Parker Finnin Smile-elokuvasta tuli vuoden 2022 yllätyshitti, joka perustui Finnin lyhytelokuvaan Laura Hasn’t Slept. Finnin ensimmäisessä pitkässä ohjaustyössä nuori psykiatri joutui karmivasti hymyilevän demonin uhriksi. Smilen tuotanto maksoi ”vain” 17 miljoonaa, mutta se nettosi 217 miljoona kansainvälisillä lippukassoilla ja jatko-osa julkistettiin nopeasti.
Smile 2 toistaa ensimmäisen elokuvan kaavaa. Elokuva alkaa kuusi päivää Smilen tapahtumien jälkeen ja sitoo elokuvat yhteen näppärästi ennen kuin Smile 2:n juoni pääsee käyntiin. Naomi Scottin pop-tähti Skye Riley on toipumassa traagisesta auto-onnettomuudesta ja suunnittelee comebackia ison kiertueen kanssa. Skye kuitenkin todistaa pelottavasti hymyilevän ystävänsä järkyttävän itsemurhan ja yhtäkkiä kaikki ympärillä olevat ihmiset virnistelevät hälyttävästi.
Jos Smile oli hieman kömpelö ja olisi kaivannut pientä hiontaa, on Smile 2 paljon tyylikkäämpi ja itsevarmempi elokuva. Finn on selkeästi kehittänyt tyyliään, ja elokuvan alku onkin kuvattu vaikuttavasti yhdellä otolla, mutta sitten alkaakin alamäki. Finn innostuu jälleen kuvaamaan kaupunkinäkymiä ylösalaisin ja vaikka Smile 2 on visuaalisesti huoliteltu, se on kovin mielenkiinnoton.
Scott on erinomainen elokuvan pääosassa. Näyttelijätär onnistuu myymään hahmon kokeman paniikin ja epävarmuuden vakuuttavasti, mutta roolisuorituksesta ei koskaan tule turhan melodramaattinen. Muut hahmot ovat ohuita ja tuntuu pähkähullulta palkata upeita näyttelijöitä kuten Rosemarie DeWitt ja Lukas Cage ja jättää heidät pelkiksi statisteiksi. Ilman Scottin karismaattista roolisuoritusta Smile 2 olisi huomattavasti huonompi elokuva.
Finnille on selkeästi annettu isompi budjetti jatko-osaa varten ja se on käytetty hyvin. Elokuvasta löytyy enemmän verta ja suolenpätkiä, ja se on myös edeltäjäänsä viihdyttävämpi. Smile 2 yrittää myös käsitellä mielenterveysongelmia ensimmäistä elokuvaa syvemmin, mutta yritykset jäävät pintapuolisiksi.
Harmillisesti Smile 2 ei ole kovin pelottava. Finn rakentaa hyvää tunnelmaa, ja böö-säikyttelyt toimivat hyvin elokuvan alussa, mutta niiden tehokkuus laimenee nopeasti. Smile 2 on turhauttavan yksitoikkoinen ja sortuu toistamaan ensimmäisen elokuvan tarinaa paljon. Loppuratkaisun voi arvata jo tarinan puolivälissä, eikä elokuvasta löydy juuri muitakaan yllätyksiä.
Ei Smile 2 kuitenkaan mikään täysi kalkkuna ole. Vaikka elokuvan juoni on hieman kulahtanut, Finnin jatko-osa on muuten parempi kuin edeltäjänsä. Se on keskinkertaista viihdettä, josta löytyy hienoja hetkiä, ja Scottin roolisuoritus yksinään on leffalipun hinnan väärti. Mikäli saman juonen ja samojen säikäytysten kokeminen ei häiritse, Smile 2 tarjoilee kohtalaista pelottelua ja puistattavia hymyjä.
Maria Lättilä
Smile 2 -elokuvan traileri
