Kolmosluukun musikaalitunnustuksissa viitattiin jo yhteen mahdolliseen syyhyn sille, että elokuvasta nauttiminen herättää syyllisiä fiiliksiä. High School Musical -elokuvien yhteydessä viitattiin nimittäin siihen, että ne on suunnattu etupäässä nuoremmalle yleisölle, teini- ja esiteini-ikäisille. Tälloin aikuinen katsoja saattaisi olla turhankin tietoinen kohderyhmään kuulumattomuudestaan, jolloin sisäinen kamppailu voisi tuntua ”tuhmalta” ja aiheuttaa tyypillisen guilty pleasure -reaktion ”saako tästä tykätä?”.
Ensimmäisen Harry Potter -elokuvan nolostuttavalle tunnustuslistalle nostanut toimittaja tunnistaa tuon. Samalla hän kuitenkin analysoi, että se on vain osa totuutta.
Harry Potter ja viisasten kivi
Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rupert Grint, Richard Harris
Huippusuositun ja -menestyneen sarjan avauksessa nuori Harry saa kuulla olevansa velho, joka kutsutaan Tylypahkan velhokouluun. Erilaiseen elämään, outoihin voimiin ja uusiin ystäviin tutustuessaan Harry saa tietää, että velhomaailmassa muhii voimia keräävä pahuus, johon hänellä on henkilökohtainen yhteys.
Suomessakin Harry Potter ja viisasten kivi oli vuoden 2001 toiseksi katsotuin elokuva reilulla 525 000 katsojalla (ylivoimainen ykkönen oli tietysti toinen fantasiajyrä, Taru sormusten herrasta -sarjan avaus Sormuksen ritarit yli 716 000 katsojallaan). Viisasten kiven voi nähdä osana Maxin tilausta tai sen voi ostaa tai vuokrata käytännössä kaikista suoratoistopalveluista.
Periaatteessa sarjan avaava Harry Potter ja viisasten kivi on erinomainen esimerkki guilty pleasure -elokuvasta. Onhan koko franchisen yllä hieman ”lapsellinen” leima, joka tekee siitä muka vähempiarvoisen niin sanotusti vakavampien fantasiateosten kuten Taru sormusten herrasta rinnalla.
Kaiken lisäksi Viisasten kivi on hupsu ja kevyt kertomus verrattuna sarjan myöhempiin osiin, joissa panokset kasvavat ja sävyt synkkenevät. Nuorten ja kokemattomien näyttelijöiden ensiaskeleet hahmoina, jotka viattomina kohtaavat jotain maagista, on lohdullista pakoa todellisuudesta, vaikka ei vielä erityisen monitasoista.
Omanlaisensa versio tuosta syystä johti elokuvan päätymiseen toimittajamme valinnaksi. Hän kun pitää varsinkin Azkabanin vangista, Liekehtivästä pikarista ja Kuoleman varjelusten toisesta osasta ilman nolouden häivääkään. Havaittavissa on usein guilty pleasureen johtavaa yliajattelua.
”Harry Potter ja viisasten kivi on höpsö ja hupsu ja soma ja söpö, mutta ennen kaikkea sen katsominen muistuttaa retrospektiivisti siitä, mitä tuleman pitää, kun hahmot (ja heidän esittäjänsä) sekä tarina alkaa kypsyä. Kun sitä ajattelee, Viisasten kivi aiheuttaa joka kerta nolon aww-reaktion, joka tuntuu väärältä syyltä katsoa sitä uudestaan ja uudestaan.”
Seuraavassa luukussa kauhua, joka ei pelota, mutta josta siitä huolimatta tykkää!
