– Naiset ovat tällä hetkellä maailman isoimpia tähtiä. No, tosin Tom Cruise taitaa edelleen olla siellä aivan huipulla. Mutta asiat ovat toisin kuin aloittaessani. Reese [Witherspoon], Nicole [Kidman], kaikilla naisilla on oma tuotantoyhtiönsä. Minulla on lapsia, he ovat minun tuotantojani. Enkä ikinä ole halunnut vastata puhelimeen iltaseitsemän jälkeen. Mutta ihailen ihmisiä, jotka pystyvät siihen kaikkeen, Meryl Streep toteaa.
– #TimesUp-liike muutti asioita, eikä vain Hollywoodissa. Samat metkut jatkuvat, mutta tekijät ovat hieman enemmän peloissaan. Outoa kyllä, miehet alkoivat puhua kanssani hahmoistani vasta Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvan jälkeen. He sanoivat: ”Tiedän miltä se tuntuu, tiedän millaista on joutua tekemään kaikki päätökset. Se oli uutta minulle, sillä kukaan mies ei katso Kauriinmetsästäjää ja samastu ”tyttöön”. Minä voin katsoa sitä ja ymmärtää John Savagea, [Christopher] Walkenia, [Robert] De Niroa. Meiltä naisilta se onnistuu, mutta miehille on vaikeampi tuntea mitä hahmomme käyvät läpi.
Streep voi tuntea olonsa mukavammaksi ja rennommaksi, mutta hän taisteli hahmojensa puolesta alusta asti. Jopa silloin, kun roolit olivat lähinnä laajennettuja sivuosia.
– Niihin aikoihin elokuvassa saattoi olla vain yksi nainen. Joten kyllä… muistamme hänet, hän toteaa kuivasti, kun Kauriinmetsästäjä tulee uudelleen puheeksi.
– Olen tyttö pikkukaupungista, josta lähti Vietnamiin useita poikia, jotka eivät koskaan palanneet. Minun poikaystäväni palasi heroiiniaddiktina. [Michael] Cimino sanoi minulle: ”En tiedä mitä tämän tytön pitäisi sanoa.” Sain kirjoittaa oman roolini. Kaikki eivät anna tehdä niin!
Hän teki saman myös Kramer vastaan Kramerissa.
– Avery Cormanin kirja oli kostotarina, jonka hän kirjoitti aidosta vihasta. Elettiin naisten vapautusliikkeen alkuaikoja, mikä ei miellyttänyt kaikkia. Oli aitoa vihaa niitä naisia kohtaan, jotka irtautuivat ennaltamäärätyistä rooleistaan ja jättivät miesparan huolehtimaan lapsesta. En usko, että hän oli kiinnostunut naisen lähdön syistä, hän keskittyi isän pulaan, Streep toteaa paljastaen, miksi edessä oli paljon töitä.
– Kirjoitin oman version hahmon puheesta, Dustin [Hoffman] kirjoitti omansa, samoin Robert Benton, ja sitten äänestimme. Minä voitin.
Streep voitti roolista ensimmäisen Oscarinsa. Jonka hän hävitti.
– On totta, että jätin sen vessaan. Pukuni oli iso, jouduin nostelemaan sitä ja unohdin patsaan. Seuraava jonossa löysi sen.
On aina hauskaa, kun vakavat näyttelijät paljastavat kevyemmän puolensa. Daniel-Day Lewis, odotamme yhä. Streep tunnustaa, että joutui sanomaan hyvästi haaveilemalleen laulajanuralle, koska ”koulun huutosakkitoiminta ja tupakointi” pilasivat hänen äänensä. Hän myös juoruaa Clint Eastwoodista.
– Hän ei kertaakaan korottanut ääntään Hiljaisissa silloissa, paitsi kun kuvasimme intiimiä kohtausta ja joku puhui ulkopuolella. Hän avasi suunsa päästi niin kovan äänen. Se hätkäytti kaikkia sinä päivänä.
Kun hän ensimmäistä kertaa kävi Cannesissa vuoden 1989 Huuto yössä -elokuvan myötä, kokemus oli melkein liikaa.
– He sanoivat, että tarvitsen yhdeksän henkivartijaa. Minusta se kuulosti hullulta, mutta tarvitsin tusinan. Niihin aikoihin ei ollut mitään suojelemassa [väkijoukolta]. Ihmiset vain kävivät kiinni, se oli hullua. En voinut uskoa, miten villiä meno oli. Minua pelotti, kun kävin noutamassa palkinnon [parhaana naisnäyttelijänä], enkä oikeasti muista siitä juuri mitään. En ole mikään rocktähti!
Sen sijaan hän on nainen, joka viihtyy omissa nahoissaan – ainakin siltä hän vaikuttaa. Minusta meni jo överiksi, kun avajaisseremoniassa tärisevä Juliette Binoche kiitti kyynelsilmin häntä kaikkien naisten inspiroimisesta. Mutta ehkä siinä sittenkin oli järkeä.
Vaikuttaa myös siltä, että vaikka saisi kaiken haluamansa ja hukkaisi Oscarinsa vessoissa, ei voi välttää kaikkia valkoisia valheita, joita kerrotaan alalla selviytymiseksi.
– En katso tarpeeksi elokuvia. Siitä syntyy ongelma, koska olen niin vanha, että olen työskennellyt aivan kaikkien kanssa. Jos törmään heihin, enkä ole nähnyt heidän elokuviaan, olen paskiainen, Streep heittää.
Hitsi, hän ei voi välttyä törmäämästä heihin täällä Cannesissa. Mutta sitten hän palaa hiljaiseen elämäänsä. Eikä hän saa kunnioitusta kotonakaan.
Marta Bałaga
