Ohjaaja Christian Carion luki Cyril Gélyn Madeleinen Pariisi -käsikirjoituksen junamatkalla ja oli sen päättyessä kyynelissä.
– Kaikilla on se kysymys edessään: mitä tapahtuu vanhemmillemme, kun he vanhenevat. Kotoaan hoitolaitokseen lähtevän Madeleinen tarina toi minussa paljon pintaan. Tiesin heti, että se oli kirjoitettu Line Renaud’lle. Halusin viedä hänet matkalle ajassa ja paikassa.
– Otin yhteyttä Dany Booniin, johon tutustuin jo Päivä ilman sotaa -elokuvassa [2005]. Olemme puhuneet paljon tunteiden konseptista. Kun Päivä ilman sotaa ilmestyi, hän oli huolissaan, että sotamies Ponchel järkyttäisi hänen fanejaan: ”He haluavat minun naurattavan heitä, en halua pettää heitä.” Sanoin, että hän on näyttelijä joka voi sekä itkettää että naurattaa. Kun nyt 15 vuotta myöhemmin soitin hänelle, tajusin miten hän oli laajentanut ilmaisuaan. Nyt hän sanoi: ”Minulle ei tarjota tällaisia rooleja. Mutta nyt minä kaipaa niitä”. Hän suostuisi elokuvaan, jos Line on mukana.
2000-luvun yhteiset tuotannot olivat tehneet Boonesta ja Renaud’sta hyvin läheisiä.
– Itse asiassa Dany esitteli Linen minulle Päivä ennen sotaa -elokuvan ennakkonäytöksessä, mutta emme koskaan ole työskennelleet yhdessä. Nyt halusin saattaa heidät yhteen ja viedä heidät uuteen paikkaan. Ohjaajan näkökulmasta oli kiehtova haaste kuvata iso osa elokuvasta autossa. Se ei ole koskaan helppoa.
Boonen ja Renaud’n välitön yhteys näkyy elokuvassakin.
– He rakastavat yhdessä näyttelemistä ja lukevat toisiaan kuin kirjaa. He viimeistelevät toistensa lauseet! Line kutsuu Danya usein pojakseen! Molemmat ovat kotoisin Armentièresistä työväenluokkaisesta perheestä. Heidän iloista kemiaansa ei voinut olla hyödyntämättä, Carion hehkuttaa.
Pitkä yhteinen matka
Renaud muistaa kuulleensa Boonista ollessaan esiintymässä Las Vegasissa 1990-luvulla.
– Kuulin nuoresta koomikosta, jonka ura oli lähdössä liitoon. Lähetin hänelle sähkeen – kuten silloin tehtiin! – ja kerroin olevani ylpeä toisesta pohjoisranskalaisesta, joka loistaa Pariisin Olympiassa. Myöhemmin kävin katsomassa hänen näytelmäänsä ja vierailin pukuhuoneessa. Olemme olleet läheisiä siitä asti. Joskus hänen äitinsä soittaa minulle ja kysyy mitä hänelle kuuluu!
– Minä menen vielä kauemmas, sillä muistan nähneeni Linen esiintymässä Armentièresissä. Hän kävi antamassa ilmaiskonsertteja paikallisilla syysjuhlilla. Olin varmaan seitsemän tai kahdeksan. Hän suhtautuu intohimoisesti elämään, muihin ihmisiin sekä ammattiinsa ja taiteeseensa, Boon muistelee.
Hahmonsa ikäinen näyttelijätär toi Madeleinen rooliin paljon henkilökohtaisuutta.
– Kävin tapaamassa häntä ja hän julisti: ”Tämä on kirjoitettu minulle!” ohjaaja kertoo. – Totesin roolin tosiaan sopivan hänelle, mutta hän sanoi, että kyse on jostain isommasta: ”Tämä on testamenttielokuvani.” Oman äitini menetys oli juuri ollut kova isku, mutta Line sanoi, että poislähtö voi olla myös ilon hetki. Silloin tajusin Linen ja Madeleinen yhtäläisyyden: ”Hymyileminen nuorentaa.”
– Kuvasin häntä vain iltapäivisin, ja hänen pukuhuoneensa oli aivan studion vieressä. Kävin siellä soittamassa hänen suosikkejaan kuten hänen duettonsa Relaxez-vous Dean Martinin kanssa, ja juttelimme hänen muistoistaan niiltä ajoilta. Sitten menimme kuvauspaikalle, jossa Dany odotti meitä taksissa. Hän heitti pari vitsiä ja he ryhtyivät toimeen. Lopputulos on niin hieno.
Koskettava opetus
Boon pitää elokuvan tarinaa koskettavana, vaikka hänen hahmonsa ei ole kovin tunteellinen.
– Elämäänsä miettivä nainen kohtaa matkalla vanhainkotiin taksikuskin, joka ei alkuun ole kovin mukava. Se, että tunnemme toisemme niin hyvin, mahdollisti tilan antamisen ja toistemme kuuntelemisen. Oli loogista tehdä elokuva Linen kanssa, koska siinä kiteytyi asioita, joita ei puhuta, mutta ilmaistaan katsein ja hiljaisuuksin. Siinä pitkä suhteemme kantoi hedelmää. Olisimme voineet mennä naimisiin, eikö? Ikä ei olisi ollut ongelma, mutta olet näyttelijä. En luota heihin.
– En ihmettele! Renaud nauraa. – Mutta vakavasti puhuen, se on hieno tarina: kaksi muukalaista ystävystyy matkalla Madeleinen kotoa laitokseen. Saamme myös kuulla hänen rankastakin nuoruudestaan.
Taksikuski Charlesia painavat raha- ja parisuhdeongelmat. Hän suostuu kyytiin lähinnä, koska luvassa on pitkä keikka, mutta kuten alkuperäinen nimi Une belle course kertoo, siitä tulee kaunis matka. Madeleinen asenne elämään ja kärsimykseen avaa Charlesin silmät ja sydämen.
– Hän on tavallaan peili Madeleinen elämälle. Boon kuvailee hahmoaan.
– Taksiini astuva vanha nainen on kuin jo irrallaan omasta elämästään. Jättäessään kauniin kotinsa hoitolaitokseen lähtiessään hän hyväksyy rajallisuutensa. Hän katsoo menneisyyttään rauhallisesti ja inhimillisesti mutta myös spontaanisti. Charles taas kamppailee elämänsä ja ongelmiensa kanssa. Hän on sulkenut kaiken ulkopuolelle, hänen lasinsa on puolityhjä. Madeleine auttaa häntä löytämään todellisen, herkän itsensä ja prioriteetit elämälle ja sen kauneudelle. Pidän elokuvista, jotka antavat filosofisia elämänohjeita.
– Sanoit Christianille, ettet voi ohittaa tällaista projektia, vaikka ihan alussa hän kysyi kiinnostustasi toimia osatuottajana. Sen kuultuani en nähnyt ketään muuta Charliena, Renaud toteaa.
– Haluaisinkin kehua Christiania hänen osuudestaan käsikirjoituksessa, Boon vastaa. – Luin nimittäin version, joka oli ihan hyvä mutta ei täysin vakuuttava. Sitten Christian soitti ja kertoi ottaneensa ohjat, ja uusi versio kosketti sydäntäni ja suostuin saman tien.
Naisen paikka
Carion muistelee Renaud’n todenneen, ettei enää odottanut näkevänsä Madeleinen kaltaisia hahmoja valkokankaalla.
– Luulen, että meitä molempia hämmensi tarinan linkitys hänen omaan elämäänsä. Luulen, että hän paljasti hahmon kautta vaikutelmia ja tunteita, sillä kuvauksissa hän selvästi antoi omien muistojensa viedä mukanaan, ohjaaja kuvailee.
– Madeleine on yksi kauneimmista näyttelemistäni hahmoista, hän muistuttaa eniten itseäni, Renaud myöntää. – Olen 95-vuotias, saman ikäinen hänen kanssaan, mutta se ei ole ainut yhtäläisyytemme. Minäkin olen kokenut kovia, ja olen kasvanut häntä muistuttavien naisten parissa. Madeleine on äitini, isoäitini, jopa isoisoäitini. Näen heidät hänen tuskaisessa tarinassaan.
– Hän on hieman kovapintainen ja voin samastua siihenkin. Kaikki tämä omien kokemusteni päälle ja käsikirjoituksen luettuani oli liikuttunut, jopa tolaltani. Olisin tehnyt elokuvan joka tapauksessa, mutta Dany vastanäyttelijäni teki siitä välttämättömyyden. Näen Charliessa vähemmän nähdyn, Päivä ilman sotaa -elokuvan Danyn: hauraan, tunteellisen ja herkän, kuten hän oikeasti on.
– Sukuni vaikeuksissakin lujina pysyneiden naisten tarinat ovat antaneet minulle voimaa elää elämääni ja taistella taisteluni, erityisesti aidsia vastaan. Kun näen feministisen liikkeen todistavan epäkohtia, avaavan suunsa ja vaativan muutoksia, olen kiitollinen aikojen muuttumisesta,vaikka vielä onkin paljon tekemistä. Kun olin nuori, oli mentävä naimisiin, jos halusi harrastaa seksiä, kuten elokuvassakin sanotaan.
Boon miettii naisten Ranskassa tekemää matka, jota elokuvassa kuvataan yhden naisen kautta.
– Madeleinen tarina käynnistyy sodan päättymisestä, ja elokuvan seuratessa häntä 1960-luvulle näemme naisia kahlinneita asioita. He saivat äänioikeuden vasta 1948, ja pitkään heillä ei ollut taloudellista vapautta ilman aviomiehen lupaa. Puhumattakaan abortista, josta tuli laillista vasta 70-luvun puolivälissä.
– Siitä tiedän henkilökohtaisesti, sillä tulin raskaaksi 17-vuotiaana, Renaud paljastaa. – En voinut pitää lasta, joten minun oli teetetttävä sala-abortti sivukujalla. Mutta Madeleinen elämässä on myös iloa. Minäkin muistan tanssineeni Ranskan vapauttaneiden amerikkalaissotilaiden kanssa kuten hän.
– Madeleine toteaa Charlesille, että 50-luku oli erilaista aikaa. Ei ole kovin kauan siitä, kun naisilla piti olla miehensä lupa käydä töissä tai käsitellä perheen rahoja. Elokuvassa on hetki, jota emme suunnitelleet etukäteen: matkalla autoon Madeleine ja Charles ohittavat julisteen, jossa on Simone Veilin kuva, Carion kertoo.
– Tasa-arvo, oikeus aborttiin ja lähisuhdeväkivallan tunnistaminen ovat mittapuita siitä miten pitkälle olemme tulleet, mutta myös miten paljon matkaa on jäljellä. Naisia on aina tapettu, mutta sitä ei aina ole pidetty viharikoksena.
Innovatiivinen reissu
Taksimatkan kuvauksessa halki Pariisin hyödynnettiin uutta tekniikkaa, sillä kaupungin liikenne on vuosien myötä muuttunut vain hankalammaksi.
– En olisi voinut laittaa Lineä uusimaan kohtauksia ruuhkassa. Kuvaajamme Pierre Cottereau ehdotti led-näyttöjä, joita oli juuri kokeillut eräässä projektissa. Aikoinaan auton takana olevalle kankaalle projisoitiin kuvaa, sitten siirryttiin green screeneihin, mutta ne eivät anna näyttelijöille kuvaa ympäristön tapahtumista. Madeleinea varten kuvasimme koko reitin joka kuvakulmasta lava-autolla, jonka kyydissä oli useita kameroita. Studiossa pystytimme taksin ympärille led-näytöt, joilta näkyi koko matka. Kuvasimme jopa taivasta: taksin edessä oli näyttö, joka valaisi tuulilasia ja herätti sisätilat henkiin. Linestä ja Danystä todella tuntui, että auto liikkui! He pystyivät seuraamaan autoa ohittavaa pyöräilijää silmillään, Dany huutaa liian lähelle ajavalle autolle. Laitoimme jopa nuoren ajamaan sähköskootterilla taksin ja näytön välistä sivupeiliä kolauttaen!
Boon myöntää, että kokemus tuntui hyvin aidolta.
– Christianin työryhmä tosiaan kuvasi kaikki taksin ajamat kadut etukäteen kuin Google Maps konsanaan. Eteenpäin ja sivuille, jopa ylöspäin, jolloin heijastukset ikkunoissa näyttävät siltä kuin liikkuisimme, välillä avoimen taivaan alla, välillä sillan alta ajaen. Pystyimme reagoimaan ympäristöön. En pyöritä rattia sattumanvaraisesti, vaan reagoin vierellä ajavaan skootteriin tai kadun ylittäjään edessäni. Se vaati sisäkorvan tasapainoelinten harjaantumista, sillä tunne oli hieman outo!
– Käytännössä se on kehittynyt versio klassikkoelokuvista, joissa näemme Humphrey Bogartin ja Lauren Bacallin ajamassa autoa niin, että tie heidän takanaan on kankaalle heijastettua, 35-milliselle filmille kuvattua maisemaa, Boon summaa.
Renaud ei voisi olla tyytyväisempi ensimmäiseen yhteistyöhön Christian Carionin kanssa.
– Hänen ohjauksensa ei tuntunut elokuvan tekemiseltä vaan hetkessä elämiseltä. Hän on hyvä tekemään asioita yksinkertaisesti ja luonnollisesti. Hän ohjeistaa tavoitteita, äänensävyä ja kohtauksen merkitystä, mutta hienotunteisesti ja tarkasti ystävällisesti keskustellen. On oleellista pystyä luomaan sellainen ilmapiiri kuvauspaikalle. Minulla on ollut valtavasti ohjaajia, eikä niin ole ollut läheskään aina! Jotkut huutavat, polkevat jalkaa ja saavat itkuraivareita.
Boon antaa Carionille ison merkityksen uransa kannalta.
– Hän tarjosi minulle sotamies Ponchelin hienon roolin, kun vielä tein soolokeikkoja. Päivä ilman sotaa oli käyntikorttini alalle. Aikaisemmin olin stand-up-koomikko, nyt minua pidetään näyttelijänä.
Haastattelut ja kuvat: Une Hirondelle Productions
Toimittanut Jouni Vikman
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.
