Aikamatkustus: käsite, joka on yhtä aikaa kiehtova tieteellinen spekulaatio ja täydellinen tekosyy elokuvahulluttelulle. Jotkut aikamatkaelokuvat räjäyttävät tajunnan (Interstellar, Predestination), toiset taas lämmittävät sydäntä (Paluu tulevaisuuteen). Ja sitten on niitä omituisia helmiä, jotka päätyvät ”syyllinen nautinto” -kategoriaan: elokuvia, joista nautimme niiden omituisuuden tai virheiden vuoksi. Astukaa esiin, Billin ja Tedin uskomaton seikkailu sekä Timecrimes.
Pinnalta katsottuna elokuvat ovat kuin yö ja päivä. Yksi on kasaripullistelun ja ilmakitaroinnin täyttämä hulvaton matka historian halki kahden lukiolaislaiskurin seurassa. Toinen on synkkä, häiriinnyttävä trilleri, jossa päähenkilö vainoaa itseään vahingossa yhä sekavampien aikasilmukoiden läpi. Mutta jos siristää silmiään oikein kunnolla, löytäå yllättäviä yhtäläisyyksiä, kuin kaksi täysin erilaista voileipää, joissa molemmissa on kinkkua.
Kuvittele, että yrität myydä elokuvastudiolle ideaa: ”Kaksi sympaattista idioottia tapaa Napoleonin, Sokrateen ja Tšingis-kaanin maagisessa puhelinkopissa!” Kuulostaa enemmän hylätyltä Doctor Who -fanifiktiolta kuin kelvolliselta kassamagneetilta. Mutta jollain ihmeen kaupalla elokuva ylittää älyttömän lähtökohtansa ja muuttuu omituisen sydämelliseksi ylistykseksi ystävyydelle, (jonkinlaiselle) oppimiselle ja rokkaamiselle.
Silti Bill and Tedistä pitäminen voi tuntua hieman nololta. Se on äärettömän hölmö elokuva, jossa historialliset hahmot kuten Beethoven typistetään kaaosmaisiksi kosketinsoitinsessiomontaasien esittäjiksi ostoskeskuksessa. Dialogi vilisee sanoja kuten ”dude”, ”bogus” ja ”excellent”, mikä tekee siitä mahtavan juomapelin mutta vähemmän stimuloivan älyllisesti. Ja juuri häpeilemätön typeryys tekee siitä niin hurmaavan. Kuka ei haluaisi nähdä Abraham Lincolnin päättävän puheensa sanoilla ”Party on, dudes!”?
Ja sitten: selitä Timecrimes jollekulle, joka ei ole sitä nähnyt. ”Eli, on tämä tyyppi, joo? Se menee aikakoneeseen. Sitten se vahingossa vakoilee itseään. Sitten se vahingossa puukottaa itseään. Lopulta se kietoo itsensä sideharsoon ja jahtaa itseään saksilla. Vähän kuin Päiväni murmelina, mutta ahdistavampi.”
Syyllisyyden tunnetta herättää pikemminkin elokuvan piinaava sitoutuminen tekemään katsojasta hermoraunion kuin sen hassuttelu. Päähenkilö ei ole sankarillinen eikä erityisen fiksu, ja hänen alati pahenevat päätöksensä saavat huutamaan: ”Älä enää mene ajassa taaksepäin, Hector!” On kuin katsoisi jonkun polttavan kielensä keittoon yhä uudestaan ja uudestaan, koska hän ei malta odottaa sen jäähtymistä. Vaikka elokuva onkin älykkäästi rakennettu palapeli, siitä nauttiminen tuntuu vähän masokistiselta.
Billin ja Tedin uskomaton seikkailu
Ohjaus: Stephen Herek
Pääosissa: Keanu Reeves, Alex Winter, George Carlin
Bill ja Ted eivät ole erityisen teräviä kavereita, mutta jonain päivänä tulevaisuudessa heidän musiikkinsa ympärille on rakentunut utopia. Niinpä sieltä lähdetään ajassa taaksepäin varmistamaan, ettei kaverusten historiankurssi epäonnistu, mikä johtaisi bändisuunnitelmien murenemiseen ennen kuin ne ovat alkaneetkaan. Käyttöönsä saamallaan aikakoneella kaksikko kulkee ajassa haalien kiinnostavia historiallisia henkilöitä esitelmäänsä varten.
Billin ja Tedin uskomaton seikkailu (Bill and Ted’s Excellent Adventure)ei koskaan saapunut teattereihin Suomessa, eikä sitä ilmeisesti voi katsoa missään suoratoistopalvelussakaan tällä hetkellä. Uskokaa siis vain sanaamme, kun toteamme, että todennäköisesti tuntisit jonkinlaista syyllisyyttä sille hihittämisestä.
Timecrimes
Ohjaus: Nacho Vigalondo
Pääosissa: Karra Elejalde, Nacho Vigalondo
Kauniin naisen perään haikaileva Hector saa kimppuunsa sideharsoon kääriytyneen miehen ja päätyy aikamatkustusluuppiin, mikä johtaa yhä uusiin onnettomuuksiin.
Suomalaisia ei selvästikään pidetä otollisena yleisönä aikamatkustuselokuville, sillä Timecrimesiakaan (alkuperäiseltä nimeltään Los Cronocrímenes) ei meillä ole nähty teattereissa, ja dvd:stäkin on yli kymmenen vuotta. Myöskään suoratoistopalveluista sitä ei tunnu löytyvän. Joten uskokaa, kun kerromme, että sen hektisyys on niin mukavan ahistavaa, että vasta myöhemmin saattaa herätä syyllisyys konseptin hölmöydestä.
Huolimatta siitä, kuinka erilaisia elokuvat ovat sävyltään ja kunnianhimoisuudeltaan, niillä on enemmän yhteistä kuin voisi kuvitella. Kumpikaan ei käsittele aikamatkustusta erityisellä kunnioituksella. Bill ja Tedissä säännöt ovat niin löyhät, että kausaliteetti tuskin merkitsee mitään – Sokrates ei edes koe kulttuurishokkia. Timecrimesissa aikasilmukoista tehdään kaoottisuuden katalysaattori, ja Hector ajautuu yhä oudompiin tilanteisiin. Unohda aikajatkumon pelastaminen; näiden hahmojen tavoitteena on vain selvitä hengissä (tai päästä läpi historiankurssista).
Bill ja Ted ovat sellaisia tyyppejä, jotka laittaisivat metallia mikroon ja pitäisivät sitä ”siistinä”. Hector ei ole juuri parempi: hänen ensimmäinen reaktionsa nähdessään alastoman naisen metsässä on tuijottaa kuin friikki, ja hänen toinen vaistonsa on seurata mystistä tiedemiestä aikakoneeseen. Molempien tarinoiden opetus? Todellinen vihollinen ei ole aika vaan huono arvostelukyky.
Molemmissa elokuvissa keskitytään hahmoihin, jotka eivät ole, no, erityisen fiksuja. Bill ja Ted ovat hyväntahtoisia mutta lähestyvät historiallisia henkilöitä kuin turistit keskiaikamarkkinoilla. Hector taas on tavallinen mies, jonka osaamattomuus tekee aikamatkustushelvetistä entistä samastuttavamman. On lohdullista katsoa, kuinka hölmöt ihmiset sekoilevat aikajanan kanssa, eikä voi olla ajattelematta: ”Noin minäkin varmaan mokaisin.”
Siinä missä Bill ja Ted nojaa slapstickiin ja hölmöihin vitseihin, Timecrimes synnyttää tahatonta komiikkaa. Hectorin toilailut yhä sekavampiin tilanteisiin – mukana sideharso kuin halpabudjetin muumiolla – ovat absurdin hauskoja, jos on oikeanlaisessa (kierossa) mielentilassa.
Pohjimmiltaan Bill and Ted’s Excellent Adventure ja Timecrimes ovat saman syyllisen nautinnon kolikon kaksi puolta. Yksi pyytää nauramaan historiallisille hullutteluille ja ilmakitaroimaan kohti voittoa; toinen pakottaa kohtaamaan aikamatkustuksen sotkuiset seuraukset. Molemmat muistuttavat, että aikamatkustus ei ole maailman pelastamista varten – siinä tehdään hulvattoman huonoja päätöksiä ja toivotaan parasta.
Joten, riippumatta siitä, huudatko: ”Olkaa erinomaisia toisillenne!” vai irvistätkö, kun Hector puukottaa itseään paniikissa, muista: syylliset nautinnon kohteet ovat erinomaisia… omalla sotkuisella, paradoksaalisella tavallaan. Party on, dudes. Tai ehkä ei.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.
