The Breakfast Club -elokuvan tähdet kokoontuivat yhteen ensimmäistä kertaa 40 vuoteen.
Molly Ringwald, Emilio Estevez, Judd Nelson, Ally Sheedy ja Anthony Michael Hall osallistuivat Chicagossa järjestettyyn C2E2 -tapahtumaan elokuvan merkkipäivän kunniaksi.
”On ihanaa, että olemme vihdoin yhdessä. Olemme tosin aiemminkin kokoontuneet yhteen, Esteveziä lukuunottamatta”, Ringwald kommentoi.
”Olen ohittanut kaikki oikean elämän high school -kokoontumiseni, mutta tähän tapahtumaan piti päästä mukaan”, Estevez vitsaili.
”Erityistä tämä on siksi, että olemme samassa paikassa, jossa teimme elokuvan. Molly oli kuulemma kysynyt: ”Eikö Emilio pidä meistä?” Se särki sydämeni.
”Tietysti rakastan teitä kaikkia”, Estevez herkisteli.
Näyttelijät ylistivät jo edesmennyttä elokuvan ohjaajaa ja käsikirjoittajaa John Hughesia.
”Hän oli ensimmäinen käsikirjoittaja, joka osasi tehdä nuorista hahmoista ainutlaatuisia ja aitoja. Yleensä elokuvien nuoret ovat vain puutteellisia aikuisia. Kukaan ei pystynyt samaan kuin John”, Nelson kertoi.
Estevez arveli, että The Breakfast Clubin kaltaista elokuvaa ei nykyään tehtäisi.
”Ei tulisi kuuloonkaan, että koko elokuva on kirjastossa istumista. Studiopäälliköt tulisivat välittömästi tivaamaan: missä monsterit? Missä autokolarit? Missä isot erikoistehosteet?”
Ringwald ei usko, että elokuvasta on tulossa uusintaversiota.
”Se on aikansa tuote. Leffa herättää ihmisissä tunteita edelleen, mutta haluaisin mielummin nähdä uusia elokuvia, jotka ottavat vaikutteita The Breakfast Clubista”, hän lausui.
Lähde: THR