Rakas

Näennäisesti ihanteellinen perhe ratkeaa äkkiä saumoistaan ja puolisot joutuvat tahoillaan pohtimaan kenen syytä se on. Suomalaiset pystynevät samastumaan tunteiden sanoittamisen vaikeuteen. (Ikäraja K-7)

15.1.2025 14:15
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 17.01.2025

Rakas alkaa, kun huonosta avioliitosta kytkintä nostanut kahden lapsen äiti Maria kertoo, kuinka näki juhlissa Sigmundin ja päätti tehdä tästä omansa. Muusikon vapaus tuo rentoutta ja intohimoa elämään, mutta seitsemän vuotta myöhemmin lapsia on kaksi lisää ja Maria on luopunut omista uraunelmistaan pyörittääkseen lasten sairauksien ja koulunkäynnin ympärillä kieppuvaa taloutta.

Kun Sigmund palaa useamman viikon kiertueelta, raskaan päivän kokenut Maria torppaa tämän yritykset hakea yhteyttä. Se on lumipallo, joka liikkeelle lähtiessään laukaisee lumivyöryn. Äkkiä Sigmund ei osaa tehdä mitään oikein, ja tarpeeksi siitä kuultuaan mies ilmoittaa, että hänelle alkaa riittää. Maria on puolestaan tyrmistynyt: hän on antanut kaikkensa ja mies kehtaa uhriutua. Ovet paukkuvat.

Ensin parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-ehdokkuuden saanut The Worst Person in the World (2021) ja nyt Rakas. Ensinmainitun ohjasi kokenut Joachim Trier, joka oli myös sen toinen käsikirjoittaja. Rakas on Lilja Ingolfsdottirin esikoispitkä. 2020-luvun norjalainen elokuva kääntyy katsomaan sisäänpäin ja on silti yleismaailmallista, riippumatta tekijän uran pituudesta tai sukupuolesta.

Helga Guren on huikean hyvä Mariana, joka uskoo tietävänsä mitä tahtoo – ja välillä myös tietää sen muidenkin puolesta. Kun hän huomaa, että se mitä hän tahtoo, ei olekaan satavarmaa, hän joutuu myös kohtaamaan totuuden siitä mitä hän oikeasti tahtoo ja miksi. Guren uskaltaa tehdä Mariasta itsekkäänkin olennon, mutta vaikka tästä ei aina pitäisikään, häntä kohtaan on pakko tuntea empatiaa.

Gurenin rinnalla Oddgeir Thunen Sigmund on lähes epäuskottava olento: hurmaava, vastuuntuntoinen renttu, joka tuntee tarvitsevansa omaa tilaa keikkojen välillä kotona kääntyessään, mutta joka tarpeen tullen ottaa vastuun lapsista, kun äiti on vähän väsynyt. Hänen ongelmansa ilmaista tunteitaan ja tarpeitaan ja puhumisen sijaan tehdä asioita on varmaan helposti suomalaisenkin katsojan ymmärrettävissä.

Ratkaisu on ehkä turhankin kätevä, mutta oleellisinta tarinassa on avun hakemisen tärkeys, kun omat voimat eivät riitä.

Jouni Vikman

Rakas -elokuvan traileri

YouTube video