Fanisuosikki ja arvostettu näyttelijä Tom Hiddleston on esiintynyt tv:ssä ja teatterissa 2000-luvun alusta lähtien, mutta 2010-luvulle tultaessa hän löi itsensä läpi maailmanlaajuisesti myös elokuvatähtenä. Nyt hänet nähdään Crimson Peakin salaperäisenä aristokraattina, joka vie tuoreen nuorikkonsa pelkojen taloon. Hän paljastaa haastattelussa myös oman pelkonsa ja syyn siihen.
Miten päädyit esittämään Sir Thomas Sharpea?
Sain Guillermo del Torolta sähköpostia vuoden 2013 elokuussa, kun olin Los Angelesissa. Siinä luki: ”Minulla on käsikirjoitus, jonka aion kuvata. Älä vastaa mitään vielä, mutta haluan sinut pääosaan. Lue se ja kerro mitä olet mieltä”. Hän lähetti käsikirjoituksen, luin sen yhdellä istumalla ja pidin siitä, se oli mahtava. Siinä oli vahva tarina, kauniita, monimutkaisia hahmoja, hienostunut kerronta ja vaikuttavat puitteet. Tiesin jo että Mia Wasikowska esittäisi Edithiä ja Jessica Chastain Lucillea, ja ymmärsin miten Sharpe sopisi yhtälöön. Vastasin erittäin nopeasti kyllä!
Miten Thomas istuu Crimson Peakin tarinaan?
Hän on pitkä tumma muukalainen. Hänessä on salaperäisyyttä ja vetovoimaa, joka vetoaa Edith Cushingiin, itsenäiseen, avosydämiseen ja uteliaaseen sankarittareen. Heidän välillään on romantiikkaa ja kemiaa. Kumpikin on luova. Edith kirjoittaa romaaneja ja Thomas on insinööri ja keksijä. Thomas asuu isossa synkässä talossa kukkulan huipulla sisarensa kanssa ja on täynnä salaisuuksia. Myös talo kantaa salaisuuksia kuin ihminen. Olemme menneisyytemme muokkaamia; sen, mitä olemme kuulleet ja tehneet ja mitä meille on tehty. Osa Crimson Peakin jännitteestä tulee siitä, kuinka kukin taistelee tulevaisuutensa hallinnasta. Samalla he pyrkivät pakoon menneisyyttä, josta eivät ole ylpeitä. Pidin tarinasta, se on hyvin vilpitön.
Talo ja sen yliluonnolliset ilmiöt toteutettiin realistisesti. Miltä näyttelijästä tuntuu näytellä oikeassa talossa green screen -lavasteiden sijaan?
Taloon käveleminen oli kuin olisi kulkenut portaalista toiseen maailmaan, joka oli herätetty henkiin meitä varten. Oli outoa kävellä Toronton studiolla, joka on kuin mikä tahansa kuvausstudio ja astua sitten täysin uskottavaan, kauniisti rakennettuun nelikerroksiseen englantilaiseen kartanoon, jossa oli juokseva vesi, toimiva hissi, ja jossa katosta putoili tarvittaessa lehtiä tai lunta.
Millaista oli työskennellä del Toron kanssa?
Mahtavaa. Ei ole mikään salaisuus, että Guillermolla on ihastuttava, lapsenomainen intohimo elokuvantekemiseen. Hän pitää siitä niin paljon ja hänen intonsa on tarttuvaa. Vähemmän tiedetään, että Guillermo ei ole vain innostava, hän on myös hyvin herkkä ja viisas. Hän osaa lukea ihmisiä nopeasti ja tarkasti. Pidin erityisesti hänen lempeästä mutta tarvittaessa hyvin tarkasta ohjaustyylistään. Kuvauspaikalla on hieno tunnelma, koska Guillermo pitää menon kevyenä ja kohtelee ihmisiä hyvin. Ei ole väliä onko kyseessä pääosanesittäjä vai lattioiden luuttuaja, hän kohtelee kaikkia yhtälaisella kunnioituksella. Se on hyvän johtajan merkki.
Oletko itse kokeillut mitään selittämätöntä?
Seitsemänvuotiaana kävin koulua hyvin vanhassa sisäoppilaitoksessa Englannissa. Vanhemmat oppilaat kertoivat kaikenlaisia tarinoita, kuten ”älkää menkö kappeliin keskiyön jälkeen, tai näette vihreän käden” ja sen sellaista. Kun minun piti käydä keskellä yötä kylpyhuoneessa, olin vilkkaan mielikuvitukseni ansiosta kauhuissani, mutta mitään ei koskaan tapahtunut. Haluaisin ajatella, että rakennukset imevät jotain energiaa tapahtumista. Olen ollut Englannissa vanhoissa, kamalien tragedioiden tapahtumapaikoissa ja tuntuu kuin hirveydet edelleen värisisivät niiden tiilissä. Mutta yhtä hyvin se on jotain mitä itse projisoin rakennuksiin ja ympäristöihin.
Miten oleellista on uskoa näyttelemäänsä?
Joku opetti taidekoulussa, taisi olla Sanford Meister, että näytteleminen on sitoutumista kuviteltuihin olosuhteisiin. Näyttelijän tehtävä on uskoa tilanteeseen, vaikka täysin mielikuvitukselliseen. Pystymme varmaan kaikki nimeämään suorituksia, joita ei usko näytellyiksi, että kamera vain sattui olemaan paikalla tallentamassa tilannetta. Usko on keskeinen asia alalla.
Mikä saa näyttelijöiden yhteispelin toimimaan kankaalla?
Hyvän yhteispelin takana on kunnioitus. On oltava valmis tulemaan toista puoliväliin vastaan. Teit sitten töitä toisen kanssa, asuit hänen kanssaan tai jouduit keskelle viidakkoa jonkun kanssa, on pystyttävä kunnioittamaan ja luottamaan. Kun hyväksyntä ja ymmärrys kohtaavat, voi syntyä taikaa.
Miten kuvausryhmän ja -välineet saa suljettua mielestään?
On luovuttava itsekeskeisyydestään, arvokkuudestaan ja häpeän pelostaan ja vain uskallettava olla avoin. Uskon että kaikki näyttelijät pyrkivät siihen. On otettava haavoittuvuuden riski. 34 vuottani tällä planeetalla ovat opettaneet, että haavoittuvuus on myös valtava voima. Jos sen kestää ja sitä hyödyntää, voi päästä lähelle jotain mitä voi jakaa ja johon muut voivat samastua. Se on ehkä yksi selitys sille, miksi näyttelen. Tavallaan pidän riskin ottamisesta. Jack Lemmon tapasi tulla kuvauspaikalle ja todeta ”Nyt alkaa taikuus”. Valmistautumisessa on jonkinlaista alkemiaa ja Crimson Peakissa lavastajat ja puvustajat tekivät uskomatonta työtä luodakseen meille maailman, johon sulautua. Meidän piti vain uskoa kaikkeen käy!- ja poikki!-huutojen välillä. Sitoutua siihen ja toivoa että muutkin tunnistaisivat sen mikä meille oli totta.
Haastattelu ja kuvat: United Pictures International
Toimittanut Jouni Vikman
Crimson Peak elokuvateattereissa. Lue lisää elokuvasta uudesta Episodista 10/2015.