Kyllä, Monster – Vaarallinen leikki on yllätyksellinen tarina, jossa eri näkökulmat törmäilevät ja väärinkäsitykset kukoistavat. Se saattaa myös toimia avauksena aivan uusille keskusteluille myös Hirokazu Kore-edan kotimaassa, sillä se koskettaa lgbtq-teemoja.
– Japanissa ei ole kovin monta sellaisia aiheita käsitteleviä elokuvia. En kuitenkaan välttämättä itsekään ajatellut tekeväni elokuvaa niistä. Tunteet, jotka näissä nuorissa lapsissa syttyvät, ilmenevät joskus väkivaltaisesti muita ihmisiä kohtaan, tai ne saavat lapsen kääntymään itseään vastaan. Tämä tarina mahdollisti esittää kuinka he yrittävät nousta sellaisten tilanteiden yläpuolelle, ohjaaja kertoi Cannesissa.
Monster on monitahoinen peto. Sen käsikirjoituksesta vastaa Yuji Sakamoto.
– Hän rakensi huolellisesti tarinoita, joita en ikinä olisi voinut kirjoittaa, ja loi hahmoja, joita en ikinä olisi voinut kuvitella, Kore-eda myöntää, vaikka on käsikirjoittanut omia elokuviaan vuodesta 1995 lähtien.
Yhden perhe on toisen hirviö
Vaarallinen leikki osoittaa, kuinka sama tilanne voi eri ihmisten näkökulmasta näyttää aivan erilaiselta. Kaikki on kiinni siitä, kuka sitä kuvailee. Oli se sitten leskiäiti (Ando Sakura), jolle kerrotaan hänen poikansa aiheuttavan ongelmia koulussa. Tai opettaja, jota poika syyttää lyömisestä. Tai ystävä, johon poika oikeasti luottaa.
– Elokuvassa lapset yrittävät kohota tilanteen yläpuolelle. Tapasimme lastenhoidon eksperttejä ja saimme heiltä yksityiskohtaisia kommentteja aiheeseen liittyen, Kore-eda lisää.
– Rintamalinjojen jakamassa ja suvaitsemattomassa maailmassa voi tuntea halua ”syntyä uudelleen” jonain toisena. Sen näkee näiden poikien pelaamissa peleissä. Uskon, että he todella haluavat uskoa niihin.
Kore-eda kertoo mielellään läheisyydestä ja perheistä – sellaisista, jollaisia jo on, ja sellaisia, joita muodostaa itse. Hän on tehnyt niin jo esimerkiksi elokuvissaan Isänsä poika (2013), Shoplifters – perhesalaisuuksia (2018) ja Pikku tähti (2022). Hän onnistuu myös itse luomaan niitä kuvauspaikalla. Näin Episodille kertoi Shopliftersissä ja Monsterissa näytellyt Ando Sakura ensi-illan jälkeen.
– Hän luo erityisen työskentely-ympäristön. Meillä oli nämä kaksi hyvin nuorta näyttelijää, mutta hänelle ei ole väliä mikä on asemasi tai ikäsi. Meitä yhdistää tunne kunnioituksesta ja luottamuksesta. Sen ansiosta pystymme rentoutumaan ja keskittymään luomaan taideteostamme, hän kuvailee.
Kuvausporukka voi olla kuin yhtä perhettä, mutta elokuvassa perhesiteet voivat olla hauraita.
– Japanissa ei panosteta fyysiseen kosketukseen läheskään niin paljon kuin muissa kulttuureissa. Jopa onnellisissa perheissä pidetään tiettyä etäisyyttä. Minulla on tytär, ja halailemme paljon. Sen ikäisellä pojalla kuin elokuvassa suhde äitiin olisi hyvin erilainen. Minun piti äitiä näytellessäni pidettävä se mielessäni.
Andon hahmo tuskailee ymmärtääkseen mitä hänen lapselleen on tapahtumassa. Mitä lähemmäs hän pääsee, sitä nopeammin poika juoksee karkuun. Ei ihme, että äiti alkaa pian uskoa pahinta.
– Yritin parhaani mukaan jakaa äidin tunteet. Yritin myös säilyttää ensireaktion, joka minulla oli käsikirjoituksen ensimmäistä kertaa lukiessani. Sen raa’an tunteen muisteleminen oli onnenamulettini. Tiesimme koko tarinan heti alussa, tietysti, mutta jotenkin se silti onnistui yllättämään.
– Kore-edan elokuvissa ihmisyyden kauneus on mykistävää. En tätä katsoessani pystynyt löytämään siitä yhtäkään ”monsteria”.
Teksti: Marta Bałaga, Cannes
Kuvat: Cinema Mondo
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.
