paljon kauempana kuin miltä nyt näyttää. Tämä fiktio ei olekaan niin spekulatiivista, vaan vaikuttaa pelottavan todelliselta. Siksi siinä oli helppo näytellä.
JC: Ajattelin, että Snowpiercer voisi olla todella tehokas, sillä käsikirjoitusta lukiessani se tuntui hyvin viihdyttävältä sarjalta. Ahmin sitä ja halusin ehdottomasti tietää mitä seuraavaksi tapahtuisi. Olin koukussa, mutta samalla pinnan alla käydään keskusteluita ilmastonmuutoksesta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, yhteiskunnasta, rajallisista resursseista ja niiden jakamisesta, vallasta demokratiasta. Sarjan ympäriltä on mahdollista nostaa esiin monia tärkeitä kysymyksiä ja keskustelunaiheita.
DD: Toivottavasti. Jos se saa edes vähän ajattelemaan jotain, jota ei ole tullut pohtineeksi, se on onnistunut spekulatiivisena fiktiona. Nyt mennään jo taideteoksen tarkoitukseen. En tiedä voimmeko odottaa ihmisten lähtevän marssimaan kohti kongressia Snowpierceria katsottuaan, enkä tiedä onko se tarkoituskaan. Mutta uskon, että kaikki me taiteilijat, journalistit ja muut, jotka ammattimme ansiosta saamme etuoikeuden tutkia maailmaa erityisellä tavalla ja ymmärtää omaa paikkaamme siinä, haluaisimme istuttaa ihmisiin pohtimisen siemeniä samalla, kun heitä viihdytetään. Se on helpoin tapa nielaista pillereitä. Ja ainakin omasta mielestäni ensimmäisessä kaudessa on paljon ajattelemisen aihetta (naurua).
Miten omalta osaltanne pidätte planeetan puolta?
JC: Ainakin yritän. Ilmastonmuutos on tärkeä, ehkä tämän hetken kiireellisin ongelma. Siksi innostuinkin sarjasta, jossa se toimi lähtökohtana. Sehän sijoittuu luonnonmullistuksen jälkeiseen aikaan ja tavallaan kuvittaa sellaista todellisena mahdollisuutena ja pohtii sellaisen seurauksia. Yritän pysytellä ajan tasalla ja omalta osaltani pienentää jalanjälkeäni.
DD: Minäkin yritän, vaihtelevasti menestyen, omalla pienellä tavallani. Olen aina kierrättänyt vaatteitani ja lahjoittanut niitä pois. Se on ollut minun juttuni. Ei kertakäyttöisiä vesipulloja, ja sen sellaista tietoisuutta tuottamistani jätteistä. Valitettavasti en oikein osaa syödä ekologisesti (naurua). Valitsen ruoan sen perusteella, että sitä on edessäni. Mutta tiedän että se on yksi asioista, joissa minun pitää parantaa tapojani. Me kaikki voimme vaikuttaa pienilläkin tavoilla. Auttaa jo, kun tiedostaa asioita. ”Miksi käytän muovihaarukkaa, miksei minulla voi olla trailerissani pestävää haarukkaa?” Olen nähnyt kuvauspaikkojen muuttuvan pikku hiljaa, ja nyt kaikki oli joko kierrätettävää tai biohajoavaa. Saimme lahjaksi uudelleenkäytettävät vesipullot, jotka suodattavat vettä.
JC: Yritän tiedostaa näitä asioita ja pitää niitä tasapainossa. Työni edellyttää tietynlaista toimimista, ja yritän sitten vähentää sen vaikutusta muussa tekemisessäni. Tärkeää on ymmärtää tekemiensä valintojen vaikutukset ja priorisoida sellaisia asioita, joilla on eniten vaikutusta.
Mitä toisella kaudella on odotettavissa?
DD: Minulle tärkeintä projektissa oli sen monitasoisuus. Se ei ole: rikas hyvä, köyhä paha. Kapitalismi paha, sosialismi hyvä. Sarjan ideana on joukko ihmisiä, jotka joutuvat elämään tekemiensä päätösten seurausten kanssa. Jos olemme tehneet työmme oikein, katsojan pitäisi ymmärtää miksi he ovat tehneet päätöksensä. En halua paljastaa liikaa, mutta kakkoskaudella heidän tekemänsä päätökset ovat vieläkin… Ensimmäisellä kaudella luulimme tietävämme mitä olimme tekemässä, ja sitten yhtäkkiä niiden seuraukset rysähtävät niskaamme, ja edessämme on ihan uusi setti tehtäviä päätöksiä.
Paljastamatta liikaa, Layton tietää nyt enemmän kuin aikaisemmin. Kuulostaa nenäkkäältä, mutta oikeasti se on hyvin merkityksellistä. Kuten kuka tahansa ilman hyvää tai pahaa tarkoitusta hän oli tehnyt valtavasti olettamuksia asioista joista hänellä ei ollut ensi käden tietoa. Hän oli ollut jumissa junan perässä seitsemän vuotta, hän ei ollut nähnyt aurinkoa seitsemään vuoteen. Kaikki mitä hän kokee ulos päästyään on uutta tietoa. Toisella kaudella hänen pitää käsitellä sitä informaatiota, kun me katsomme kuinka se vaikuttaa hänen moraaliseen kompassiinsa.
Millaisia kokemuksia itsellänne on junalla matkustamisesta?
JC: Rakastan Sveitsiä, ja tarkoitus olisi päästä sinne taas pian. Joka vuosi teemme junamatkan vuoristoon, ja siellä on todella kaunista. Ei kyllä mitään Snowpiercerin kaltaista (naurua). Valitettavasti minulla ei itselläni ole yhtä dramaattisia kertomuksia omista junamatkoistani.
Olen matkustanut Pariisista Lontooseen junalla, mutta siitä ei ole paljon kerrottavaa. Luin jotain lehteä. Snowpiercer on jännittävin junakokemukseni.
Ai niin, New Yorkin metroissa kyllä tulee vastaan vaikka millaisia kokemuksia, joita ei olisi osannut kuvitellakaan… en ole varma haluanko toistaa yhtään niistä täällä (naurua).
DD: En ole pahemmin viettänyt aikaani niissä, mutta kerran olin Clipping-bändini kanssa Moskovassa. Keikka päättyi kolmelta aamulla, juhlimme viiteen ja nousimme sitten Pietariin vievään junaan. Se oli yhdeksän tunnin reissu, ja matkustin ensimmäistä kertaa makuuvaunussa. En ole eläissäni nukkunut niin hyvin. Voisinpa aina nukkua vain junissa (naurua).
JC: Hahmoni elokuvassa on purjehtija, joten meillä on hyvin energinen purjehduskohtaus, jossa minä olen ruorissa. Se oli hauskaa ja virkistävää vaihtelua. Lisäksi mukana on lentämistä ja jonkin verran moottoripyöräilyä, joten ainakin vauhtia siinä riittää (naurua).
Opettelin purjehtimista missä kulloinkin olin. Kun teimme Snowpierceriä Vancouverissa, harjoittelin siellä, samoin kun olin kotonani New Yorkissa. Voin kertoa että purjeveneellä New Yorkin East Riverille lähteminen oli melkoisen pelottavaa.
Melko varmasti kuka tahansa, joka vuonna 1986 kävi elokuvissa, näki sen. Lentokohtaukset olivat uskomattomia ja siitä on tullut ikoninen leffa. Minusta se oli hyvin optimistinen elokuva, siinä oli energiaa ja uskoa tulevaan. Kun elokuva on niin rakastettu, pitää olla hyvä syy koskea siihen uudelleen. Mielestäni Maverickin käsikirjoituksessa sellainen syy on löydetty, ja se oli todella jännä projekti.
Daveed, käsikirjoittamasi ja tuottamasi Blindspotting sai hyvän vastaanoton Sundancessa. Millaista se oli?
DD: Sundance on hullu paikka. Sitä unelmoi saavansa elokuvansa sinne, mutta paikan päällä odottaa painajainen. Sundance-ensi-ilta merkitsee paljon, mutta sitten joutuu juoksemaan paikasta toiseen tyrkyttämässä kaikille elokuvaa, jonka kanssa kuvitteli jo olevansa sujut. Ja siellä on jäätävän kylmä! (naurua)
Sundance voi auttaa tai voi olla auttamatta, mutta ei sillä oikeastaan ole väliä. Jos ei pääse Sundanceen, on miljoonia muita tapoja tuoda elokuvaansa esille. Blindspottingista muistan vahvimmin viimeisen katselmuksen studiolla. Sen loputtua katsoimme toisiimme ja totesimme, että se on siinä, se on se elokuva, jota lähdimme tekemään. Se on ollut minulle taiteellisesti palkitsevin hetki ikinä, ja kaikki sen jälkeen tullut vain lisäkuorrutusta. Tärkeintä on olla ylpeä työstään.
Snowpiercerissä hienoa oli, että tunsin tekeväni töitä samalla tavalla ajattelevien taiteilijoiden kanssa. Emme miettineet mitä tv-kanava ajattelisi, siellä on todennäköisesti suuremmat odotukset menestykselle kuin meillä (naurua). Kuvauspäivän päätyttyä oli tunne, että olimme tehneet mahtavia juttuja, ja kun myöhemmin näin koko jakson, oli hienoa löytää yllätyksiä ja havaita dialogin toimivan. Se riittää minulle, annan muiden miettiä menestystä.
Teet seuraavaksi Sebastianin ääniroolin Pienessä merenneidossa. Luitko Hans Christian Andersenia lapsena?
DD: Merenneidossa olemme vasta aloitelleet harjoituksia ja laittaneet hommaa kokoon, mutta siitä tulee kyllä hyvä. Luin Andersenin satuja, mutta en juurikaan muista niitä. Muistan pitäneeni niistä, mutta ennen kaikkea muistan, että minulla oli lapsena oma ”valtaleikkini”. Odotin kunnes isäni oli todella, todella väsynyt ja pakotin hänet sitten lukemaan minulle. Tiesin, että hän sekoilisi sanoissaan, mikä minusta oli ratkiriemukasta. Hän saattoi nukahtaa kesken lukemisen. Osasin kaikki ison HC Andersen -kirjan tarinat ulkoa, joten tiesin milloin hän meni sekaisin.
Teksti: Kirpi Uimonen, Los Angeles
Kuvat: Turner Entertainment
Sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa ovat nyt katsottavissa Netflixissä. Uusi jakso ilmestyy joka viikko.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.