Elokuva Kaikki alkoi äidistäni perustuu Roland Perezin vuonna 2021 ilmestyneeseen muistelmateokseen Ma merè, Dieu et Sylvie Vartan (”äitini, Jumala ja Sylvie Vartan”). Siinä hän kertoo tarinansa alkaen syntymästään kampurajalkaisena poikana aina hänen äitinsä mahdollistamaan ihmeeseen asti.
Roland Perez, mistä syntyi tarve kertoa tarinasi?
En koskaan puhunut vammastani ennen äitini kuolemaa. Kukaan ei tiennyt siitä, koska nykyään siitä kertoo vain, että toinen jalkani on toista ohuempi ja pienempi. Halusin osoittaa kunnioitusta äidilleni ja kaikille lastensa puolelle taisteleville äideille. Halusin antaa heille voimaa ja toivoa äitini hienoa huumorintajua heijastaen.
Sylvie Vartanilla oli tärkeä rooli parantumisessasi ja elokuvassa hän esittää itseään.
Olin hoidossa 18 kuukautta vuoteenomana ja leimaannuin Sylvieen tv:ssä, hänen katseeseensa, eleisiinsä, asuihinsa. Hänen laulunsa opettivat minut lukemaan ja kirjoittamaan. Hän on edelleen toteemini. En ole objektiivinen, mutta minusta hän laulaa paremmin kuin Maria Callas. Koko perheeni osaa hänen laulunsa ulkoa. Kun minusta tuli lakimies, Sylvie Vartanista tuli sattumalta asiakkaani. Pelkäsin, että jos hän kuulisi roolistaan elämässäni, hän alkaisi pitää minut Vaarallisen suhteen Glenn Closena, joka on järjestänyt koko jutun! Äitini oli kertonut asiasta ystävälleen, joka kertoi lopulta Sylvielle. Sylviestä taiteilija ei ansaitse yleisön ihailua. Toivottavasti tarinani on saanut hänet muuttamaan mieltään ammatistaan.
Vammastasi huolimatta sinulla oli onnellinen lapsuus.
Äitini ei koskaan käyttänyt sanaa vammainen. Elimme värikkäässä asuinkompleksissa 13. kaupunginosassa. Viisivuotiaana ryomin ympäriinsä ja vietin iltapäivät äitini ja naapureiden kanssa. Se oli kuin Roberto Benignin elokuvaa – elämä oli kaunista ja kaikki tuntui minusta normaalilta. Äitini kustomoi elämän meidän kuuden lapsen ympärille, hän oli uskomattoman hauska.
Tuntuu kuin hän ei olisi elänyt reaalimaailmassa.
Esther kielsi todellisuuden. Kun hän tajusi, ettei lääkkeistä ole minulle apua, hän turvautui rukouksiin. Hän odotti ihmettä, järkähtämättä ja luottavaisena. Hänellä oli melkoisesti ylipainoa mutta kertoi aina taksikuskien iskuyrityksistä, koska nämä pitivät häntä Claudia Cardinalen tai Sophia Lorenin näköisenä. Hän kampautti tukkansa Dynastia-näyttelijän malllin mukaan. Hän hiljensi muut volyymillään ja valehteli hyvän asian puolesta – lapsiensa. Ja hän onnistui muuttamaan asioita! Hän oli välillä nolo, mutta häntä ei voinut olla ihailematta.
Mitä ajattelit Leïla Bekhtin valinnasta esittämään äitiäsi?
Leïla sai minut unohtamaan äitini. He eivät fyysisesti muistuta toisiaan yhtään, mutta tunnistin Estherin ytimen inkarnaatiossa, jonka hyväksyin. En olisi pitänyt orjallisesta imitaatiosta. Leïla kanavoi häntä sellaisena kuin tunsi hänet ja se toimii.
Ken Scott, miten päädyit ohjaamaan Roland Perezin kirjan sovituksen?
Alpe d’Huez -festivaaleilla Gaumontin tuottaja pyysi minua lukemaan sen. Luin sen heti uudelleen ja työstin samalla sovitusta. Pidin siitä, kuinka kirja kertoo vakavasta ja vaikeasta vammasta, mutta Rolandin Esther-äidin persoonallisuuden kautta se on täynnä myötätuntoa ja huumoria. Se ehkä kertoo Pariisissa puoli vuosisataa asuneesta sefardijuutalaisperheestä, mutta se on myös yleismaailmallinen. Kuka vain voi samastua äidin ja pojan intiimiin ja samalla maailmoja syleilevään suhteeseen.
Kirjan ensimmäinen puolisko on takaumaa, jossa Roland selostaa lapsuuttaan kirjaa kirjoittaessaan. Miten rakensit käsikirjoituksen?
Kirjan sovittaminen tunnin ja kolmen vartin elokuvaksi on aina haastavaa, varsinkin kun aikajänne on 50 vuotta. On löydettävä tapa pitää yleisöä varpaillaan ja vältettävä episodimaisuutta. Laitoin ensimmäisen ja jälkimmäisen puoliskon peilaamaan toisiaan. Ensimmäisessä äiti taistelee vapauttaakseen lapsensa vammastaan, toisessa poika haluaa vapautua äidistään. Kun voi hakea etäisyyttä johonkuhun, joka on antanut niin paljon? Se on koko käsikirjoituksen kantava teema.
Esther on äitinä vastustamaton, sietämätön ja elämää suurempi. Sen on täytynyt vedota humoristiseen puoleesi.
Esther on kiehtova, hänessä on ylettömästi vahvuuksia ja yhtä paljon vikoja. Hän rakastaa lapsiaan ehdoitta, hän on aseistariisuvan pirteä ja rakastaa elämää. Hän kääntää katseet karismallaan, mutta hän on myös manipuloiva, epälooginen, karkea ja valehteleva lurjus. Ennen kaikkea hän on on mainio draaman ja komedian lähde.
Rolandia esittää Jonathan Cohen.
Se oli haaste, kukaan ei pystynyt näkemään sitä – Jonathan on vanhempi kuin Lëila! Elokuvan aikajanaan se silti sopii, vaikka onkin mutkikasta. Jonathan tuo hahmoon syvyyttä säilyttäen humoristisen juonteen. Leïla ja Jonathan ovat molemmat nuorallakävijänäyttelijöitä, jotka voivat ongelmitta siirtyä puolelta toiselle. Esimerkiksi käynti sairaalassa äitiä katsomassa on surullinen hetki, mutta Jonathanin reaktio keikauttaa kohtausta komediaan.
Oliko Sylvie Vartan sinulle tuttu tähti?
Asun Québecissä mutta synnyin New Brunswickissä, joten minulla on kahdenlainen kulttuurinen tausta. Isäni puhuu englantia ja kasvoin amerikkalaisen tv:n parissa. Tiesin joitakin Sylvien kappaleita, mutta hänen uransa laajuutta ja merkitystä en ollut sisäistänyt. Oli koskettavaa kuulla taitelijan ja yhden tämän ihailijan näin merkittävästä yhteydestä. Emme aina tule ajatelleeksi millainen positiivinen vaikutus esiintyvällä taiteilijalla voi olla ihmisiin. Oli vaikuttavaa tutustua ikoniin, kun Sylvie Vartan näytteli itseään tarinassa, jonka hän ehdottomasti halusi kerrottavan.
Mitä haluaisit yleisön ottavan mukaansa elokuvastasi?
Se ei väitä elämää helpoksi. Mutta se kertoo, että se on elämisen arvoista – hyvän elämisen. Uskon enemmän ihmisiin kuin pyhiin tarinoihin, koska pyhyys nousee inhimillisyydestä, hyvästä jota voimme levittää ympärillemme ja muodostamistamme yhteyksistä. Nykymaailmassa rauhanomainen yhteiselo voi vaikuttaa haastavalta, mutta uskon meidän pystyvän siihen. On vain nähtävä vaivaa. On mahdollista tehdä elämästä kaunista ja rakentaa uutta solidaarisuutta, joka ei ole pehmeää eikä liian kilttiä.
Leïla Bekhti, miten päädyit Eshter Perezin rooliin?
Hyvin suoraviivaisella tavalla. Sain käsikirjoituksen ja sukelsin siihen heti, kun näin Ken Scottin nimen kansilehdellä, koska rakastan Starbuck-elokuvaa. Luettuani sen tunsin jotain, jota harva käsikirjoitus herättää. Esther vangitsi minut heti, hahmo on rikas, universaali ja kattaa vuosikymmeniä. Aluksi ajatus hänen seuraamisestaan koko sen ajan läpi tuntui arveluttavalta. Mutta pari päivää pohdittuani tajusin, että en voisi kieltäytyä. Soitin Kenille, ja siitä seikkailumme alkoi. Vähän myöhemmin tapasin kirjan kirjoittaneen Roland Perezin. Mutta kirjailijaa enemmän hän on ennen kaikkea Estherin poika. Oivaltavalla ja anteliaalla tavalla hän antoi minulle vapauden tehdä roolista omani hävittämättä ainutlaatuisen naisen olemusta.
Miten kuvailisit hahmoasi?
Hän teki mahdottomasta mahdollista omalla luonteellaan, joka on ainutlaatuinen ja monimutkainen: hauska ja jääräpäinen, intensiivinen ja täysin omistautunut. Mutta ennen kaikkea hän oli urhea. Hahmon ulottuvuudet inspiroivat minua syvästi, niin näyttelijänä kuin itsekin äitinä. Minusta on hienoa, että Roland kirjoitti kirjan kunnianosoitukseksi äidilleen ja antoi samalla minulle mahdollisuuden osoittaa kunnioitusta kaikille äideille, omani mukaan lukien. Loppujen lopuksi, äidithän ovat supersankareita ilman viittaa. Päätöksen tehnyt äiti on järkähtämätön. Hän voi nousta yksin koko maailma vastaan uskoen itseensä vaikka kukaan muu ei tekisi niin. Se on äitien supervoima.
Mitä Roland ajatteli nähtyään sinut esittämässä hänen äitiään valkokankaalla?
Roland tuli katsomaan elokuvaa omien lastensa kanssa. Heitä katsoessani tajusin, miten suuri merkitys roolilla oli heille. Kuvausten aikana Estheristä oli tullut minulle hahmo. Mutta heillä hän oli muisto äidistä ja isoäidistä ja minua alkoi pelottaa. Esityksen jälkeen halasimme, joskus tunteet ovat niin voimakkaita, ettei siihen hetkeen ole olemassa sanoja. Elokuva liikutti heitä syvästi. Seuraavana päivänä Roland sanoi: ”Kiitos. Pikku poika, joka joskus olin, parani lisää.” Tarina on traaginen, mutta Esther kieltäytyy uppoamasta siihen. Hänen positiivisuutensa on järkkymätöntä, sitä ei sammuta mikään. Elämän vaikeudet tuntuvat kilpistyvän häneen. Hänen tehtävänsä täyttymys ovat valo ja ilo.
On koskettavaa ja vaikuttavaa nähdä sinut esittämässä häntä kolmekymppisestä 85-vuotiaaksi. Miten valmistauduit rooliin?
Yksi tärkeimmistä päätökseeni hyväksyä rooli vaikuttaneista asioista oli juuri mahdollisuus esittää hahmoa ikääntyneenä. Onnekseni minulla oli apunani erityisen osaava maskeeraajien ja proteesientekijöiden tiimi, jotka saivat fyysiset muutokset tuntumaan todellisilta. Sen jälkeen minun oli vain herätettävä hahmo eloon. Miten hän puhuisi? Miten hän liikkuisi ja kantaisi itsensä? Ja ennen kaikkea, miten annan hänelle sielun, sykkivän sydämen. Tunsin hänet vain Rolandin muistelmien ja Kenin käsikirjoituksen kautta. Joten oli löydettävä jotain henkilökohtaista, johon tarttua. Minulle se oli oma isoäitini, johon minulla on aina ollut syvä ja erityinen side.
Onko sinulla jokin erityisen muistettava hetki kuvauksissa?
Muistan ensitapaamiseni Sylvie Vartanin kanssa. Olin hermostunut ja tapaamisessa oli hieman outo tunnelma. En oikein ymmärtänyt sitä ennen kuin tajusin, että hän ei ollut tunnistanut minua maskeerauksen vuoksi. Olin 80-vuotias nainen, joka yhtäkkiä tulee juttusille. Mutta hän on uskomaton, inspiroiva nainen. Ikoni ja diiva, mutta myös lämmin ja ystävällinen. Tutustuin ihmiseen, joka teki Estherin ihmeestä mahdollisen. Tavallaan hän oli Rolandin ensimmäinen opettaja lauluillaan. Ja ajatella, että Rolandista tuli hänen asianajajansa… koko tarina tuntuu ihmeeltä.
Toimittanut Jouni Vikman, Kuvat ja haastattelut: Gaumont – Egérie Productions.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.