Kohun keskelle joutuneen The Brutalist -elokuvan tähti Adrien Brody: ”Hahmoa ei koskaan voi lähestyä tuomitsevasti”

Nyt viisikymppinen Adrien Brody esitti holokaustista selvinnyttä, taiteellisesti lahjakasta ihmistä jo Roman Polanskin vuoden 2002 Pianistissa. Tuolloin 29-vuotias Brody pitää edelleen hallussaan parhaan näyttelijän Oscar-pystin nuorimman saajan ennätystä. Mutta oliko elokuvaan valmistautumisesta apua vielä samoja teemoja sisältävässä The Brutalistissa?

– The Brutalistin alussa esittämäni mies on Pianistin kuvaamien aikakauden vaikeuksien ja kauheuksien musertama, Brody kertaa. – Työ, jota nuorena miehenä tein ymmärtääkseni sitä aikaa ja historiaa ja niin monien kokemia valtavia menetyksiä, yleensä sen ajan kauhuja, kosketti minua syvästi. Tunsin velvollisuudekseni kertoa yhden miehen tarinan, joka kunnioittaisi kuutta miljoonaa menetettyä.

Näyttelijän mukaan Pianistiin valmistautuminen tietysti helpotti luomaan taustatarinaa Lázsló Tóthille, joka saa mahdollisuuden matkustaa Amerikkaan luomaan uutta elämää 1940-luvulla.

– Hän on vainoa kokenut juutalaispakolainen, jolla on uusia toiveita ja unelmia työnsä kukoistamisesta. Kyseessä on kuitenkin kaksi eri elokuvaa, hyvin erilaiset ja eri tavalla kerrotut. Niitä yhdistää kuvaus ihmisen kyvystä kestää ja selvitä ja joskus ehkä käyttää taidetta prosessoimaan kokemaansa, jotta voi jatkaa eteenpäin.

Moni näyttelijä ei pidä omien elokuviensa katselusta. Se ei päde Brodyyn.

– Olen nähnyt elokuvan kerran Venetsiassa yleisön kera, hän kertoo haastattelussa tammikuussa. – Ei niin, että haluaisin nähdä itseni valkokankaalla, mutta tahtoisin vielä livahtaa saliin ja nähdä sen 70-milliseltä filmiltä valkokankaalla yleisön kanssa. Yleisellä tasolla minusta on tärkeä pystyä katsomaan itseään valkokankaalla ja yrittää olla objektiivinen suorituksensa suhteen. Nähdä missä on hyvä ja missä olisi parantamisen varaa.

– Tässä elokuvassa tarinankerronta ja kaikkien muidenkin suoritukset auttavat toisiaan ja kokonaisuutta. Judy Beckerin lavastus ja Daniel Blumbergin kaunis musiikki kohottavat kaikkea muuta, ja tekevät siitä osasiaan suurempaa. Sellaisen todistaminen on todella hienoa, ja kokemukseni tämän elokuvan tekemisestä oli mahtava. Rakastin tekijöitä ja kanssanäyttelijöitäni, joten elokuvan katsominen herättää kaikenlaisia tuntemuksia yhteiseltä matkaltamme ja valmiin teoksen tekemisen prosessista. 

Ihmisyys on epätäydellistä

Lázsló Toth on monimutkainen mies: lahjakas, mutta myös jääräpäinen ja pakkomielteinen. Hänellä on myös erinäisiä paheita. Brodyn mukaan juuri siksi hahmo on niin todellinen.

– Hahmoa ei koskaan voi lähestyä tuomitsevasti. En ole varma pitääkö hänestä pitää sataprosenttisesti, koska ei kukaan välttämättä pidä itsestäänkään niin paljon. Ja voi olla, että ihmisluonnon puutteet ovat juuri niitä ominaisuuksia, johon haluan tarttua. Yleensäkin on ihan hyvä olla lähestymättä mitään tuomitsevin ennakkoasentein.

– Mutta kyllä, pidän Lázslósta ja rakastan hän vikojaan ja hänen inhimillisyyttään ja haurauttaan. Hän on vain ihminen, ja huolimatta hänen vioistaan ja puutteistaan hänestä voi pitää ja häneen voi samastua. Yritän nimenomaan etsiä hahmoja, jotka ovat monimutkaisia ja edustavat sitä miten ristiriitaisia me kaikki olemme ihmisinä.

Lázslóssa miehen huonot puolet limittyvät hänen luomiskykyynsä ja rakkauteensa perhettään kohtaan.

– Voimme tuoda tähän maailmaan jotain, vaikka meissä olisikin vikoja. Välillä voi olla täysin epämiellyttävä ja välillä sydämellinen ja toisia huomioon ottava. Se tässä elokuvassa ja sen tavassa kertoa tarinaa on hienoa, että se ei sievistele ihmistä, jotta hänestä pidettäisiin. On itse nähtävä hyvät piirteet hänessä, hänen on tavallaan ansaittava se, Brody toteaa.

Taiteilijan ikuinen elämä

Mitä enemmän Lázsló Tóth toipuu fyysisesti, sitä enemmän hän pyrkii jättämään jälkeensä jotain kestävää arkkitehtinä. Brody tunnistaa saman haaveen myös elokuva-alalta.

– Olen aina rakastanut ajatusta siitä, kuinka elokuvat ovat oman aikansa teoksia mutta säilövät siitä myös jotain yli aikakausien. Kun katsoo hienoja näyttelijäsuorituksia ja taitavasti rakennettuja elokuvia, ne kertovat sen ajan taiteilijoiden työstä ja suorituksesta. Jos niissä on syvempää merkitystä, ne elävät meidän jälkeemmekin.

Lue myös: Maskeeraaja yritti irrottaa Adrien Brodyn nenän: ”Se ei lähde irti”

– Uskon, että se on jotain, mistä taiteilijat yleensäkin haaveilevat: että he jättävät jälkeensä jotain, joka kuvastaa jotain laajempaa matkaa. Itse ainakin haluan pelkän viihdyttämisen ohella tehdä jotain, joka ei vain mahdollista uusien töiden saamista. Olen aina halunnut löytää jotain merkityksellistä, jotain joka kertoo ihmisyydestä, käsittelee sosiaalisesti tärkeitä asioita ja niin edelleen. The Brutalistin kaltaiset elokuvat ovat uraauurtavia.

Samastumista Lázslóon auttoi, että Brody on itsekin taiteilijan lapsi. Hänen sukunsa tarinassa löytyy enemmänkin yhtäläisyyksiä.

– Äitini on valokuvaaja ja arvostettu taiteilija. The Brutalistin tarinassa on paljon elementtejä, joita voin rinnastaa omaan elämänpiiriini, mukaan lukien äitini halun jättää jälkeensä jonkinlainen elämäntyö kuvillaan ja sillä mitä ne esittävät. Uskon, että kaikki elokuvantekijät ja näyttelijät, joiden kanssa olen matkani varrella työskennellyt kaipaavat jotain sellaista.

– Monet ihmiset New Yorkissa ovat maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia. The Brutalistissa minuun vetosi pakolaisen ja siirtolaisen kamppailu uudessa ympäristössä. Omat isovanhempani joutuivat pakenemaan Unkarin vallankumousta 50-luvulla. He joutuivat jättämään kaiken taakseen ja aloittamaan alusta. Siksi kuvaaminen Unkarissa oli minulle merkityksellistä muutenkin kuin että se auttoi hiomaan aksenttia. Olen kulkenut paljon ympäri maailmaa tekemässä elokuvia, se kuuluu näyttelijän työhön. Erityisesti pienemmissä elokuvissa on etuoikeus asua paikan päällä ja tuntea olevansa edes hieman osa sikäläistä elämää. 

– Kasvoin Queensissä, äitini ja isovanhempani elivät hyvin vaatimattomasti kerrostalohuoneistossa kunnes vanhemmillani oli varaa pieneen taloon. Elämäntarinani ei ollut mitenkään ainutlaatuinen, Queensissä elimme kaikenlaisten erilaisista oloista tulleiden siirtolaisten ympäröiminä. New Yorkin kaltaisessa kaupungissa kasvamisen hienoutta on nähdä elämän moninaisuus ja kuinka siedettävän elämän tavoittelussa on vaikeutensa ja haasteensa.

Bradyn mukaan ohjaaja-käsikirjoittaja Brady Corbetiin sekä tämän käsikirjoittajapartneriin Mona Fastvoldiin oli tehnyt vaikutuksen se, miten sodan aikaiset kokemukset vaikuttivat sodanjälkeiseen arkkitehtuuriin.

– Minun elämäni ei ollut vaikeaa, eikä oikeastaan äitinikään, mutta ymmärrän intiimisti, millaista se voi olla. Mikä ehkä parhaiten rinnastui The Brutalistin tekemisessä ei ollut vain siinä, että perheeni joutui pakenemaan Unkarista vaan siinä miten vaikeudet heijastuivat äitini taiteessa. Ymmärrän kyllä hyvin, miten taiteilijoiden rankat kokemukset heijastuvat heidän töihinsä empatiana ja ymmärryksenä maailmasta. Omat kamppailut tekevät herkemmäksi muiden ongelmien näkemiselle. Se voi olla tie luovuuteen ja ymmärrykseen.

Etäsuhteesta etäisyyteen suhteessa

Luovuuden ja ymmärryksen vastapaino on pyrkimys kontrolliin, joka kulminoituu Lázslón ja Guy Pearcen näyttelemän miljonääri Harrison Lee Van Burenin dramaattisessa ja yllättävässäkin hetkessä matkalla Italiassa.

– Pitäisi kysyä ohjaajalta, miksi jokin asia esitetään tietyllä tavalla, mutta oma mielipiteeni on, että se oli selvä symboli dominoinnista, kontrolloinnista, vallasta ja alistamisesta, taiteilijan avuttomuudesta hyväntekijänsä edessä. Se oli sekä hyvin vahva että järkyttävä hetki, Brody toteaa.

Van Buren ja Felicity Jonesin esittämä Lázslón vaimo Erzsébet Tóth edustavat kontrollin ja vallan dynamiikan ylläpitäjiä ja uhreja.

– Valta, kellä sitä on ja ketä kohtaan, on todella iso teema elokuvassa, Jones myöntää. – Van Buren tuntuu uskovan, että hän on kaikkivoipa ekonomisen statuksensa ansiosta. Kohtauksessa, jossa Erzsébet ottaa yhteen Van Burenin kanssa, hahmoni julistaa ettei se pidä paikkaansa. Valta muita ihmisiä kohtaan kumpuaa rehellisyydestä ja siitä miten muita kohtelee.

– Toisaalta myös Erzsebétin ja Lázslón välillä on oma valtadynamiikkansa, he ovat kumpikin hyvin kunnianhimoisia yksilöitä. Erzsebét valitsee vaatimattoman tien ja vähemmän stimuloivan työn tukeakseen puolisoaan. Kuinka usein se pätisi suhteessa toisin päin?

Tóthien suhteeseen tuo oman mausteensa se, että aikakauden realiteettien vuoksi heidän rakkautensa on pitkään lähinnä ideaalinen haave kummankin päässä.

– Yksi asioista, joista käsikirjoituksessa pidin, oli se loputon odotus ennen kuin Erzsebét ja Lázsló vihdoin kohtaavat. He eivät ole nähneet kahdeksaan vuoteen, ja romanssille on kasaantunut valtavasti odotuksia. Ei ihme, että heillä on vaikeuksia löytää toisiaan uudelleen niissä intiimeissä kohtauksissa, siinä on mukana jopa rutkasti kiusallisuutta. Kun Lázsló esimerkiksi näkee hahmoni kylvyssä, hän häkeltyy, vaikka kyseessä on hänen vaimonsa. Rakkaudesta huolimatta heillä ei ole pitkään aikaan ollut läheisyyttä, ja sitä he etsivät. Suhteesta on tullut Erzsebétille tavallaan uskonto, ja hän on valmis tekemään mitä tahansa, jotta se toimisi, ehkä jopa omalla kustannuksellaan.

Pearcen näkemyksen mukaan valta on hänen Van Buren -hahmolleen jotain rakenteellista.

– Tulkitsin hahmoa käsikirjoituksessa niin, että monissa tilanteissa hän tuntee olevansa ilman valtaa. Vallan rakentaminen on hänelle pakkomielle. Sillä tavalla hän tuntee pääsevänsä irti menneestä ja ajatuksesta, ettei hänellä ollut tarpeeksi rahaa tai kontrollia. Kun tapaamme hänet ensimmäisen kerran, hän vaikuttaa ihmiseltä, jolla on valtavasti valtaa. Mutta miten käyttää sitä? Vaikka hän on menettänyt itsehillintänsä raivoissaan, se ei tarkoita, etteikö hänellä olisi valtaa tilanteessa. Ja se miten hän käyttää sitä, kertoo paljon hänestä ihmisenä.

– Valta on mielenkiintoinen asia. Välillä Van Buren tuntuu kadehtivan Lázslóa, koska minusta Adrienin hahmolla on parempi kuva itsestään ihmisenä. Eli hänellä on sellaista sisäistä valtaa, joka Van Burenilta puuttuu.

Luovuus ja ego

Van Burenista ja Erzsebétistä on vaikea saada otetta heidän monimutkaisesta luonteestaan johtuen. Van Buren tuntuu käyttäytyvän eri tavalla sen mukaan, kenen kanssa hän on tekemisissä. Pearce uskoo hahmonsa tietävän, miten saada ihmisistä irti haluamansa.

– Hän osaa manipuloida. Uskon, että kaikki hänen piirteensä ovat todellisia, mutta kaikista todellisin hän on suuttuessaan. Uskon, että hän on pohjimmiltaan onneton mies, ja se on jotain, mitä hän yrittää torjua ja paeta. Niinpä hän on rakentanut elämänsä sellaiseksi, että hänellä on kontrolli häntä ympäröivissä asioissa, jotta hän ei olisi se tyyppi, jonka näemme hänen ensimmäisessä kohtauksessaan. Tyyppi, joka ei hallitse tilannetta ja itseään. Joten se lienee todellisin versio Van Burenista.

Erzsebét ei myöskään ole tyypillinen 50-luvun kotirouva.

– Erzsebét tuntui hyvin rakennetulta hahmolta, joka pystyy navigoimaan omaa egoaan verrattuna sellaiseen hahmoon, jolla on valtava ego. Hän on peräti kahden sellaisen ihmisen välissä, joten miten hän pujottelee siinä asemassa? Miten hän saa luovaa ja ammatillista täyttymystä? Samalla hän uskoo syvästi Lázslón visioon, ja hän jakaa sen, Jones pohtii.

– Mutta hän on myös kuin joutsen, pinnalta tyyni ja arvokas, mutta pinnan alla käy jatkuva polkeminen, kun hän rakentaa omaa olemassa oloaan ja hakee älyllistä täyttymystä jakaessaan elämänsä toisen sitä haluavan kanssa.

Pearcen mukaan myös Van Burenin monimutkaisuus kumpuaa hänen herkkyytensä ja egonsa ristiriidasta.

Lue myös: Oscar-ehdokas ja Bafta-voittaja The Brutalistin ohjaaja ei ole tienannut dollariakaan elokuvastaan

– Ristiriidasta ihmisten näkemän ja ihaileman vallan ja oman epävarmuuden välillä. Se ajaa häntä eteenpäin, mutta sillä on hintansa, koska ne kilpailevat hänen sisällään niin voimakkaasti. Hän on onnistunut luomaan hieman välinpitämättömän, puolihuolimattoman ilmapiirin ympärilleen, vaikka tosiasiassa hänen sisällään on Felicityn kuvailemaa vääntöä, eteenpäin ajavaa kunnianhimoa. Se tuo hahmoon monimutkaisuutta, joka välittyy kiitos Monan ja Bradyn käsikirjoituksen. Yhdessä kohtauksessa hahmo käyttäytyy näin ja toisessa lähes ristiriitaisesti sen kanssa. Se tekee hänestä inhimillisen, sillä samaa on meissä kaikissa.

Äänen salaisuus

Oscar-äänestysten aikaan The Brutalist joutui ehkä hieman strategisestikin kohun keskelle, kun paljastui, että näyttelijöiden puhumaa unkaria oli viilattu tekoälyllä. Pearce ja Jones kertovat, että oikeaa ääntämystä tärkeämpää on hahmon tapa puhua. 

– Minulle se on ehdottomasti ensimmäinen asia, jonka haluan löytää, toteaa Pearce. – Niin paljon hahmon ilmaisusta välittyy äänen kautta. Minun on saatava kiinni siitä, sillä sitä ennen kaikki muu on vähän kuin oletuksien varassa. Kun kokeilee eri asioita ja päätyy johonkin, vaikka se ei tuntuisi turvalliselta, se on kuin koti. Vaikka se olisi kuinka rakennettu ääni, tai kuulostaisi joltain muulta kuin mitä se sanoo, kaikki ääneen liittyvät asiat ovat loistavia tapoja ilmaista hahmoa. Se on ehdottomasti ensimmäisiä asioita, joista minun pitää saada ote.

– Minulla myös, Jones myötäilee. – Ääni ja hahmon fysiikka. Ne kaksi ovat teknisesti ottaen tieni hahmon sisään. Ääni on niin musikaalista, se on kuin laulaisi.

– Hahmon teemamusiikki? Pearce ehdottaa.

– Kyllä! Jones nauraa. – Hahmon äänenkorkeus ja tapa käyttää sanoja. Ääni on, kuten totesit, perusta hahmon ymmärtämiselle.

Siinä missä Brody pystyi ammentamaan hahmoonsa äitinsä siirtolaistarinasta, Pearcella ja Jonesilla ei ollut vastaavaa historiaa, jota olisivat voineet hyödyntää rooleissaan.

– Tämä oli ehkä haastavin rooli, jota olen saanut esittää, Jones kuvailee. – Oli haastavaa yrittää käsittää ja ymmärtää, mitä Erzsebétin kaltainen ihminen olisi joutunut kokemaan ja kestämään. Siihen päälle se, miten se kuvastuu fyysisesti. En ole ikinä aikaisemmin esittänyt sellaista tunnetason ja fyysisen suorituksen yhdistelmää. Yritin vain saada päähäni, mitä hän olisi joutunut kokemaan keskitysleirissä ja miten hän on navigoinut elämäänsä sen jälkeen ja löytää oikea intensiteetti, jolla kuvastaa sitä.

Teksti: Jouni Vikman. Kuvat: United International Pictures Finland.