Luca Guadagnino on Venetsiassa puhumassa Queer-elokuvastaan. Se perustuu William S. Burroughsin romaaniin ja sijoittuu 1950-luvun Mexico Cityyn, jossa amerikkalainen maastamuuttaja Lee (Daniel Craig) juo unohtaakseen huolensa – ja hikoilee – silmäillessään uusia miespuolisia tulokkaita.
Se on yksinkertaista, hieman tylsää elämää. Ainakin ennen kuin Eugene (Drew Starkey) ilmestyy paikalle. Hän on paljon Leetä nuorempi ja vastustamaton.
– Mikäkö oli lähtökohtani? Ilo. Kun ensimmäisen kerran luin kirjan, oli 17-vuotias yksinäinen poika Palermossa. Megalomaani, joka unelmoi maailmojen rakentamisesta elokuvien kautta. Luin sen ohuen opuksen ja upposin siihen, italialaisohjaaja muistelee.
Hän kertoo langenneensa loveen, rakastuneensa ”kirjoittajan eloisaan mielikuvitukseen, hänen yhteyteensä kuvailemiinsa kahteen hahmoon, heidän käytöksensä tuomitsemisen poissaoloon, seikkailun tunteeseen, seikkailun jonkun haluamansa ja rakastamansa kanssa”.
– Se kaikki todellakin muutti minua lopullisesti. Koska halusin olla lojaali sille nuorelle pojalle, mieleni palasi ajatukseen: ”Minun täytyy tuoda se valkokankaalle.” Erityisesti halusin esittää yleisölle ajatuksen minuudesta: keitä me olemme, kun olemme yksinäisiä, ketä me etsimme? Kenen haluamme haluavan meitä? Ei ole väliä kuka olet, vaikka olisit Mexico Cityssä asuva heroiiniaddikti. Kuka olet, kun makaat yksin sängyssäsi yöllä?
Tanssilattialta vaakamamboon
Sängyistä puheen olleen. Ensi-illastaan lähtien elokuva on ollut kohuotsikoissa kiitos seksikohtaustensa. Kuten aina, ne ovat huomattavasti viihdyttävämpiä yleisölle kuin niihin osallistuneille.
– Tiedät aivan yhtä hyvin kuin minä, ettei elokuvastudiossa kuvatussa seksikohtauksessa ole mitään intiimiä. Siellä on vain huone täynnä ihmisiä tuijottamassa, Craig kuittaa.
– Halusimme siitä vain mahdollisimman koskettavaa ja todellista, niin luonnollista kuin pystyimme. Drew on upea, fantastinen, kaunis kanssanäyttelijä, ja pidimme kielen poskessa. Yritimme tehdä siitä hauskaa.
Ja tehdäkseen siitä hauskaa he tanssivat.
– Tanssiminen on hyvä tapa rikkoa jää, Drew Starkey vahvistaa. – Hyppäsimme mukaan liikkumisharjoitteluun melko aikaisessa vaiheessa ja se tosiaan vapautti meitä, vapautti kroppamme. Olimme valmiita avaamaan uusia asioita. Kun pyörähtelee lattialla jonkun kanssa, jonka on tavannut kaksi päivää aikaisemmin, se on hyvä tapa tutustua. En ole tanssija ja Daniel ei tosiaan ole tanssija. Mutta meistä tuli parempia yhdessä.
Craigille Queer on aivan uuden aikakauden alku. Huolimatta joistakin Veitset esiin -elokuvista saaduista tunnustuksista, Lee on hänen kiinnostavin roolinsa sitten vuoden 1998 läpimurron Rakkaus on paholainen. Siinä hän esitti taiteilija Francis Baconin rikollista rakastajaa.
– Olen ihaillut tätä herrasmiestä jo pitkään, mutta olen tukahduttanut sisälläni kutitelleen ajatuksenpoikasen, koska olen pragmaatikko. Elokuvia ei voi tehdä, jos näkee samalla päiväunia. Mutta sitten eräs vähemmän pragmaattinen ihminen totesi minulle: ”Miten olisi Daniel Craig tähän rooliin?” Guadagnino maalailee.
– Minulle yksi merkki loistavasta näyttelijästä, jollaisia rakastat ja jotka tekevät lähtemättömän vaikutuksen, on sen lähestyttävä anteliaisuus ja kyky olla kuolevainen valkokankaalla. Sellaisia on vähän ja hyvin harva sallii haavoittuvuutensa näkyä kankaalla.
Craig huomauttaa heidän tavanneen jo 20 vuotta aikaisemmin ja jo tuolloin kumpikin totesi haluavansa tehdä töitä toisen kanssa.
– Lopultakin teimme sen. Jos en olisi tässä elokuvassa ja näkisin sen teatterissa, haluaisin olla siinä. Se on niitä elokuvia, joita haluan nähdä, joita haluan tehdä ja joiden haluan leviävän maailmalle. Ne ovat haastavia ja silti erittäin helposti lähestyttäviä. Ne ovat elokuvaa sellaisena kuin taidemuodon ymmärrän.
Hullu rakkaus
Guadagnino teki joitakin muutoksia kirjan tarinaan ja lisäsi huumetripin, joka voi muuttaa ihmisen näkemyksen koko universumista – oletettavasti, tietysti. Queer on villi, se on hassu – siinä on Lesley Manville hampaat mustina, keskellä viidakkoa.
– Se oli tärkeää ja tarpeellista. Meidän piti nähdä näiden kahden saavan yhteyden, toteaa Craig ja hänen ohjaajansa jatkaa:
– Olen herrasmies, joka menee aikaisin nukkumaan, en ikinä ole käyttänyt huumeita, en ole eläessani polttanut edes yhtä savuketta. Olin juuri dieetillä ja pudotin 15 kiloa. Otan omat koukuttuvuuteni vakavasti. Voin laskea kahden käden sormilla kaikki rakastajani elämäni varrelta. Sen sanottuani, koska tänään ollaan vilpittömiä, rakastin ajatusta katsoa ihmisiä tuomitsematta.
– Kun Lee on hukkua pakkomielteisiinsä ja Eugene on hukkumaisillaan tähän yhteyden saamisen mahdottomuuteen, se on puhtaasti, syvästi inhimillistä. Sen pitäisi olla jokaisen elokuvantekijän tehtävä: löytää inhimillisyyttä synkimmistä syövereistä ja kirkkaimmista hetkistä. On hienoa saada mahdollisuus katsoa ihmistä arvostelematta ja pitää huoli siitä, että kamalinkin ihminen tulee esitellyksi oikealla tavalla.
Tietty häröily oli tietysti yksinkertaisesti välttämätöntä.
– Burroughs on hyvin määrätynlainen kirjailija, hän on luonut maailmoja. Pelkän ”tavallisen” draaman tekeminen hänen kirjastaan oli suorastaan petollista. Se ei kuulunut suunnitelmiimme. Tai aikakausielokuva? Kuinka tylsää. Me halusimme tehdä Burroughs-elokuvan.
Kaikesta hulluudesta huolimatta Queer on ensisijaisesti rakkaustarina.
– Näin haastattelun Burroughsista ja hän tuntui… persoonalta. En osaa kuvata sitä muulla sanalla. Persoonalla, syvällä ja harkitulla. Ajattelin, että tuo ei voi olla hänen todellinen minänsä, Craig kertoo.
– Tai ehkä se oli vain yksi osa häntä ja meidän pitäisi löytää hänen muut puolensa, vaikka hänestä on hyvin vähän tietoa. Queer on tunteellinen tömähdys. Se kertoo rakkaudesta, menetyksestä, yksinäisyydestä ja kaipauksesta.
Kirjan elokuvaksi sovittanut käsikirjoittaja Justin Kuritzkes on myös kertonut hämmästyneensä tajutessaan Queerin olevan ”melko suoraviivainen rakkaustarina”. Guadagnino meni vieläkin pidemmälle.
– Elokuvan lopussa on Trent Reznorin ja Atticus Rossin tekemä laulu, jonka esittää Caetano Veloso. Sen sanat on otettu Burroughsin päiväkirjasta, kolme päivää ennen hänen kuolemaansa. Se alkaa säkeellä: ”Rakkautemme kasvaa valtakuntia suuremmaksi”.
– Jo ensimmäisten Zoom-tapaamistemme aikaan Daniel oli päättänyt, että tekisimme rakkaustarinan. Valtakuntia suuremman.
Teksti: Marta Bałaga, Venetsia