Rankka kuvaus kivuliaista tapahtumista, joiden myötä valtio nimeltä Suomi löysi muotonsa.
Suomi täyttää tänä vuonna 90 vuotta. Itsenäisyyspäivänä on tullut tavaksi juhlistaa maamme uskomatonta selviytymistä toisen maailmansodan liekeistä, mutta aivan isänmaamme ensiaskelia ei maljapuheissa välitetä juuri muistella. Tämä ei ole ihme, sillä vuoden 1918 sisällissota oli hirvittävä murhenäytelmä, jonka jättämät arvet kutiavat vieläkin. Myöskään aihetta koskevia filmatisointeja ei juuri ole näkynyt. Nyt Lauri Törhönen (Hylätyt talot, autiot pihat) on tarttunut aiheeseen ja tehnyt samalla parhaan elokuvansa.
Raja 1918 sijoittuu aikaan juuri sodan loppumisen jälkeen, kun kapteeni Von Munck (Martin Bahne) saa käskyn muodostaa pitävä rajalinja kahden uuden valtion, Suomen ja Neuvostoliiton välille. Tehtävä ei ole helppo, sillä alueen suomalaiset ja venäläiset asukkaat ovat kautta aikain kulkeneet vapaasti rajaksi määrätyn Terijoen yli. Myös molemmilla puolilla raivonneet sodat ovat kärjistäneet mielialat vaarallisen herkiksi. Vaikean komennuksensa lomassa Von Munck viehtyy opettajattareen (Minna Haapkylä), joka sattuu olemaan myös etsintäkuulutetun punakapinallisen (Tommi Korpela) kihlattu. Seuraa draama, jossa mitataan, onko tunteilla sijaa aikakauden kuohuvissa tunnelmissa.
Elokuvan näyttelijät tekevät komeaa työtä. Etenkin Bahne loistaa roolissaan maalaten idealistisesta Von Munckista inhimillisen ja moniulotteisen hahmon. Myös sivurooleissa nähdään erinomaisia tulkintoja. Hannu-Pekka Björkman on tapansa mukaan loistava rauhallisen vääpeli Murasen roolissa, kuten myös venäläistä majuri Gentschiä esittävä Leonid Mozgovoi, joka ryyppyjä jakaessaan muistaa aina kaataa tilkan myös kaktukselleen. Elokuvan hahmot saavat tarinan edetessä kutkuttavalla tavalla uusia piirteitä. Esimerkiksi Lauri Nurksen esittämä luutnantti Suutari, eräänlainen ”lahtarin” perikuva, joutuu lopulta kamppailemaan omatuntonsa kanssa, kun taas kovat ajat houkuttelevat sympaattisesta Von Munckista esiin synkkiä puolia.
Raja 1918 on ankara elokuva. Sen väkivalta on lähellä Schindlerin listan suoraviivaista ja kylmää raakuutta. Suomen valkoinen hallinto esitetään häikäilemättömänä vallanpitäjänä, joka ei kaihtanut kovia otteita epäilyttävän aineksen kurissapitämiseksi. Tarinan edetessä verenvuodatus yltyy, kunnes lopussa se muuttuu jo lähes ilmestyskirjamaisiksi visioiksi.
Elokuvassa esitellään myös vähälle huomiolle jääneitä tapahtumia, kuten Neuvostoliiton valkoisen kansanosan joukkopakoa Suomeen, joka kuitenkin pysähtyi sotilasjohtomme epäluuloon kaikkia venäläisiä kohtaan. Näin Suomen valkoiset tulivat edesauttaneeksi naapurimaan punaista terroria.
Ajoittain elokuvan rakkaustarina tuntuu päälle liimatulta ja jotkut juonen yksityiskohdat epäuskottavilta, mutta kaiken kaikkiaan Raja 1918 on sujuvasti kulkeva ja puhutteleva teos. Ehkäpä uusien Tali–Ihantala -elokuvien sijaan tarvitsisimme filmatisoinnin esimerkiksi sisällissodan Tampereen taistelusta, jotta nykysukupolvi ymmärtäisi koko totuuden maamme alkutaipaleen tuskallisuudesta.