Viime aikoina on medioissa ollut paljon puhetta valtasuhteista ja erilaisista väkivallan muodoista parisuhteessa. Ilmiselvä on fyysinen väkivalta. Toinen on henkinen manipulaatio ja toisen alistamisena. Kolmantena on taloudellinen väkivalta. Siinä paremmassa taloudellisessa asemassa oleva osapuoli käyttää tätä hyväkseen toista vastaan.
Erityisesti tähän väkivallan kolmanteen muotoon, toki myös toiseen, perustuu Saaran (Saara Kotkaniemi) ja saksalaisen Robertin (Nikola Perot) välinen suhde. Kumpikin on akateemisesti kunnianhimoisia omilla aloillaan. Saaran ura on valtavassa nosteessa. Hän on mukana tutkimusryhmässä ja saamassa nimensä merkittävään lääketieteelliseen julkaisuun ja sitä myötä ehkä oman tutkimusryhmänsä. Suomeen Saaran perässä muuttaneen Robertin on liki mahdoton saada apurahaa oman tohtorinväitöskirjan tekemiseen.
Niinpä lähes ummikkona Robert asuu rahattomana Saaran luona. Myös hänen sosiaaliset kontaktinsa ovat täysin Saaran ystäväpiirin varassa.
Saaran aloitteesta pariskunta harrastaa roolileikkejä niin yksityisesti kuin hieman julkisemminkin. Välillä leikit menevät fyysisesti aika pitkällekin. Vaikuttaa siltä, että Robert ei aina hirveästi haluaisi näitä leikkejä leikkiä, mutta riippuvuus Saarasta saa hänet heittäytymään mukaan niihin parhaan kykyjensä mukaan.
Kun Saaran kesäloma alkaa, lähtee pariskunta Turun saaristoon, jossa ensimmäinen pysähdyspaikka on Saaran Pirjo-äidin (Outi Mäenpää) ja tämän miesystävän (Timo Torikka) saaristomökki. Illallispöydässä saamme valotusta Saaran mielen syövereihin. Siihen, mistä hänen kontrolloiva käytöksensä johtuu. Tästä eteenpäin Saaran ja Robertin leikki saa lisää kierroksia.
Suomessa asuva, Lyypekissä Pohjois-Saksassa syntynyt ohjaaja ja käsikirjoittaja Jonas Rothlaender tutkii elokuvissaan parisuhteiden erilaisia muotoja. Villi leikki on hänen toinen pitkä fiktioelokuvansa kahden pitkän dokumenttielokuvan ohella. Hän on löytänyt kiinnostavan näkökulman tarinaansa ja kuljettaa sitä hyvin. Se ei yritä selittää koko maailma. Mutta keskittymällä tähän pieneen, kahden ihmisen väliseen suhteeseen hän tulee samalla pohtineeksi valta-asetelmia laajemminkin.
Pääosanäyttelijät Saara Kotkaniemi ja sveitsiläinen Nicola Perot ovat osissaan erinomaisia, heidän työskentelyään on nautinto seurata. Selvästi heidän välillään on suunnatonta kemiaa, joka on läikähtänyt siviilielämän puolelle työtoveruuden muuttuessa parisuhteeksi, jossa mukana on nykyään kaksi lastakin.
Silti kaikista kiinnostavimman roolityön tekee mestarillinen Outi Mäenpää Saaran äitinä. Lyhyenkin valkokangasajan perusteella olisi äärimmäisen kutkuttavaa tietää lisää hänestä, hänen suhteestaan tyttäreensä ja täysin mukautuvaan ja hiljenevään miesystäväänsä. Toisaalta se olisi paisuttanut tarinaa liikaa ja vienyt fokusta pois Saaran ja Robertin välisestä asetelmasta. Ilmeisesti ohjaaja Rothlaender pitää Suomea ja sen luontoa sen verran eksoottisena, että on halunnut ujuttaa tarinaansa mukaan hirven eräänlaisena toteemieläimenä.
Vaikka elokuva on kuvattu Suomessa ja pääosa sen näyttelijöistä on suomalaisia, on sen klangi silti hyvällä tavalla epäsuomalainen. Tarina kulkee jouhevasti eikä jää junnaamaan liikaa paikoilleen rytmin pysyessä hyvänä. Se esittelee teemansa selkeästi, mikä tekee sen seuraamisesta vaivatonta. Päähenkilöiden väliseen suhteeseen olisi kaivannut lisää psykologista piinaavuutta menemättä kuitenkaan kauhun puolelle. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Roman Polanskin Katkera kuu vuodelta 1992.
Hannu Liekso
Villi leikki -elokuvan traileri
