Bollywoodiksi kutsuttujen intialaiselokuvien suurin maahantuoja Suomessa on vuonna 2010 perustettu FinBolly. Vuodesta 2017 maahantuoja on järjestänyt pääkaupunkiseudulla yhdestä kahteen elokuvanäytöstä kuukaudessa. Koronapandemian suurimman huipun jälkeen näytöksiä on ollut enemmän, mikä on osaltaan helpottanut yleisön houkuttelemista.
– Suomalainen yleisö on lisääntynyt. Teimme ison markkinointikampanjan Pathaaniin, josta tuli katsotuin intialainen elokuva Suomessa, FinBollyn tiedottaja Anjana Sinha kertoo.
Siddharth Anandin Pathaan on hindinkielinen, vuonna 2023 ensi-iltansa saanut toimintajännäri, josta tuli maailmanlaajuisesti kaikkien aikojen viidenneksi tuottoisin intialaiselokuva. Suomessa menestyi myös S.S. Rajamoulin toimintarymistely RRR, joka palkittiin viime vuonna parhaan alkuperäisen laulun Oscar-palkinnolla Naatu Naatusta.
Tuoreita tulokkaita
Suomen Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen sanoo, että 2010-luvulla intialaisten elokuvien ilmiö alkoi näkyä ja intialaistaustaiset suomalaiset alkoivat järjestää itselleen elokuvanäytöksiä. Ensin näytökset olivat epävirallisempia, mutta nykyään toiminta on selvästi virallisempaa.
– Mielenkiintoista on se, että elokuvat eivät tulee Suomeen viikkoja myöhässä, vaan kyse voi olla ihan maailmanensi-illoista. Siksi olen vähän harmitellut, että markkinointia ei juuri suunnata muille kuin intialaistaustaiselle yleisölle, koska elokuvien luulisi kiinnostavan laajempaakin yleisöä, Koistinen sanoo.
Esimerkiksi tammikuussa ensi-iltansa sai Anandin Fighter, joka on Koistisen mukaan kuin intialainen Top Gun yhdistettynä Ramboon. Patrioottinen, hindunationalistinen elokuva, jossa taistellaan terroristeja vastaan. Koistinen uskoo, että elokuva olisi saanut enemmän katsojia, jos elokuvan markkinointia olisi kohdennettu esimerkiksi keskimääräiselle Night Visions -festivaalikävijälle.
Maailmanensi-iltojen järjestäminen ei kuitenkaan ole vain Suomen erikoisuus. Koistinen sai tietää yhdysvaltalaiselta kollegaltaan, että intialaiset järjestävät maailmanensi-iltoja joka maassa.
– Toinen mielenkiintoinen piirre on, että viime vuoden aikana on tullut myös kaksi virallista levittäjää lisää. Yash Raj Films International, joka on myös iso intialainen tuotantoyhtiö, toi Suomeen viime vuonna kolme elokuvaa. Manam toi yhden elokuvan.
FinBollyn Anjana Sinha kertoo, että Helsingin alueella nähdään useita näytöksiä nähdään, mutta niitä järjestetään lisäksi myös vähintään kolmessa muussa kaupungissa. Näytöksiä on järjestetty pääkaupunkiseudun lisäksi myös Turussa, Tampereella, Oulussa, Hangossa ja Jyväskylässä.
FinBolly valitsee levitettäviä elokuvia viidellä eri kriteerillä. Valintaan vaikuttaa kysyntä, elokuvan näyttelijät ja ohjaaja, tarina sekä elokuvan tuontikustannukset. Sinhan mukaan elokuvien tuominen Suomeen on jo itsessään kallista, mutta päälle tulee vielä lisäkuluja esimerkiksi salivuokrasta, markkinoinnista ja ikäraja-arvioinnista.
FinBolly toimii neljän hengen voimin. Vaikka Sinha sanoo, että he pyrkivät tuomaan Suomeen vuosittain noin 35–45 elokuvaa, rahasampo levittäjä ei ole.
– Emme tee tätä työtä rahasta, vaan intohimosta. Haluamme tehdä intialaisen elokuvan tutuksi suomalaiselle yleisölle, Sinha sanoo.
Elokuvan ilo näkyy ja kuuluu
Intialainen yleisö on Sinhan mukaan äänekäs, mikä näkyy myös intialaistaustaisissa suomalaiskatsojissa. Rauhallisempaan menoon tottuneelle eläväinen näytös saattaa olla kulttuurishokki.
Tero Koistinen on käynyt muutaman kerran intialaisten elokuvien näytöksissä. Kerran hän todisti jopa näytöksen keskeyttämisen, koska niin moni yleisössä kuvasi valkokangasta kamerakännykällään. Suomessa kuvauskielto on ehdoton.
– Olen pari kertaa onnistunut olemaan sellaisessa ensi-iltanäytöksessä, ja katsominen on aika hauskaa. Yleisö reagoi paljon ja on äänekäs. Kun sikäläinen iso stara tulee [kuvaan], yleisö hurraa. Ennen tarjolla oli myös kaikenlaista sapuskaa. Kolmen tunnin leffoissa on vartin väliaika, mikä tuntui ensimmäisellä kerralla oudolta, Koistinen sanoo.
– Nauramme, taputamme ja hurraamme, kun suosikkinäyttelijämme tulee kohtaukseen. Emme arastele sitä, Suomessakaan, Sinha sanoo.
FinBollyn Tanuj, Aditya, Raghu ja Anjana.
Koistisen mukaan eniten intialaisia elokuvia Suomessa esittää Finnkino. Viime vuonna katsojia oli yhteensä noin 20 000. Luku on korkea, mutta lopulta aika vaatimaton, jos sitä vertaa viime vuoden kokonaiskatsojalukuun, joka oli noin 7,2 miljoonaa.
– Ikärajoja pidetään Suomessa ongelmana. Heillä on tapana käydä katsomassa kaikenlaisia elokuvia vauvasta vaariin, elokuvat ovat koko perheen aktiviteetti. Suomessa jokainen elokuva pitää kuitenkin ikärajaluokitella. Koko perhe ei välttämättä pääse elokuviin, mikä tuntuu harmilliselta. Pitää etsiä lastenvahtia ja tehdä muita järjestelyjä, Koistinen kertoo.
Suomalaiselle katsojalle ongelmaksi voi muodostua se, että elokuvissa ei ole suomenkielistä tekstitystä. Tekstitys on pelkästään englanniksi.
Ensi-iltojen määrä on kuitenkin prosentuaalisesti korkea. Vuonna 2023 Suomessa ensi-iltansa sai kaiken kaikkiaan 253 elokuvaa. Niistä 29 oli uusia intialaisia elokuvia, eli yhteensä 11,5 prosenttia. FinBolly toi niistä 25 elokuvaa.
– Olemme toivottaneet Bollywoodin tervetulleeksi, ja toivotaan, että elokuvat löytäisivät yleisöä. Ne elokuvat ovat hyvä täydennys ohjelmistoon, Tero Koistinen sanoo.
Teksti: Jesse Raatikainen
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.