Ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Yorgos Lanthimos on aikaisemminkin tehnyt yhteistyötä kanssakäsikirjoittajansa Efthimis Filippoun kanssa useissa kreikan- ja englanninkielisissä elokuvissaan, kuten Dog Tooth, The Killing of a Sacred Deer sekä The Lobster, joka toi kummallekin Oscar-ehdokkuuden alkuperäiskäsikirjoituksesta. Kinds of Kindnessin tarina koki monia kerronnallisia versioita vuosien varrella, kunnes kaksikko päätyi antologian muotoon.
– Aloitimme yhdellä tarinalla, mutta sitä työstäessämme ajattelime, että olisi kiinnostavaa tehdä elokuva erilaisella rakenteella kuin aikaisemmin, Lanthimos selittää. – Kun yksilöimme siitä seuranneita tarinoita, halusimme säilyttää punaisen langan, joka saisi ne tuntumaan saman sateenvarjon alle kuuluvilta.
– Tarkkailemme ihmisiä, heidän käytöstään, pukeutumistaan ja reaktioitaan, ja luomme tarinoita, jotka liittyvät johonkin lähes todelliseen ja suhteellisen uskottavaan, Filippou jatkaa. – Prosessimme on sama vuodesta toiseen: versiot siirtyvät edestakaisin, luottamusta, erimielisyyttä ja taas molemminpuolista luottamusta.
Helpompi Lanthimos
Prosessin aikana Lanthimos lähetti käsikirjoituksen myös Oscar-voittaja Emma Stonelle, jonka kanssa oli tehnyt yhteistyötä parikin kertaa.
– Ihastuin siihen, miten käsikirjoitus kehitti triptyykkiä. Tarinat nivoutuvat tavalla, joka ei välttämättä ole päivänselvä, mutta rakentaa aikaisemman varaan, Stone intoilee.
Juuri sitä Lanthimos halusi tutkia, vaikka siinä olikin omat haasteensa.
– Vain yhden tarinan elokuvassa yleisö sitoutuu aktiivisemmin, koska on tilaa ajatella, mitä on tapahtumassa ja siihen voi soveltaa omaa logiikkaa. Antologiassa on tuotava uuteen yhteyteen mitä tahansa onkin ajatellut edellisestä tarinasta. Eri ihmiset identifioituvat eri teemoihin, mikä on rakenteellisesti kiinnostavaa, Lanthimos perustelee.
Kinds of Kindness tuntuu seuraavan aivan Poor Thingsin kantapäillä. Se johtui siitä, että Lanthimos hyödynsi sen tekemiseen Oscar-voittajansa pitkähköä jälkituotantoaikaa. Lanthimosin englanninkieliset elokuvat tuottaneiden Ed Guineyn ja Andrew Lowen mukaan kyseessä oli edellisiä aikakausielokuvia suoraviivaisempi projekti.
– Tapahtumapaikkoja on rajallisesti, se on valaistu luonnollisesti ja asut ovat tätä päivää. Teimme tämän suhteellisen vauhdikkaasti, Guiney kertoo.
– Meillä on koko ajan joukko projekteja muhimassa Yorgosin kanssa, ja Kinds of Kindness oli valmiina odottamassa vuoroaan. Sopiva ikkuna aukesi, kun Yorgos keskittyi leikkaamiseen ja pohdimme, miten kuvata uutuus budjetillamme ja missä, Lowe jatkaa.
Myös Lanthimosia miellytti paluu yksinkertaisempaan elokuvantekemiseen studiolavasteissa toimimisen sijaan.
– Vaikka elokuvantekemisessä on aina omat kommervenkkinsä, se oli meille helpotus. Voimme tutkailla valmiita ympäristöjä pähkäilemättä niiden rakentamista alkutekijöistä studioon.
Elokuvan työnimiä olivat RMF ja sitten JA, mutta Lanthimos tajusi niiden käytännön ongelmat ja päätyi johonkin monimerkityksellisempään.
– Etsin sanoja, joilla olisi useampia merkityksiä, ottaen huomioon elokuvan konseptin ja samojen näyttelijöiden esittäessä kussakin tarinassa eri hahmoja. Nimen piti olla järkevä ja kuulostaa sopivalta.
– Se voisi tarkoittaa eri näkökulmia tapoihin, joilla ihmiset voivat olla ystävällisiä toisilleen. Ainakin se herättää ajatuksia ja saa ihmiset raapimaan päätään hyvällä tavalla, kun he katsovat elokuvan, Guiney toteaa.
Kolmen sääntö
Käsikirjoituksen valmistuessa Lanthimos alkoi pohtia, että samojen näyttelijöiden pitäisi näytellä joka tarinassa eri hahmoja antamassa yleisölle tuttuuden tunnetta. Ensi alkuun hän halusi kunkin hahmoista visuaalisesti mahdollisimman erilaisia.
– Mitä enemmän sitä mietimme, sitä enemmän emme halunneet siitä jippoa. Päädyimme hienovaraisempiin eroihin hiuksissa, maskeerauksessa, käytöksessä ja maneereissa. Roolit ja tarinat ovat jo tarpeeksi erilaisia keskenään. Saman näyttelijän jatkaminen seuraavassa tarinassa luo alitajuista tunnetta jatkumosta. Lähinnä näyttelijät muuttivat tahtiaan ja energiaan.
– Jokainen tarina on oma kokonaisuutensa, mutta ne tuntuvat tapahtuvan samassa universumissa. Yhteistä on hahmojen epätavallinen ja outo käyttäytyminen, Guiney jatkaa.
Kun tarinan kolmiosaisuus valkeni Jesse Plemonsille, hän yritti etsiä referenssitarinoita.
– Yritin katsoa joitakin elokuvia inspiraatioksi, mutta en löytänyt niistä vastaavuutta, mitään lähelläkään tätä maailmaa olevaa. Se tuntui uudelta aluevalloitukselta jopa Yorgosille. Se on eriskummallinen, mutta käsikirjoitus ja hahmojen dynamiikka ovat aina kiinnostavia.
– Käsikirjoitus tuntui paluulta Yorgosin aikaisempiin töihin, nykyhetkeen sijoittuviin tarinoihin, joissa hän leikittelee realismilla, muistelee Joe Alwyn ensimmäisiä keskustelujaan elokuvan rakenteesta Lanthimosin kanssa.
Hong Chau kertoo, että Lanthimos toivoi näyttelijöiltä omia ideoita.
– Hän selitti, että tarinoilla on löyhä yhteys toisiinsa ja että pieni ryhmä näyttelijöitä esittäisi eri hahmoja jokaisessa niistä. Hän ei odottanut meiltä mitään dramaattisia muutoksia tarinasta toiseen. Se oli hyvin kiehtovaa.
Yhdistävät tekijät
Kinds of Kindnessin toistuvia teemoja ovat erityisesti valta, kontrolli, vapaa tahto ja ihmissuhteiden dynamiikka.
– Monet Yorgosin elokuvista tutkivat, kuinka ihmiset elävät joko omilla ehdoillaan tai yhteisön tai jonkin auktoriteetin pillin mukaan. Se viedään absurdeihin mutta synkän hauskoihin ulottuvuuksiin, mikä pitää ehdottomasti paikkansa myös Kinds of Kindnessisa, Guiney analysoi.
– Tarinat leikittelevät uskon ja luottamuksen kysymyksillä määrittelemättömässä maailmassa, joka muistuttaa omaamme, mutta on siitä erillään. Yorgosin ja Efthimisin elokuvat käsittelevät aina vallankäyttöä suhteissa ja sitä, minkä uskomme olevan totta.
Erityinen Lanthimosin käsittelemä teema kaikissa kolmessa tarinassa on auktoriteetin ja vapaan tahdon vaihtelu. Siihen liittyy sisäinen kamppailu, kun vaihtoehtoina ovat valinnanvapaus ja vapaus valinnoista.
– On mielenkiintoista havainnoida, kuinka jotkut saattavat uskoa kontrolloivansa asioita tai tekevänsä valintoja omasta tahdostaan, Lanthimos toteaa. – Mutta jos heillä olisi täydellinen vapaus, heidän olisi vaikea käsitellä sitä. Se on todellisen elämän mikrokosmos, ja ihmiset, joilla ei tunnu olevan valtaa, voivatkin kontrolloida näennäisesti paljon vahvempia.
Margaret Qualley näyttelee käytännössä peräti neljää hahmoa, sillä kolmannessa tarinassa hän esittää kaksossisaria. Hänestä kontrolli oli selvä teema kautta elokuvan sen kysyessä, kuin pitkälle ihmiset ovat valmiita menemään tunteakseen kuuluvansa johonkin.
– Siinä on monia tahoja: oman elämän kontrollointi, muiden hallinnointi, tunne muiden kontrolloitavana olemisesta ja yritys päästä kontrolliin.
Stone tunnistaa myös oman hahmonsa toistuvan teeman tarinasta toiseen.
– Hahmoni ovat monin tavoin erilaisia keskenään, mutta kaiken läpi kulkee tasapainon hakeminen siinä, että haluaa olla rakastettu, hyväksytty, johdettu ja samalla toivoo olevansa vapaa ja oman itsensä herra, vaikka sen vuoksi menettäisi rakkauden.
Plemons puolestaan toteaa, että hänen omien hahmojensa kehittämisen teemat olivat tuvallisuus ja varmuus.
– Tarinat kuvastavat rakenteita, joihin olemme valmiita tunteaksemme olevamme turvassa, vaikka se ei aina pitäisikään paikkaansa. Ensimmäinen tarinani on outo, lähes isän ja pojan välinen suhde. Toinen liittyy avioliittoon ja kotiin. Kolmas käsittelee uskon tuomaa turvaa. Jotkut Yorgosin hahmoista tuntevat saarilta, jotka epätoivoisesti kurkottavat kohti toista. Se on kömpelöä ja epämukavaa ja traagista ja hauskaa.
Plemons huomioi, miten valtasuhteet muuttuvat ja kehittyvät hänen ensimmäisen tarinan Robertinsa kohdalla.
– Kun Robert vapautuu Raymondista, hän tuntee lähes teinimäistä vapauden tunnetta tehdä mitä ikinä haluaa. Sitten hän teinien tapaan tajuaa, että maailma on paljon isompi ja pelottavampi kuin hän olisi uskonut.
Mamoudou Athie on samaa mieltä siitä, miten kontrollin elementtejä tietoisesti haastetaan.
– Raymondilla ja Robertilla on outo, dominoija-alistuja-suhde, joka on viety äärimmilleen. Sama toistuu toisessa tarinassa Danielin ja Lizin välillä. Kolmannen kultissa on samaa ilmapiiriä.
Willem Dafoe summaa, kuinka Lanthimos kumoaa klassisia teemoja ja sekoittaa ne uusiksi, erilaisiksi dynamiikoiksi.
– Yorgos ottaa avioliiton kaltaisen tunteellisen suhteen ja muokkaa sen kahden miehen liikesuhteeksi. Se saa näkemään yleisesti hyväksyttyjä sosiaalisia konventioita aivan erilaisessa asiayhteydessä. Se antaa etäisyyttä ja objektiivisuutta, mikä auttaa näkemään ne uudessa valossa. Voi nähdä ironian ja sokeat pisteet. Joskus hyväksymme tietyt asiat, koska yhteiskunta tuputtaa niitä meille.
Ohjaajan lemmikit
Tuottajista Guiney ja Lowe oli nautinnollista seurata Lanthimosin ja hänen näyttelijoittensä työskentelyä omalaatuisessa antologiassa, jossa kukin näyttelijä kutoi hahmonsa kolmeen eri tarinaan. Kyseessä oli jo hänen kolmas yhteistyönsä Stonen kanssa.
– Heidän välillään on valtavasti luottamusta, ja molemmat ovat seikkailijoita. He haluavat venyttää rajoja, ja pitävät sen tekemisestä yhdessä. Se selvästi tuo heille turvallisuuden tunnetta.
Lanthimosin on vaikea selittää, miksi hän rakastaa Stonen kanssa työskentelyä, todeten heidän vain nauttivan toistensa seurasta.
– Yhdessä työskentely ei tunnu työskentelyltä. Olemme niin samaa mieltä monesta asiasta, ettei ole tarvetta analysoida, keskustella tai riidellä. Meillä on nyt yhteistä taustaa, jonka päälle voimme rakentaa ja mennä joka kerta vähän pidemmälle. Meistä on ihana työskennellä yhdessä, sen pituinen se.
Lanthimos työskenteli myös Qualleyn ja Dafoen kanssa edellisessä elokuvassaan Poor Things. Lanthimos ymmärtää, miksi Dafoeta arvostetaan niin ammattimaisuutensa ja huumorintajunsa vuoksi.
– Willem rakastaa kuvauspaikkoja. Hän on ensimmäisenä paikalla ja lähtee viimeisenä. Hän rakastaa olla mukana prosessissa.
Plemons tarkkaili Lanthimosin ”vakiojengiä” ja teki omat johtopäätöksensä.
– Hän ei vaikuta haluavan koota ympärilleen pelkästään rooleihin sopivia lahjakkaita ihmisiä, mutta myös mukavia ihmisiä. Se oli hyvä porukka.
Lanthimos myöntää seuranneensa Plemonsin uraa jo tovin ja oli iloinen, kun heidän polkunsa vihdoin kohtasivat.
– Hänellä on mieletön huumorintaju, ja hän ymmärtää sävyt hienosti. Hän on kova työmies ja uskomaton siinä miten hän hienovaraisesti liukui hahmosta seuraavaan.
Dafoe komppaa mielellään.
– Emman ohella Jesse oli tämän projektin työhevonen. Hän ymmärtää yksityiskohtien päälle ja valmistautuu aina täysillä. Hän on tehnyt tätä jo pitkään, vaikka on vielä nuori. Hänen ammattimaisuutensa ei ole ”osaan tän” -pullistelua vaan uteliaisuutta ja leikkisyyttä.
Lanthimos nautti myös toisen uuden tuttavuuden, Hong Chaun valmistautuneisuudesta kuhunkin kolmeen rooliinsa.
– Hän on uskomaton. Viimeisessä oli uskomatonta nähdä hänet johtajana Willemin rinnalla. Rakastin vakavuutta, jolla hän lähestyi hahmoa, mikä teki tästä entistäkin hauskemman.
Joe Alwynin kanssa Lanthimos oli työskennellyt The Favouritessa. Kindnessin ensimmäisessä tarinassa hänelle oli pieni rooli englantilaisena tyyppinä, toisessa hänellä oli hauska rooli miehenä, joka saa luodin käteensä, ja kolmannessa hän on hyvin kiero tapaus. Stone toteaa, että sen suhteen oli hyvä asia, että he olivat jo ystäviä tosielämässä.
– Meidän piti tehdä aika synkkiä juttuja, joten oli lohduttavaa tietää Joen olevan yksi suloisimmista ihmisistä, joita ikinä voi kohdata.
Lanthimos oli iloinen, kun pystyi tarjoamaan Margaret Qualleylle isomman roolin Poor Thingsin jälkeen.
– Olemme olleet ystäviä pitkään, hän on hieno näyttelijä, jolla on hyvin fyysinen lähestymistapa rooleihin. Sillä tavalla haluan myös työskennellä näyttelijöiden kanssa, etenkin harjoitellessamme.
– Yleensä kaikki jäävät paikalle koko kohtauksen ajaksi. Monissa tuotannoissa näyttelijät lähtevät pois, kun heidän osuutensa on ohi, Qualley kuvailee. – Hänen elokuvissaan kaikki ovat innoissaan paikan päällä olemisesta, mikä näkyy kunnioituksena muiden suorituksia kohtaan.
Irti päästämisen harjoittelua
Lanthimos uskoo harjoitteluprosessiin, mutta käyttää sitä siihen, että näyttelijät tuntisivat olonsa mukavaksi keskenään, ei hahmoihin pureutumiseen.
– Monet pitävät tavastani harjoitella, koska se on pääasiassa hauskanpitoa, pelien pelaamista ja harjoitusten tekemistä. Nyt meillä ei ollut juuri tilaisuutta harjoitella elokuvaa varten, mutta se on loistava tapa minulle saada yhteys näyttelijöihin ja näyttelijöillä toisiinsa.
Dafoe tarkentaa, etteivät he koskaan harjoitelleet varsinaisia kohtauksia, vaan pyrkivät ylittämään kiusallisuuden kynnyksiä ja antamaan tunnetta tilasta ilmaista itseään vapaasti.
– Yritimme tehdä itsestämme näyttelijöiden yhteisöä. Yorgos osaa teatteripelin ja varmistaa kaikkien tuntevan toisensa. Sen jälkeen tuntee luottamuksen ja jaetun huumorintajun. Se rohkaisee ihmisiä tekemään epätavallisia juttuja. Hän osaa tuoda yhteen oikeita ihmisiä, hyödyntää näiden vahvuuksia ja suojella heidän heikkouksiaan.
Plemons ei ollut aikaisemmin työskennellyt Lanthimosin kanssa. Keskusteluita hahmoista sävytti hänen mukaansa tietty monitulkinnallisuus.
– En usko koskaan keskustelleeni hahmosta tai käsikirjoituksesta vähemmän kuin nyt Yorgosin kanssa. Tuli nopeasti selväksi, ettei hän aio antaa minulle selviä vastauksia. Kun sen sisäistää, avautuu satoja ovia, joista voi kävellä läpi.
Cannesissa parhaana näyttelijänä palkittu Plemons toteaa, että harjoituksissa ei palasteltu hahmoja ja kohtausta vaan keskityttiin ilmapiiriin.
– Willemin ja Emman läsnäolo auttoi, kun näin heidän toimintatapojaan. Kaiken tarkoitus oli häivyttää arvostusta ja kunnioitusta ja antaa lupa olla eksynyt ja hämmentynyt. Oli pakko luottaa muihin. Yorgos elää ihan omassa ulottuvuudessaan. Kokemus ei ollut sitä mitä odotin, ja se on hyvä asia. Monet hänen elokuvansa operoivat hahmoja rajoittavilla säännöillä, tämä tuntui kokeellisemmalta ja siksi niin hauskalta.
Sävysalaatti
Huumori on oleellinen osa Lanthimosin tarinankerrontaa, ja sitä tulkitaan eri tavalla kaikissa hänen elokuvissaan. Se on hänelle tärkeä osa ihmisluonnetta.
– Ei voi tehdä mitään rehellistä ja tärkeää, jos sille jollain tavalla myös naura. Synkässä ja dramaattisessakin on jonkinlaista huumoria. Juuri se ristiriita herättää kiinnostavia tunteita ja kysymyksiä, Lanthimos selittää.
Guiney kehuu Lanthimosin kykyä hallita kaikkia kerronnan sävyjä.
– Kohtaus voi kääntyä laveasta huumorista äärimmäiseen väkivaltaan tai tragediaan tuosta vaan. Hän voi sisällyttää sävynvaihteluita tavalla, joka on todella stimuloivaa ja pitää yleisön varpaillaan miettimässä seuraavaa käännettä tai miten edellinen ratkaistaan.
Plemonsin mukaan ihmiset voivat nauraa vastoinkäymisilleen.
– Mitä muuta voi tehdä, kun on tuhon oma. Huumori liittyy eksistentiaaliseen pelkoon ja epätoivoon ylittää jotain sellaista inhimillistä, jonka ylittäminen on mahdotonta. Juuri se tekee siitä usein niin hauskaa.
Lue myös: Jos ei ole Yorgos Lanthimosin fani, ei hänen uutuutensa varmastikaan voita puolelleen
Kuvat ja haastattelut: Searchlight Pictures
Toimittanut Jouni Vikman