Ruohonjuuritason elokuvafanille Elävän kuvan keskus ELKE ry lienee tunnetuin helsinkiläisen klassikkoteatteri Orionin pelastajana. Se kun uhkasi jäädä vaille käyttöä siellä aikaisemmin elokuvia pyörittäneen Kansallisen audiovisuaalisen instituutin siirryttyä uuden Oodi-kirjaston Kino Reginaan.

Uutuuselokuvien esittämisen lisäksi ELKE ry:llä on elokuvakasvatustoimintaa, minkä lisäksi se levittää edustamiaan klassikkoelokuvia 1920-luvun Chaplin-klassikoista italokauhun kautta 2000-luvun arthouseen. Siihen liittyy sarja menneiden vuosikymmenten elokuvia, joita on jo nähty jonkin verran ja nähdään tasaiseen tahtiin jatkossakin. Tosin ELKE ry:n Antti Suonio korostaa, ettei kyseessä ole mikään erityinen ”sarja” vaan osa heidän normaalia levitystoimintaansa.

Klassikot ovat ELKE:n Suomessa edustaman pohjoismaisen NonStop Entertainment -arthouse-levittäjän katalogista. Niitä voi elokuvateatterien mukaan varata myös esimerkiksi elokuvakerhojen, kirjastojen ja muidenkin kiinnostuneiden tahojen esityksiin. Niitä valikoidaan myös ELKE:n omiin teatterinäytöksiin.

Kyseessä voi olla ilman aiempaa teatterilevitystä Suomessa jäänyt merkkitapaus tai uusintaensi-ilta muuten mielenkiintoisesta elokuvasta. Esimerkiksi Park Chan-wookin Oldboy palautettiin hetkeksi teattereihin Bong Joon-hon Parasiten voitettua Oscareita Etelä-Koreaan. Aikaisemmin vain festareilla ja erikoisnäytöksissä nähdyistä tapauksista Suonio mainitsee Alejandro Jodorowskyn The Holy Mountainin, joka viime vuonna keräsi teatterilevityksessä noin 2 600 katsojaa, mikä on erinomainen tulos yli 50 vuotta vanhalle, haastavalle ”ensi-iltaelokuvalle”.

Kauhua ja fantasiaa

2024 klassikkotarjonta painottuu toistaiseksi lajityyppielokuvaan, fantasiaan ja jopa kauhuun. Ensimmäinen tämän vuoden klassikkotulokkaista oli Ralph Bakshin edellisen kerran täkäläisillä valkokankailla vuonna 1980 nähty Taru sormusten herrasta -animaatio, joka sekin on saanut kiitettävät yli 2 300 katsojaa uusintakierroksellaan. Sitä seurasi huhtikuussa ”normaalimpaa” elokuvaa edustava Christopher Nolanin esikoispitkä Following, joka ei aikaisemmin ole ollut meillä teatterilevityksessä.

Tämän Episodi-numeron kanssa samaan aikaan ilmestyy seuraava vanha uutuus. Tarjolla on lisää Jodoroskya, kun valkokankaalla nähdään Cannesissa 35 vuotta sitten ensi-iltansa saanut Santa Sangre. Meillä se jäi ilman teatterilevitystä.

Kesäkuisen Santa Sangren jälkeen heinäkuun klassikkokiintiöstä vastaa italialaisen kauhuikoni Lucio Fulcin The Beyond vuodelta 1981. Myöskään tätä genrefanien arvostamaa mutta sensorien kaltoin kohtelemaa roiskuttelua ei meillä ole nähty levityksessä aikaisemmin.

Syyskuussa Peter Weir saa Venetsian elokuvafestivaaleilla elämäntyöpalkinnon. Sitä ennen elokuussa meillä nähdään Weirin 4K-restauroitu läpimurtoelokuva Huviretki hirttopaikalle vuodelta 1975.

Cinema Orion toimii ensi-iltateatterina, mutta pääsääntöisesti kaikki ELKE:n klasikkoensi-illat nähdään myös Tampereen Niagarassa, Lahden Kino Iiriksessä ja Kuopion Kuvakukossa sekä vaihtelevasti muualla. Suurin osa klassikkoensi-illoista on ollut myös Finnkinon levityksessä ympäri Suomen.

Klassista kesään

Santa Sangre

★★★★

Chileläis-ranskalaiselle Alejandro Jodorowskylle tyypillisesti Santa Sangre on surrealistinen, poikkitaiteellinen ja psykologialtaan kimurantti. Silti se on hänen helpoimmin lähestyttävimpiä teoksiaan, jonka pinnan alaiset teemat ovat kiehtovia.

Elokuvan päähenkilö on ohjaajan pojan, Axel Jodorowskyn esittämä, traumaattisen lapsuuden vuoksi mielisairaalaan joutunut Fenix. Takaumana avataan Fenixin elämää sirkuksessa työskentelevien vanhempiensa kanssa samalla kun nykyhetkessä sairaalan potilaiden päiväretkellä odottamaton kohtaaminen saa nuorukaisen aktivoitumaan ja karkaamaan. Menneisyyden ote on kuitenkin vahva ja lapsuuden pahat tapahtumat alkavat toistua.

Vaikka pintapuolisesti Santa Sangre voi tuntua sarjalta kauhuelokuvien pahuuksia ja itsetarkoituksellisia outouksia, on sen sisällä yllättävänkin kaunis, herkkä ja moraalinen parannuksen ja parantumisen vire ja pahuuden ketjun katkaisemisen teema.

Teattereissa 7. kesäkuuta.

The Beyond

★★★★

Lähes kaikkien mahdollisten lajityyppien elokuvia 1950-luvulta 1990-luvulle ohjannut ja kirjoittanut Lucio Fulci (1927–1996) on Italian ulkopuolella tunnetuin 1970-luvun lopun ja 1980-luvun kauhuelokuvistaan. Ne panostivat tunnelmaan ja rouheisiin maskeerauksiin ja efekteihin ennemmin kuin koherenttiin juoneen. Niistä monen mielestä paras on vuonna 1981 julkaistu The Beyond. Myöhemmin sairastelusta kärsinyt Fulci lienee ollut tuolloin parhaassa vedossaan, sillä samana vuonna ilmestyivät myös hänen elokuvansa The Black Cat ja The House by the Cemetery.

The Beyondin tapahtumapaikka on tuon ajan italokauhujen vakioelementti: Helvetin portin päälle rakennettu talo, jonka käyttöönotto herättää pahat voimat. Ne ottavat mitä erilaisimpia muotoja zombeista hämähäkkeihin sen mukaan, mikä tekijöiden mieleen on juolahtanut. Mitä tahansa voi tapahtua -mentaliteetti tekee katselukokemuksesta kiehtovan surrealistista. Tunnelma on hallussa ja itsetarkoituksellisen veriset tai muuten kosteat efektikohtaukset värisyttävät. Vaikka ne eivät aina uskottavia olisikaan, ne tekevät vaikutuksen makaaberiudellaan. Ohjaaja itse tekee cameon kirjastonhoitajana.

Teattereissa 19. heinäkuuta.

Huviretki hirttopaikalle

★★★★

Ottaen huomioon, että Peter Weir oli aikaisemmin tehnyt lähinnä dokumentteja ja hänen ensimmäinen elokuvansa oli drive-in-suosiota saanut pienen budjetin musta komedia The Cars That Ate Paris vuodelta 1974, on hänen kansainvälinen läpimurtoelokuvansa, kauhun ja fantasian kanssa flirttaileva mysteeri Huviretki hirttopaikalle mitä hillityin ja hallituin tunnelmapala. Sen lupaukset hän lunasti uralla, joka on ollut täynnä yleisö- ja arvostelumenestyksiä Todistajasta Kuolleiden runoilijoiden seuran kautta Truman Show’hun.

Huviretki hirttopaikalle sijoittuu vuoteen 1900 ja yksityiseen tyttökouluun, jonka oppilaat ja opettajat kokevat outoja asioita ystävänpäivän kunniaksi järjestetyn piknikin aikana. Mysteerin syyt jätetään katsojan pähkäiltäväksi, ja kukin voi mielensä mukaan syyttää luonnonvoimia, seksuaalisen heräämisen aiheuttamaa hysteriaa tai vaikkapa yliluonnollisia tekijöitä. Elokuva itse tutkiskelee tapahtumien vaikutuksia hahmoihin tavalla, jossa visuaalinen kauneus ja pinnan alla kupliva inhimillinen ilkeys ovat aavemaisesti yhtä aikaa läsnä.

Teattereissa elokuussa.

Loppuvuoteen on Suonion mukaan suunnitteilla vielä pari muutakin restauroitua klassikkouusintaensi-iltaa. Lisätietoja ELKE ry:n klassikoista tästä linkistä.

Jouni Vikman