Brittiläinen näyttelijä Gemma Arterton täytti 2. helmikuuta 38 vuotta. Hän on tunnettu muun muassa elokuvista Prince of Persia: The Sands of Time (2010), The King’s Man (2012), The Girl with All the Gifts (2016) ja Titaanien taistelu (2010).
Näyttelijäksi hän päätyi, kun hän lähti 16-vuotiaana näyttelijäopintoihin Miskin Theatreen. Myöhemmin hän opiskeli Royal Academy of Dramatic Artissa ja valmistui vuonna 2008.

Prince of Persia: The Sands of Time (2010).
Arterton teki elokuvadebyyttinsä komediassa St Trinian’s (2007), ja hänet nähtiin pian sen jälkeen Bond-tyttönä elokuvassa Quantum of Solace (2008). Hänen roolinsa oli Strawberry Fields, joka toi hänelle parhaan tulokkaan Empire-palkinnon. 2011 hän oli ehdokkaana BAFTA-palkinnon saajaksi nouseva tähti -kategoriassa.
Mainittakoon erikseen, että hän teki hienon roolin brittiläisessä trillerissä The Disappearance Of Alice Creed (2009), jossa hän pääsi esittelemään näyttelijälahjojaan monipuolisesti. Rooli oli myös rankka, joka sisälsi alastomuutta, väkivaltaa ja muun muassa kohtauksen, jossa Arterton oli sidottuna sänkyyn pallo suussaan. Hän vaati olla ottojen välilläkin sidottuna pysyäkseen näyttelemänsä hahmon tunnelmissa.

Quantum of Solace (2008).
Artertonia näkee valkokankaiden lisäksi myös teatterissa, ja hänen kohokohtiaan lavojen puolella ovat Malfin herttuatar (2014), Made in Dagenham (2014), Nell Gwynn (2016) ja Saint Joan (2017). Arterton oli ehdolla Olivier Awards -palkinnon saajaksi sekä Nell Gwynnistä että Made in Dagenhamista – jälkimmäisestä hän sai Evening Standard Theatre Award -palkinnon.
Vuodesta 2016 lähtien Arterton on johtanut omaa tuotantoyhtiötään, Rebel Park Productionsia, joka keskittyy naisjohtoisen sisällön tuottamiseen kameran edessä ja takana. Hän on tuottanut yhtiön alaisuudessa pitkiä elokuvia ja myös lyhytelokuvia.
Arterton tunnetaan Time’s Up- ja MeToo -liikkeiden kannattajana. Hänellä oli keskeinen rooli näyttelijöiden suostuttelussa pukeutumaan mustaan vuoden 2018 BAFTA-tapahtumissa Time’s Upin tukemiseksi.

The Critic (2023).
Arterton on Disney Plussan uudessa, komiikkaakin tarjoilevassa rikossarjassa Culprits. Sarjan juonikuvioissa perheenisä Joe Petrus elää amerikkalaista unelmaa kihlattunsa ja lapsipuoltensa kanssa. He eivät kuitenkaan tiedä, että kolme vuotta sitten Joe oli mukana salaperäisessä rikoksessa. Nyt vaarallinen menneisyys muistuttaa itsestään.
Kun murhaaja ottaa rikoksen tehneen porukan kohteekseen, Joe tajuaa, että on vain ajan kysymys, milloin hänen perheensä joutuu tappajan tähtäimeen. Hän palaa Lontooseen etsimään vanhan jenginsä jäsenet selvittääkseen, kuka heitä jahtaa.

Culprits.
Sarjan paholaisen roolissa nähdään Ned Dennehy. Muissa rooleissa Artertonin lisäksi Kirby, Maria Nash, Baeyen Hoffman, Mark Field sekä Grant Masters.
Viimeisin Artertonin elokuva on The Critic. Se on jännityselokuva, joka kertoo kunnianhimosta ja kiristyksestä. Elokuva perustuu Anthony Quinnin romaaniin, ja leffan tähtinä nähdään Artertonin lisäksi Ian McKellen ja Mark Strong.
Alla listattuna muutamia triviatietoja Gemma Artertonista
Hänellä oli syntyessään ylimääräinen sormi kummassakin kädessä. Ne poistettiin vauvaikäisenä.
Nappasi roolin 1500 hakijan joukosta elokuvassa Quantum of Solace (2008).
Gemma on karaoken ystävä, ja hän työskenteli aikoinaan laulajana lontoolaisessa baarissa, jossa häntä pyydettiin usein laulamaan riehakkaiden asiakkaiden toimesta Titanic-biisi My Heart Will Go On.
Alla potretti Artertonista sekä sarjan Culprits traileri.
Lue myös: Muistatko Twin Peaksin Sherilyn Fennin? Tältä 59 täyttänyt tähti näyttää nyt – Episodi.fi
Kaikki syntymäpäiväjutut täällä: syntymäpäivä -aiheiset jutut – Episodi.fi

AOP

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.