Ultrakevyt remellyskomedia raamatun aikaisissa maisemissa. Se lepää ja kaatuu Jack Blackin vantterilla harteilla, käsikirjoituksen – tai sen puutteen – suuresti avittamana.
Muistaako kukaan aikaa, jolloin komediat olivat pääosin mukavaa viihdettä, sisälsivät jopa kekseliäitä käsikirjoituksia, eikä nauruhermoja kutiteltu alituisin navanalusvitsein ja yksittäisiin piloihin keskittyen? Siis aikaa ennen jokavuotisia Scary/Superhero/Disaster/Epic/Date tms. Movieita. Jos keskityttiinkin visuaalisten vitsien viljelyyn, ne myös tehtiin hyvin esimerkiksi Mies ja alaston ase -sarjassa. Tuo myyttinen aika uhka välillä unohtua, kun joutuu jatkuvasti katsomaan ilmeisesti hyvin nuorille lobotomiapotilaille suunnattuja hattaraelokuvia – eikä Year One valitettavasti ole poikkeus, joka vahvistaisi säännön.
Year One – Kaiken alku lähtee liikkeelle kahden päähenkilönsä, Zedin (Jack Black) ja Ohin (Michael Cera) toilailuista alkukantaisessa kylässään. Lopputuloksena kylä palaa maan tasalle, ja kaverukset lähtevät kiertämään maailmaa. Matkan varrella he kohtaavat useita Raamatun kirjoituksista tuttuja henkilöitä kuten Kainin, Aabelin ja Aabrahamin, sekä pääsevät tutustumaan kuulun Sodoman kaupungin dekadenttiin elämänmenoon yrittäessään pelastaa kotikylänsä mielitiettyjään. Voisin kertoa juonesta enemmänkin, mutta mitä turhia, kun ei se niin tärkeä ole tekijöillekään ollut – toisin kuin mehevät alapään vitsit tyyliin “Hei, se söi karhunpaskaa! Aaahahahaha!”.
Elokuvassa on kaikki onnistuneeseen huumorikeitokseen tarvittavat ainekset. Siinä on useita tutuiksi tulleita näyttelijöitä, kuten Black, Cera, Oliver Platt ja Hank Azaria. Ohjaaja ja toinen käsikirjoittaja on hänkin muun muassa Ghostbusterseista ja erinomaisesta Päiväni murmelina -elokuvasta tuttu Harold Ramis. Tuotantopuolella hääri eräs Judd Apatow. Kaikesta tästä huolimatta Year One – Kaiken alku epäonnistuu tärkeimmässä asiassa, naurattamisessa. Mikäli siis ei satu olemaan puoliksi aivokuollut, kuolaava pieru- ja kakkavitsien ystävä.
Jack Black oli hyvä School of Rockissa ja Michael Cera Junossa; roolit sopivat herroille kuin nyrkki proverbiaaliseen silmään. Year One todistaa, että kun käsikirjoitus on tarpeeksi ankea, Black muuttuu lähes sietämättömäksi meuhkaajaksi, ja Cera tuntuu olevan aivan eksyksissä Junoa nopeatempoisemmassa kermakakku naamaan -komediassa.
Kun takuuvarmat naurattajat eivät naurata, jotain on pahasti vinossa. Suurin syyllinen on käsikirjoitus, joka edustaa sen laatuista rimanalitusta, että parhaatkin limboajat olisivat kateellisia. Toivon kaikille elokuvan valmistumiseen osallistuneille onnea ja menestystä tulevissa projekteissa, mutta mikäli tästä elokuvasta tulee hitti, jota kaikki muut komediamaakarit rupeavat tyylillisesti jäljittelemään, taidan vakavasti harkita siirtymistä Uwe Bollin ja vastaavien taitureiden tuotoksiin aina kun kaipaan nauruja.