Lahjakkaasta lapsesta kasvaa taiteilija ja esiintyjä, joka murtautuu ensin kansalliseen ja lopulta jopa kansainväliseen menestykseen. Matkalla hänen on päihitettävä lapsuuden traumoja, myrkyllisiä ihmissuhteita ja erinäisiä riippuvuusongelmia. Kaikki tuo on taiteilijaelämäkertojen peruskauraa, mutta lähes kaksi ja puoli tuntia ei tahdo riittää sen kertomiseen, kun kyseessä on Aretha Franklinin tason legenda.
Aika uhkaa loppua kesken, vaikka Respect keskittyy pariin vuosikymmeneen 1950-luvun alusta 1970-luvun alkuun. Niiden aikana Franklinin kyvyt huomataan, mutta ura lähtee nousuun vasta, kun hän uskaltautuu tekemään pesäeroa sitä kontrolloimaan pyrkivään lähipiiriinsä. Huipulta uhkaa luisuu myös mutapohjaan, ellei tähti pysty kohtaamaan menneisyytensä varjoja.
Monet samojen aikakausien läpi selvinneet tähdet kohtasivat samoja ongelmia. Franklinista tekee erityisen hänen taustansa ja etenkin mitä hän pystyi sen ansiosta ja siitä huolimatta saavuttamaan musiikkimaailmassa sekä tasa-arvon ja kansalaisoikeuksien saralla. Siksi harmittaakin, ettei itse elokuva nouse yhtä ainutlaatuiseksi tapaukseksi kuin kohteensa, vaan nojaa samankaltaisuuksiin aikaisempien kanssa.
Ulkoisesti kaikki on hyvin, ajankuvat on lavastettu hyvin, puvustus on huikeaa ja ennen kaikkea Respect on roolitettu kautta linjan nerokkaasti, vaikka pienemmissä osissa olevat hahmot tuppaavat jäämään jatkuvasti päähenkilöiden varjoon. Keskiössä on suorastaan loistava Jennifer Hudson. Toisesta musiikkimaailmaan sijoittuvasta tarinasta, Dreamgirlsista, jo sivuosa-Oscarin saanut Hudson on hyvä näyttelijä ja suurenmoinen laulaja. Mikä tärkeintä, hän on myös eläytyvä tulkitsija, mikä Franklinin tapauksessa on oleellista, jotta homma ei menisi vain huulisynkkaamiseksi.
Elokuvan isoin ongelma on hymistelevä käsikirjoitus. Tracey Scott Wilson lienee valittu tehtävään, koska hänellä on samanlaista pastorin tyttären taustaa kuin Franklinilla, mutta teatteria ja tv-sarjoja tehneeltä käsikirjoittajalta ovat loppuneet eväät, kun olisi pitänyt saada aikaiseksi soljuvasti kulkeva tarina monille monia eri asioita merkinneestä legendasta. Pahimmillaan hahmot vain puhuvat ohimennen asioista, joita he tai muut tekevät tai kokevat, sen sijaan, että olisi kirjoitettu kohtauksia, joissa ne konkretisoituvat.
Lähinnä tv-sarjojen jaksoja tehnyt Liesl Tommy lienee myös valittu ohjaajaksi taustansa vuoksi. Etelä-Afrikassa apartheidin aikaan kasvaneena hän on varmasti pystynyt samastumaan Franklinin elämään kansalaisoikeustaistojen Yhdysvalloissa, mutta vaikka hänelle ensikertalaisena on nostettava hattua tämän mittaluokan tarinan maaliin saamisesta, ei siinä minkäänlaista tunnistettavaa ohjaajan näkemystä ole havaittavissa.
Wilson ja Tommy tuskin ovat vapaita käsiä saaneetkaan, sillä tuotantoa rakennettiin pitkään Franklinin itsensä ehdoilla, ja tuskinpa hänen intressejään nykyään valvovat ovat olleet halukkaita jättämään legendan kunnioittamisen puhtaasti ulkopuolisten käsiin.
Jouni Vikman
Respect -elokuvan traileri
