John Wick -elokuvistakin tunnetun Keanu Reevesin omistamaan, Hollywoodissa sijaitsevaan kartanoon murtauduttiin tällä viikolla. Tekijöitä oli kuusi, ja he olivat pukeutuneet hiihtomaskeihin.
Poliisi sai nimettömän puhelinsoiton viime keskiviikkona, ja soittaja kertoi kartanon tontilla liikkuvan luvatonta väkeä. Ryöstön yhteydessä Reevesiltä vietiin ainakin yksi tuliase.
TMZ-julkaisun mukaan tunkeutujat rikkoivat kartanon ikkunan, jonka jälkeen he pääsivät sisälle. Poliisin saapuessa paikalle, murtautujia ei ollut enää talossa. Kukaan ei loukkaantunut, eikä Reeves ollut paikalla.
Hollywood-tähti joutui myös vuonna 2016 rikoksen uhriksi, kun tuntematon henkilö ilmestyi mysteerikirjekuoren kanssa hänen taloonsa. Tunkeutuja teki jonkinlaisen viittauksen Reevesin Matrix-elokuviin. Tähti soitti tuolloin poliisille.
Oikeusasiakirjojen mukaan kirjeessä oli puhelinnumero ja viesti, jossa luki: ”Soitan puhelimeen huomenna. Meidän on tavattava, koska olen jo aloittanut uuden maailman rakentamisen. #masterbuilder”.
Reeves on viime aikoina puuhaillut F1-autourheilusta kertovan dokumenttisarjan parissa. Se lisättiin vastikaan Disney Plussaan, ja sarjan nimi on Brawn: The Impossible Formula 1 Story. Reeves toimii sarjan juontajana. Kaikki jaksot ovat jo katsottavissa. Alla dokumenttisarjan traileri.
Lue myös: Muistatko Cliffhanger-näyttelijätär Janine Turnerin? Tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi

Lähde: NME
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.