BBC uutisoi, että suuri brittiläinen kauppaketju HMV on tyytyväinen fyysisen median myyntilukuihin. Johtaja Phil Halliday kertoo, että Blu-Ray, 4K UHD ja DVD tekevät kauppansa. Ihmiset ostavat hänen mukaansa erityisesti teräväpiirtoelokuvia enemmän kuin aiemmin,
”Kun striimaus alkoi, moni näki sen halpana ja hyvänä vaihtoehtona. En ole varma, että ihmiset näkevät sitä enää samalla tavalla. Ihmiset ovat valmiit maksamaan fyysisestä kopiosta sellaisten sarjojen tai elokuvien kohdalla, jotka he varmasti tulevat katsomaan uudelleen”, Halliday sanoo.
Hän vertasi elokuvien ostajia vinyyli- ja cd-levyjen keräilijöihin. BBC huomauttaa kuitenkin, että vaikka HMV:n visuaalisen median myynti on kasvanut vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5 %, yleisesti DVD- ja Blu-Ray-levyjen osto on laskenut 4,7 %.
Viime vuonna esimerkiksi Oppenheimerin 4K UHD -painos myi loppuun ja Universal sai valmistaa toisen painoksen,
Viime vuonna HMV palasi lippulaivamyymäläänsä Oxford Streetille neljän vuoden jälkeen. Sen aikana tilalla oli karkkikauppa.