Ranskalaisen Stéphanie Di Giuston ohjaama Rosalie on ottanut vaikutteensa Clémentine Delaitin (1865–1939) elämästä. Delait oli ensimmäisiä kuuluisia parrakkaita naisia. Hän sairasti jonkinlaista hormonaalista häiriötä mutta ei antanut sen häiritä elämäänsä. Hän meni naimisiin jo kaksikymppisenä ja nousi pian sen jälkeen kuuluisuuteen. Delaitin kuvista tehtyjä postikortteja myydään edelleen ympäri maailman.
Suomalaissukuinen Nadia Tereszkiewicz esittää partaansa ajelevaa Rosalieta, joka päätyy sovittuun avioliittoon kahvilanomistaja Abelin (Benoît Magimel) kanssa pikkukylässä Ranskassa 1870-luvulla. Abelia odottaa hääyönä karvainen yllätys. Mies ei ymmärrettävistä syistä ole tyytyväinen avioliittoon, koska luuli naivansa nuoren kaunottaren. Hän haluaisi erota, mutta asiat mutkistuvat entisestään.
Rosalie kostaa miehensä kylmyyden antamalla partansa rehottaa. Pian veloissa rypevän Abelin kahvila alkaakin tuottaa Rosalien avulla. Ihmiset haluavat nähdä tämän hämmästyttävän parrakkaan naisen, ja hyvä bisneshän siitä syntyy. Mutta miten käy rakkauden ja hyväksynnän, kun kyläläisetkin käyvät vihamielisiksi?
Elokuva kertoo kaikkien hyljeksittyjen ja vihattujen erilaisten ihmisten tarinan. Miten yhteiskunta ja muut ihmiset suhtautuvat heihin? Samalla se kertoo voimasta nousta kaiken arvostelun yläpuolelle ja loistaa kuin tähti omana itsenään.
Pienessä kylässä elää koko kirjo niitä ”tavallisia” ihmisiä. Löytyy tyyppejä, jotka pelkäävät tai vihaavat erilaisuutta ja jotka elävät usein itse kaapissa, kateellisia, ihailijoita sekä ihmisiä, joita erilaisuus ei hetkauta suuntaan tai toiseen. Rosalie peilaa hienosti nykypäivää konservatiivisen aikakauden kautta.
Tarina on melko kaavamainen, muun muassa Mary Shelleyn Frankensteinista tuttu, mutta näyttelijäthän tämänkaltaiset elokuvat nostavat korkeuksiin. Tereszkiewicz ja Magimel ovat erinomaisia riitelevänä pariskuntana. Etenkin Tereszkiewiczin voimaantuminen on riehakasta katsottavaa.
Niko Ikonen
Rosalie -elokuvan traileri
