Ohjaaja David Lynch on kuollut. Surrealistisista töistään tunnettu mestariohjaaja oli kuollessaan 78-vuotias. Lynchin muistoksi kokosimme arviot kaikista hänen pitkistä elokuvistaan sekä Twin Peaks -televisiosarjasta.
Eraserhead (1977)
Lynchin tuotannossa Eraserhead jakaa näkemyksiä ehkä kaikkein jyrkimmin. Katsojasta riippuen se on psykologinen kauhuelokuva, sysimusta komedia, kafkamainen yhteiskunta-analyysi tai visuaalis-tuotannollisesti minimalistinen kokeilu. Kulttikamaa siis parhaimmillaan.
Lynchin maailman vakiotulkki Jack Nance sujahtaa Henry Spencerin nahkoihin luontaisesti. Omasta ympäristöstään ja elämäntilanteestaan vieraantuneen miehen olemus ilmentää samaa surrealismia kuin Buñuelin varhaistyöt. Tulkinnanvarainen symboliikka pätee jopa tarinan ”perhe”kontekstissa. Nyrpeä tyttöystävä, paniikkia nostattavat kohtaukset ja painajaismainen aliennyytti voisivat viitata vaikkapa parisuhteen ja nuoren perheen kipupisteisiin kauhusatiirin kieliopilla. Katsottavissa Cineast-palvelussa. MK
Episodin tähdet ★★★★
Elefanttimies (1980)
David Lynchin uran hienoimpiin saavutuksiin lukeutuva, kahdeksan Oscarin ehdokas Elefanttimies täyttää jo 40 vuotta ja se saa myös uuden lyhyehkön teatterikierroksen. Pienimuotoisena elokuvana se toimii toki kotisohvallakin, mutta Freddie Francisin mustavalkoinen kuvaus pääsee parhaiten oikeuksiinsa mahdollisimman isolta kankaalta.
1800-luvun Englannissa epämuodostunut John Merrick (John Hurt) on pakotettu sirkusfriikiksi ja se on ainoa tapa, jolla hän muutenkaan voisi tienata mitään elantoa. Merrickin poikkeuksellinen tila kiinnostaa myös lääketiedettä ja tohtori Frederick Treves (Anthony Hopkins) maksaa sirkuksen iljettävälle pomolle sievoisen summan jotta pääsisi tutkimaan Merrickiä. Varakkaat lontoolaiset – ja jopa kuningatar Victoria – kiinnostuvat miehestä, jolle on annettu elokuvan titteliä kantava lempinimi.
Lynchin uralla puhutaan melko suoraviivaisesta kerronnasta. Oikeastaan vasta elokuvan lopussa kuvataan ohjaajalle ominaista unimaailmaa. John Morrisin kaunis musiikki on jo melkeinpä legendaarista. Kovin kyyninen täytyy katsojan olla jos elokuva ei sen loppumetreillä onnistu liikuttumaan. TH
Episodin tähdet ★★★★★
Dyyni (1984)
Isolla budjetilla tuotettu Dyyni oli taloudellinen floppi, eikä David Lynch ollut siihen itsekään ollut tyytyväinen. Monimutkaisen ja hankalan tuotantoprosessin lopputuloksena elokuvasta tuli torso. Heikoimmillaan se näyttää tieteiselokuvan parodialta, joka on tehty tv-studiossa. Dyyni oli huono elokuva vuonna 1984, ja se on sitä edelleen.
On Dyynissä kuitenkin hetkensä. Väläyksittäin voi nähdä jotain samaa taikaa kuin Lynchin parhaissa elokuvissa. Näyttelijäkaartissa on kiinnostavia nimiä. Nuoren Kyle MacLachlanin rinnalla nähdään muun muassa Patrick Stewart, Max von Sydow, Virginia Madsen sekä tiukoissa uikkareissa koikkelehtiva rocktähti Sting.
Onneksi tuottaja Dino De Laurentiis ja Lynch eivät lopettaneet yhteistyötään tähän, sillä pari vuotta myöhemmin he tekivät pienellä budjetilla elokuvan Blue Velvet, josta tuli Lynchin tärkeimpiä teoksia. JH
Episodin tähdet ★★
Blue Velvet (1986)
Blue Velvet paljastaa pikkukaupungin kiiltävän pinnan alla piilevän synkkyyden. Jeffrey Beaumont (Kyle MacLachlan) palaa kotikaupunkiinsa ja löytää irrallisen ihmiskorvan. Siitä käynnistyy mysteerin, joka johdattaa hänet laulaja Dorothy Vallensin (Isabella Rossellini) ja psykopaattisen Frank Boothin (Dennis Hopper) hallitsemaan väkivaltaiseen alamaailmaan. Hopperin intensiivinen roolityö tekee Frankista yhden elokuvahistorian mieleenpainuvimmista pahiksista.
Lynchille ominainen visuaalinen tyyli punaisine verhoineen luo ainutlaatuisen tunnelman. Blue Velvet on kulttiklassikko, jos mikä. Syvästi ravisteleva tarina, intensiivinen näyttelijätyö ja omaperäinen visuaalinen ilme jättää katsojaan lähtemättömän vaikutuksen. Blue Velvet on katsottavissa Areenassa 16.4.2025 saakka. JH
Episodin tähdet ★★★★
Twin Peaks (1990–1991)
Twin Peaks on kulttisarja, joka on ansainnut maineensa. Lynch sai Hill Street Bluesia kirjoittaneesta Mark Frostista loistavan yhteistyökumppanin. Heidän yhteistyönsä tulos muistuttaa alkuasetelmaltaan Peyton Place -tyylisen saippuaoopperan ja perinteisen salapoliisikertomuksen yhdistelmää, mutta siinä sukelletaan paljon syvemmälle mielen mysteereihin ja unen maailmaan.
Twin Peaks tuntuu edelleen ilmiömäisen hyvältä. Se näyttää 80- tai 90-lukulaiselta mutta samalla täysin ajattomalta. Puvustus, kampaukset ja amerikkalainen pikkukaupunki tuovat mieleen myös 50-luvun Yhdysvallat ja pikkukaupungin, jossa aika on pysähtynyt.
Sarjan ensimmäinen kausi on mestarillista televisiota. Toisen kauden puolivälin jälkeen tasossa tapahtuu selvä lasku, mikä johtuu ilmeisesti siitä että Lynch ja Frost eivät olleet enää niin aktiivisesti tuotannossa mukana. JH
Kausi 1 ★★★★★ / Kausi 2 ★★★★
Villi sydän (1990)
Kultaisella palmulla palkittu Villi sydän on vimmainen rakkaustarina kahdesta karkulaisesta. Ehdonalaiseen vapautettu Sailor (Nicolas Cage) ottaa nuoren Lulun (Laura Dern) mukaansa matkalle halki länsirannikon. Perässä polttelee Lulun psykoottinen äiti (Diane Ladd), edessä siintää lupaus onnesta.
Kaksikko elää omassa kuplassaan, suojassa heitä ympäröivältä helvetiltä. Angelo Badalamentin ääniraitaa puhkoo raskas metalli, kun naiivit ja lattein fraasein filosofoivat rakastavaiset toteuttavat lihallisia himojaan. Sailor ihannoi Elvistä, Lulu huolii kasvihuoneilmiöstä.
Villi sydän on monitulkintainen ja -merkityksinen matka halki helvetin, täynnä terävää mediakritiikkiä ja loputonta intertekstuaalisuutta. Barry Giffordin pulp-romaaniin pohjaava käsikirjoitus lainailee Ihmemaa Ozista aina ironista lopetusta myöten. Sateenkaaren päässä odottaa ehkä aarre, mutta matka on väkivallan ja pervertion sävyttämä. AVM
Episodin tähdet ★★★★
Twin Peaks: Fire Walk With Me (1992)
Vain kahden kauden jälkeen kesällä 1991 pahasti kesken jääneen Twin Peaks -sarjan esiosaelokuva kertoo 17-vuotiaana kuolleen Laura Palmerin viimeisistä päivistä.
Lynch halusi paikata tällä elokuvalla toisen kauden puolivälin jälkeen hajonnutta kerrontaa. Koska kyseessä ei ollut enää tv-sarja, pystyi hän avaamaan kaikki hanat. Näin ollen huumeet, seksi ja väkivalta sävyttävät kerrontaa ilman rajoituksia.
Upeasti ohjatussa kokonaisuudessa on monitahoista aivojumppaa kohtauksien vaihdellessa rasvatyynestä vaahtopäiseen myrskyyn. Sheryl Leen loistavasti näyttelemän Lauran tuska ja kauheat kokemukset ovat käsinkosketeltavissa, mutta kaikkien järkyttävienkin tapahtumien jälkeen Lynch vetää hihastaan vielä viimeisen ässän: lopputekstien pyöriessä on aivan käsittämättömän rauhallinen olo.
Sarjaa näkemättömien kannattaa pysyä tästä kaukana, ellei sitten kova näyttelijäkaarti tai Lynchin omintakeinen kerronta kutkuta mieltä. Katsottavissa Cineast-palvelussa. TK
Episodin tähdet ★★★★
Lost Highway (1997)
”Dick Laurent on kuollut.” Lynch ripottelee tulkintavihjeitä pitkin leffaa. Juoni on kuitenkin vain yksi osa pakettia. Psykodraamakauhusekoitus himosta, katseesta, vallasta ja riippuvuuksista leikkaa minimalistisesta tyylittelystä unenomaisten siirtymien kautta neo-noiriin, joka sysää protagonistit aina vain syvemmälle painajaiseen.
Elokuvan kahden osion synkkä symmetria on Lynchin onnistuneimpia luomuksia. Päänsärky halkoo miesten kalloa, musiikki venyy repivästä freejazzista Rammsteinin uhkakuviin. Rocktähdet Marilyn Manson ja Twiggy Ramirez lihallistavat pornoteollisuuden niljaa, jonka vastakohtana mutta myös korruptoituneimpana ilmentymänä liihottaa Patricia Arquetten hehkeän kaksoisroolin enkeli-demoni.
Lynch on ehkä hauskimmillaan antaessaan Robert Loggian Mr. Eddyn räjähtää ratissa ja hakata ajotapoja puskurissa puuskuttajaan. Kohtauksen hillittömyys rinnastuu Robert Blaken Mysteerimiehen kähisemin ennustuksiin ja Gary Buseyn hampaita kiristelevään ”rentoon” isukkiin. Katsottavissa Cineast-palvelussa. MK
Episodin tähdet ★★★★
The Straight Story (1999)
Straight Story on Lynchin ohjaamaksi elokuvaksi yllättävän simppeli tarina. Siitä puuttuvat Lynchille tyypilliset outoudet. Siinä ei ole unijaksoja, omalaatuisia henkilöitä eikä yllättäviä juonenkäänteitä. Kerronta etenee suoraviivaisesti.
73-vuotias Alvin Straight (Richard Farnsworth) asuu hieman yksinkertaiselta vaikuttavan tyttärensä (Sissy Spacek) kanssa. Alvin kuulee veljensä sairastuneen vakavasti. Veljekset eivät ole puhuneet toisilleen vuosiin. Alvin päättää, että on aika lähteä tapaamaan velipoikaa ja puhua asiat selväksi.
Heikkonäköinen ja keppien kanssa kävelevä Alvin ei omista autoa eikä ajokorttia. Hän valitsee kulkupelikseen vanhan ajettavan ruohonleikkurin, vaikka matkaa Iowasta Wisconsiniin on 500 kilometriä. Periaatteen miehenä Alvin ei suostu käyttämään julkisia kulkuneuvoja vaan haluaa hoitaa asian omalla tavallaan.
Ruohonleikkurin nopeudella etenevä matka kestää viikkoja ja vaatii kärsivällisyyttä. Alvin kohtaa matkallaan erilaisia ihmisiä, kuten teini-ikäisen karkuritytön ja sotaveteraanin, joista Alvin saa seuraa. Alvin saa tiukoissa tilanteissa apua tapaamiltaan ventovierailta.
Tositapahtumiin perustuva Straight Story on syksyisissä maisemissa kauniisti kuvattu elokuva. Alvinin tarina ja amerikkalainen maisema kietoutuvat taianomaisella tavalla yhteen. Stuntmiehestä näyttelijäksi siirtynyt veteraani Richard Farnsworth oli pääroolistaan Oscar-ehdokkaana. JH
Episodin tähdet ★★★★
Mulholland Drive (2002)
Lynchin arvoituksellinen ja painajaismainen mestariteos kertoo kahden naisen seikkailusta unelmien kaupungissa. Laura Elena Harringin esittämä Rita on joutua ammutuksi Los Angelesin kukkuloilla mutkittelevan limusiinin takapenkillä. Tapahtuukin kolari, jossa hän menettää muistinsa.
Rita lähtee harhailemaan pitkin Los Angelesia ja törmää hyväuskoisen tuntuiseen Bettyyn (Naomi Watts), joka on voittanut tanssikilpailun ja sen rohkaisemana lähtenyt Hollywoodiin ryhtyäkseen näyttelijäksi.
Rita alkaa Bettyn kanssa selvittää onnettomuuden ja muistinmenetyksen mysteeriä. Kuka Rita oikeasti on? Mitä tapahtui ennen kolaria? Miksi Ritan laukku on täynnä rahaa? Mikä on laukussa oleva sininen avain?
Mulholland Drive ei kerro vain tämän mysteerin selvittämisestä, vaan se on monipolvinen tarina Hollywoodista, unelmien kaupungista. Mulholland Drivessä unelmat ja unet sekoittuvat todellisuuteen hämmentävällä tavalla. Mutta kuten unessa, asioilla on merkityksensä, vaikka ne eivät aina vaikuta loogisilta.
Lue myös: David Lynch on kuollut
Lynchin kuvaamalla Hollywoodin unelmalla on kääntöpuolensa. Nurkan takana vaanii meduusakasvoinen mörkö. Sen saa huomata Ritan ja Bettyn ohella myös outoihin tilanteisiin joutuva elokuvaohjaaja Adam Kesher (Justin Theroux). Menestystä ei saavuteta pelkällä lahjakkuudella, eikä se ole välttämättä pysyvää.
Mulholland Drivessä on Lynchin elokuvista tuttuja elementtejä: samettiverhoja, erilaisia valaisimia ja epätodellisesti sisustettuja huoneita. Siinä on myös monia omituisia tyyppejä, kuten kiusallisia kysymyksiä esittävä oraakkelimainen cowboy tai Adamin kanssa neuvotteluja käyvät elokuvamogulit, joiden tarjouksista ei voi kieltäytyä.
Lynchin hovisäveltäjä Angelo Badalamenti on säveltänyt unenomaiseen tunnelmaan sopivan musiikin. Lynchin pitkäaikaiset yhteistyökumppanit kuvaaja Peter Deming ja lavastaja Jack Fisk ovat myös tehneet loistavaa työtä. Mulholland Drive on rikas ja monikerroksinen elokuva, joka jää askarruttamaan pitkään. JH
Episodin tähdet ★★★★★
Inland Empire (2006)
Painajaisuni valvetilassa? Sitäkin on Mulholland Driven sisarteos näyttelijästä (Laura Dern), jonka todellisuudentaju ja identiteetti alkavat murentua uuden roolityön myötä. Lynch kuvasi surrealistisen neonoirinsa alkeellisella digitekniikalla. Samalla hän etääntyi yhä kauemmas perinteisestä elokuvakerronnasta, vaikka ujuttikin kokeiluunsa Hollywood-kritiikin kaltaisia teemoja.
Painajaismainen on myös katsomiskokemus. Lynch osaa kehittää tunnelmaltaan piinaavan epämiellyttäviä kohtauksia, jotka hän usein aksentoi kauhuelokuvamaisin äänishokein. Musiikkivideoihin, lyhytelokuviin ja tv-realityyn sittemmin keskittynyt ohjaaja myös kuuluu teoksen ääniraidalla, paikoin omalla äänellään.
Kolmetuntinen puhkipalaneita lähikuvia, sekoittuvia narratiiveja, pukuun sonnustautuneita pupuja ja äärimmäisen väkivallan uhkaa on samalla testi, jolla voi mitata Lynchin tuntemustaan, onhan tekijä todellinen mestari ujuttamaan töihinsä mitä kummallisempia viittauksia. MK
Episodin tähdet ★★
Twin Peaks: The Return (2017)
Vuoden 2017 Twin Peaks oli juuri sitä, mitä Lynchiltä odotettiin. Se on tinkimättömällä visiolla toteutettu monikerroksinen televisiosarja, joka haastaa katsojan. Lähes kaikki tutut hahmot ovat palanneet, ja Kyle MacLachlanin esittämä agentti Cooper on edelleen keskushahmo. Myös nimellä The Return kulkeva Twin Peaksin kolmas kausi oli silti monille vanhoille faneille liiankin outo. Monin paikoin tulee enemmän mieleen Lost Highway tai Mulholland Drive kuin sarjan aiemmat kaudet. Mutta sehän on vain hyvä asia!
Vaikka mukana on myös raaka murha, nyt ei merkittävintä ole se, kuka on murhaaja, vaan mitä ihmettä tapahtuu Dale Cooperille, jolla on parikin outoa kaksoisolentoa. Twin Peaks: The Return ei ole palapeli, jonka palasia yhdistelemällä mysteeri ratkeaa. Se on surrealistinen taideteos, joka ei anna selkeitä vastauksia mutta herättää valtavan määrän mielenkiintoista pohdittavaa. JH
Episodin tähdet ★★★★★
Arviot: Tero Heikkinen (TH), Jussi Huhtala (JH), Tom Kajaslampi (TK), Matti Komulainen (MK), Anton Vanha-Majamaa (AVM)
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.