Entinen Marvel-stara Jonathan Majors odottelee parhaillaan tuomionsa julistamista. Hänet tuomittiin joulukuussa entisen tyttöystävänsä Grace Jabbarin pahoinpitelystä ja häirinnästä. Tuomio julistetaan huhtikuussa.
Majorsin tilanne muuttui entistä synkemmäksi, sillä The New York Times julkaisi uusia syytöksiä. Majorsin entiset tyttöystävät Emma Duncan ja Maura Hooper antoivat lausuntonsa oikeudenkäyntiä varten, mutta he eivät saaneet oikeutta toimittaa todisteita pahoinpitelyistään. Nyt he ovat toimittaneet ne lehdelle.
Duncan oli Majorsin kanssa kihloissa vuosina 2015–2019. Hän syyttää Majorsia henkisestä ja fyysisestä pahoinpitelystä. Duncan kertoo Majorsin kuristaneen ja heitelleen häntä eräällä kerralla.
Hooper seurusteli Majorsin kanssa vuosina 2013–2015. Hän syyttää Majorsia henkisestä pahoinpitelystä. Hooper teki abortin seurustelusuhteen aikana, eikä suostunut hakemaan naista klinikalta, joten nainen joutui itse kävelemään kotiin.
Kumpikin nainen väittää Majorsin kontrolloineen heidän elämiään ja eristäneen heidät kavereistaan.
Majorsin lakinainen Priya Chaundhry sanoo, ettei mies syyllistynyt Duncanin fyysiseen pahoinpitelyyn mutta kaksikolla oli useita rajuja väittelyitä.
Majors keskittyy nyt taistelemaan häntä koko elämän vaivaavaa masennusta vastaan sekä keskittyvänsä itseensä. Hänen pitää myös ottaa vastuu toksisista ihmissuhteistaan.
Myös kolme kuvausryhmän jäsentä syyttää Majorsia epäasiallisesta käytöksestä Lovecraft Country -sarjan kuvauksissa vuonna 2020.
Lähde: Film News