Lauantaina 16. marraskuuta vuonna 2019 brittiläinen ajankohtaisohjelma Newsnight esitti prinssi Andrew’n haastattelun. Lähes kaksi miljoonaa ihmistä katsoi, kun toimittaja Emily Maitlis kyseli hänen kuninkaalliselta korkeudeltaan tämän suhteesta Jeffrey Epsteiniin. Haastattelu ei sujunut hyvin. Tunnin mittainen ohjelma aiheutti aaltoja, joiden vaikutus tuntuu edelleen.
Kun pöly laskeutui, päällimmäiseksi jäi kaksi kysymystä: Miten ihmeessä Newsnight sai haastattelun? Ja miksi ihmeessä prinssi suostui siihen?
Tuottajat Hilary Salmon ja Radford Neville ihmettelivät samaa, ja kuultuaan Newsnightin haastatteluvastaava Sam McAlisterin työstävän kirjaa, he varasivat oikeudet jo ennen sen ilmestymistä. Käsikirjoittaja Peter Moffat teki McAlisterista Scoop-sovituksen päähahmon, katsojan näkökulman tarinaan. Ohjaajaksi valikoitui Philip Martin (The Crown). Kaksikko oli aikaisemmin tehnyt yhdessä vuoden 2004 Hawking-elokuvan, joka nosti Benedict Cumberbatchin tielle kuuluisuuteen.
Prinssin ohella tarinassa oli neljä tärkeää naisroolia: Billie Piperista tuli McAlister, Keeley Hawes on prinssi Andrew’n yksityissihteeri Amanda Thirsk, Gillian Anderson toimittaja Maitlis ja Romola Garai Newsnightin alati tyyni vetäjä. He pompottivat asioita kahden instituution, BBC:n ja kuningashuoneen, välillä. Sam McAlisterin mukaan on harhaluulo, että haastattelu ”vain tapahtui”.
– Jotkut varmaan ajattelevat: ”Näin haastattelun, miksi katsoisin Scoopin?” Haastattelu on vain viisi prosenttia draamasta. Me esittelemme sitä edeltäneet 95 prosenttia.
Näkemysten välinen kuilu
Scoop siis näyttää miten haastattelu tapahtui, mutta vastaa myös kysymykseen miksi. Sam McAlisterin mukaan syitä on kolme.
– Ensinnäkin harva uskoo tekevänsä huonoa haastattelua, päinvastoin, ja toisekseen niissä on egon elementti.
Kolmas ja McAlisterin mukaan tärkein syy on myös hänen hahmonsa portti tarinaan.
– Meillä kaikilla on niin sanottuja ”pehmeitä” taitoja, jotka ovat vaikeimpia kaikista. Ne liittyvät empatiaan ja ihmisten perustunteiden ymmärtämiseen. Andrew oli nyt persona non grata, unohdettu prinssi, ongelmaprinssi. Hän halusi taluttaa prinsessa Beatricen alttarille, hän oli täyttämässä 60 ja halusi nauttia syntymäpäivistään. Hän halusi palata entiseen ihanaan elämäänsä. Ymmärsin, että se motivoi häntä yrittämään muuttaa kuninkaallisen elämänsä suuntaa. Lopputulos oli vuosikymmenen jymyuutinen.
Newsnightin haastatteluja varaavaa McAlisteria näyttelevälle Billie Piperille Scoopin oleellinen osa nousi prinssin haastattelun taustalla olevasta neljästä erilaisesta naisesta.
Billie Piper.
– Se kertoo keitä nämä naiset ovat, miten he saivat haastattelun kuvaruutuihin. Mutta ennen kaikkea se kertoo ihmisistä, usein nimettömiksi jäävistä toimijoista jymyuutisten takana. BBC on kriisissä, väkeä ollaan vähentämässä ja Newsnightissakin keskustellaan höttöjutusta prinssi Andrew’n hyväntekeväisyysprojekteista. Sam tajuaa nopeasti, että tarinassa voisi olla jotain enemmänkin ja lähtee sitkeästi sen perään.
Ohjaaja Philip Martin kiinnostui projektista, koska oli kuullut prinssi Andrew’n uskoneen pärjänneensä haastattelussa hyvin.
– Kun se ilmestyi, se ei tehnytkään toivottua vaikutusta. Näkemysten välinen kuilu oli kiinnostavaa dramaturgista aluetta. Olin siis hyvin kiinnostunut, kun kuulin Netflixin projektista. Sen maailmakin oli minulle jo hieman tuttu The Crown -sarjasta.
– Minusta on ihanaa, että Scoop yhdistää vakavaa sekä absurdia, surrealistista ja koomista. Se käsittelee monimutkaisia ja vakavia asioita mutta tavoittaa tarinan outouden ja huvittavuuden. Yritimme tasapainottaa vakavaa ja kevyttä ja luoda nopeasti liikkuvaa, hauskaa ja purevaa kerrontaa.
Tarua haastavampaa
Gillian Anderson piti toimittaja Emily Maitlisin esittämistä haastavampana kuin The Crownin Margaret Thatcherin rooliaan.
– Ensimmäistä kertaa esitin todellista ihmistä, joka on vielä elossa. Ihmiset tuntevat Emilyn, he kuuntelevat häntä päivittäin, ovat seuranneet häntä vuosia. Haastattelukin on vielä tuoreessa muistissa.
Sen vuoksi Anderson ei heti ollutkaan innoissaan roolista.
– Se tuntui ylivoimaiselta. Mutta olen fanittanut Peter Moffatin kirjoittamista pitkään. En saanut mahdollisuutta työskennellä Philip Martinin kanssa The Crownissa, mutta olen pitänyt hänen ohjauksistaan. Niinpä he saivat projektin myytyä minulle. Onhan se myös riippumattoman journalismin tärkeyden ylistys. Minusta on tärkeää, että auktoriteetit pistetään vastuuseen tekemisistään ja sanomisistaan.
Anderson kuvailee Scoopia jännäriksi, vaikka lopputulos onkin tiedossa.
– Vaikka haastattelu tietysti toteutui, teimme draamaa, joka tempaisee mukaansa. Hahmomme eivät minuutista toiseen tiedä mitä tuleman pitää. Sitä katsoessa jännitti, vaikka näyttelin siinä!
Samantyyppinen haaste oli edessä myös ohjaaja Philip Martinilla ja hänen tiiminvetäjillään. Scoop sijoittuu kahteen maailmaan, jotka katsojat uskovat tuntevansa. Buckinghamin palatsi ja BBC:n päämaja on Lontoon tunnetuimpia maamerkkejä, molemmat täynnä julkisuudesta tuttuja ihmisiä.
– Oli melkoinen työ rakentaa autenttisia kuvauspaikkoja. Buckinghamin palatsi on valtava, samoin BBC, jossa joka huoneen joka nurkka on täynnä tv-ruutuja välittämässä uutisia. Ihmiset näkevät kumpaakin käytännössä päivittäin uutisissa.
– Halusimme rosoa ja realismia, joka ei tuntuisi sadulta. Rakensimme palatsin portit, etsimme isoimmat mahdolliset lokaatiot kuvaamaan sisätiloja, rakensimme BBC-lavasteet, loimme ja leikkasimme niissä pyöriviin tv-ruutuihin sisältöjä… Se oli haastavaa mutta mahtavaa.
Oli myös haasteellista löytää juuri oikea sävy. Miljoonat meemit repivät huumoria prinssin vastauksista yhteyksistään tuomittuun pedofiiliin. Se oli yhtäaikaa huvittavaa ja kaikkea muuta kuin hauskaa. Tuottaja Hilary Salmonin mukaan kommentit olivat niin leukoja loksauttavia, että kaiken edellä tapahtuvan piti heijastaa loppuhuipennuksen aiheuttamia reaktioita. Silti piti tasapainoilla sen kanssa, kuinka vakavasta asiasta loppujen lopuksi oli kyse.
Osuma omaan nilkkaan
McAlisterin ja Maitlisin kontakti palatsissa oli Amanda Thirsk, prinssi Andrew’n yksityissihteerinä vuodesta 2004 vuoden 2020 kevääseen, jolloin hän sopi yhteistyön päättymisestä – haastattelun jälkimainingeissa. Sihteeriä näyttelevä Keeley Hawes käyttää paljon ilmaisua ”uskoakseni”.
– Todellisen ihmisen esittämiseen liittyy aina paljon vastuuta. En ollut paikalla, joten voin toimia vain sen mukaan mitä minulle on kerrottu Amanda Thirskistä. The Crown on hyvä esimerkki tapauksesta, jossa kuvittelemme tuntevamme hyvin sen esittämät ihmiset. Mutta Amanda Thirsk on hyvin yksityinen ihminen, hänestä ei löydy juuri mitään netissä, käytännössä yksi lyhyt puhe. Toisaalta se antoi minulle vapaammat kädet.
– Olin tietysti nähnyt haastattelun ja järkyttynyt kuten muutkin, mutta minulla ei ollut ollut aavistustakaan työn ja sitkeyden määrästä, jota sen toteuttaminen oli vaatinut. Thirsk oli keskeinen haastattelun saamisessa ja siksi tapaamme hahmon jo varhaisessa vaiheessa, kun hän suostuu palaveriin Billie Piperin esittämän Sam McAlisterin kanssa. Hän näkee siinä mainion pr-mahdollisuuden.
Jälkiviisaudella voi todeta, ettei niin käynyt.
– Hän oli prinssin hyvä ystävä ja oikeasti piti tätä hyvänä tyyppinä. Hän halusi kaikkien näkevän prinssi Andrew’n samassa valossa. Uskoakseni hänen motivaationsa olivat hyvät ja rehelliset.
– Prinssi petti Thirskin odotukset, ei päinvastoin, toteaa myös McAlister.
Näyttelijästä kuoriutuu prinssi
Juuri railo sen välillä mitä prinssi Andrew kuvittelee tekevänsä ja miten se vastaanotetaan luo dramaattisen ironian, joka tekee haastattelusta niin ihastuttavan tuskallisen. Rufus Sewell toi esiin prinssin hölmöyden, mutta ei näytellyt hahmoa koomisesti.
– Minusta haastattelu oli jollain tavalla uskomaton, mutta sain käsikirjoituksesta heti tunteen: ”Pystyn tähän.” Toki ajattelin seuraamuksia, mutta tuskin minua olisi lyöty ritariksi muutenkaan… Mutta vaikka pystyin näkemään ja kuulemaan itseni esittämässä häntä, todellisuus oli eri asia.
– Minulla ei ole luontaisia imitointilahjoja, joten kelasin haastattelua tuntikausia miettien mitä ajatuksia kaikkien liikkeiden, tekojen ja sanojen takana oli. Kaikki ne yritykset määritellä asioita uudelleen, kiinnittää huomiota muualle, yritykset puhua totta ja yritykset väistellä. Oli myös löydettävä huumorin raja. Haastattelusta tuli mieleen [Ricky Gervaisin] David Brent Konttori-sarjasta.
Vaikka prinssi oli haastattelun aikaan myöhäisessä keski-iässä, Sewell ammensi hahmoon energiaa, joka pari vuosikymmentä aikaisemmin oli tehnyt tästä yleisön rakastaman julkkiksen.
– Uskon, että hän aidosti koki itsensä uhriksi. Hän on hyvin myötätuntoinen ja sympaattinen… itseään kohtaan. Luulen, että hän oikeasti uskoi haastattelun saavan ihmiset ymmärtämään häntä.
Aluksi Sewellistä maskeerattiin mahdollisimman samannäköistä prinssin kanssa.
Gillian Anderson.
– Ensimmäinen maskeerausistunto kesti neljä tuntia. Minulla oli proteeseja vähän siellä sun täällä. Minulla oli tavaraa silmien ympärillä ja alahampaat vaikuttivat paljon. Ylähampaat olivat täydellinen kopio prinssi Andrew’sta, ne näyttivät niin oudoilta minun suussani.
– Oli hyvä, että proteeseja lisättiin hitaasti, jolloin näin miten hahmo alkoi nousta esiin ja pystyin menemään puolitiehen vastaan. Eniten hänen näköisensä olin, kun silmäluomiani kasvatettiin. Meitä ei välttämättä olisi erottanut valokuvasta, mutta en pystynyt ilmaisemaan mitään silmilläni. Teimme päätöksen olla pyrkimättä mahdollisimman suureen yhdennäköisyyteen. Sama juttu äänen, kävelytyylin ja eleiden kanssa. Jossain vaiheessa tulee vastaan raja, ja ne alkavat kiinnittää huomiota väärällä tavalla.
Käsikirjoituksessa haastattelu oli jaettu pariinkymmeneen pienempään kohtaukseen. Lopulta päädyttiin yhteen pitkään kohtaukseen, joka kuvattiin moneen kertaan pitkällä otolla.
– Rufus ja Gillian olivat innoissaan, sillä vaikka se oli vaativampaa, se myös auttoi ymmärtämään paremmin haastattelun tunnetason jatkumoa, ohjaaja Martin kertoo.
– Kuvasimme haastattelun ensimmäisenä. Parin päivän ajan teimme sitä Gillianin kanssa alusta loppuun uudelleen ja uudelleen, Sewell kertoo. – Olimme kuin oudossa, ei välttämättä miellyttävässä kuplassa, jossa kukaan ei huuda ”Poikki!” Välillä tutkin alkuperäistä haastista yrittäessäni tavoittaa jotain tiettyä asiaa, mutta loppujen lopuksi mikä välittyy on se, oletko läsnä vai et. Se on tärkeämpää kuin ruksia laatikoita siitä kuka teki täsmälleen mitä ja milloin.
Haastattelut ja kuvat: Netflix
Toimittanut Jouni Vikman