Toisen maailmansodan jälkeen Aila Meriluoto ja Lauri Viita nousivat uutta luovien lyyrikoidemme eturiviin. Meriluoto julkaisi illuusiottoman esikoisrunokokoelmansa Lasimaalaus vuonna 1946. 22-vuotias porvarisperheen tytär sai saman tien ylleen hauraan runotytön viitan. Seuraavana vuonna ilmestyi Viidan omaperäinen esikoinen Betonimylläri.
Kun suurieleinen pispalalaiskirjailija ja kokematon, nököhampaitaan häpeilevä lyyrikko rakastuivat, näytti lyhyen, kirkkaan hetken ajan siltä kuin koko maailma olisi ollut heille auki. Mutta Viidan ilmiömäinen luomisvoima ja orastava mielisairaus pyyhkäisivät myös Meriluodon yli, ja niin tuoreesta rouvasta tuli kuin huomaamattaan miehensä hiljainen kirjuri. Meriluodon omat sanat hautautuivat yhä syvemmälle Viidan hallitsevan, syvältä nousevan miehenäänen alle.
Taitelijaparin repivässä rakkaustarinassa on suuren tragedian aineksia, joita Heikki Kujanpää hyödyntää kohteitaan kunnioittaen ohjaamassaan elämäkertaelokuvassa Putoavia enkeleitä. Elokuvaidean isä, käsikirjoittaja Heikki Huttu-Hiltunen ja ohjaaja-käsikirjoittaja Kujanpää ottivat sydämenasiakseen saattaa tarina valkokankaalle. Putoavia enkeleitä on lyhyt- ja novellielokuvia ohjanneen Kujanpään ensimmäinen pitkä elokuva.
Seitsemän vuotta tekeillä ollut Putoavia enkeleitä suoritti ensin menestyksekkään välilaskun Q-teatterin lavalle. Käsikirjoitus, joka pohjaa Meriluodon kirjoittamaan elämäkertateokseen Viita, legenda jo eläessään (1974), muutti muotoaan pitkin matkaa.
Kypsyttely kannatti, sillä elokuvan kahden aikatason rakenne on varsin onnistunut. Myös valinta yhdistää nuoren Ailan ja Ailan fiktiivisen Helena-tyttären hahmot näyttelijä Elena Leeven kautta on paitsi kunnianhimoinen myös psykologisesti puhutteleva. Rakkaustarinan ohella Putoavia enkeleitä onkin elokuva omaehtoiseksi naiseksi kasvamisesta.
Elokuvassa näyttelevät Leeve, Tommi Korpela ja Elina Knihtilä tulkitsivat hahmojaan jo Q-teatterin näytelmässä. Etenkin Korpela ja Knihtilä tekevät elokuvassa vaikuttavat, sisäistyneet roolisuoritukset, jotka ovat kaukana elämäkertaelokuvien helmasynnistä, esikuvien sieluttomasta imitoinnista.