Moni aikuinen muistanee epämääräisen epämiellyttävän tunteen, kun teini-ikäisenä katsoi vanhempien kanssa televisiota, ja ruutuun ilmestyi jotain seksuaalista. Jos teillä nyt on itsellänne teini-ikäisiä lapsia, varautukaa tunteen paluuseen – mutta toisin päin. Punainen nimittäin saattaa herättää ajatuksen siitä, onko eräs tietty tärkeä keskustelu käyty läpi, ja jos ei, kuinka kauan sitä voi viivyttää.
Punainen alkaa uskomattoman suorasukaisena kuvauksena siitä, kuinka esiteini-ikäisen koulutytön statuksesta voi jättää esi-alkuliitteen pois. Yhdessä silmänräpäyksessä kiltin kympintyttö Mein elämä mullistuu, kun hän huomaa pojat. Sitä seuraavat oudot tuntemukset kropassa ja hurjat mielialan vaihtelut. Ne saavat Mein jopa uhmaamaan kaikkialla elämässään läsnä olevaa äitiään. Tai ainakin harkitsemaan sitä.
Ennen kaikkea Mein elämään tulee kirous, nolo ja väriltään punainen.
Tosin, koska kyseessä on Disney/Pixar-elokuva, kirous tarkoittaa kuukautisten sijaan muuttumista jättimäiseksi kultapandaksi aina, kun hormonit ja/tai tunteet saavat ylivallan. Mein äidille mikään ei sopisikaan paremmin kuin se, että tyttö oppisi hillitsemään itsensä ja elämä jatkuisi entiseen malliin.
Punainen siirtyy nopeasti suorasukaisesta ja ilmenemismuodostaan huolimatta realistisesta puberteettikuvauksesta ”normaalimpaan” fantasiaseikkailuun. Viittaukset kuukautisiin pysyvät edelleen mukana, mutta lähinnä komediallisina elementteinä suorasukaisen äidin nolostuttaessa tytärtään julkisesti tampoonityrkytyksellään.
Onneksi tarina pysyy realismin tasosta riippumatta koko ajan hauskana ja sympaattisena, kun Mei navigoi uudenlaista elämäänsä apunaan ihastuttava ystäväporukkansa. Ja vaikka itsensä löytämisen teema piilotetaankin seikkailukomedian alle, Punainen ei lakkaa käsittelemästä tyttöihin ja naisiin kohdistuvia odotuksia – etenkin siitä, miten heidän olisi tukahdutettava ja hillittävä omaa itseään tullakseen hyväksytyiksi tai joutumasta jopa vaarallisina pidetyiksi.
Domee Shi on ohjannut aikaisemmin äidinrakkaudesta kertovan Bao-lyhytelokuvan, joka julkaistiin Ihmeperhe 2:n (2018) yhteydessä. Jos piti sen perhekuvauksesta, pitää taatusti myös Punaisesta. Kaikesta huomaa, että aihe on läheinen ohjaaja-käsikirjoittajalle. Hän on sijoittanut tarinansa vuoteen 2002 nostalgisista syistä, vaikka itse olikin tuolloin hieman Mei-hahmoaan vanhempi.
Aikakausi mahdollistaa poikabändibuumin hyödyntämisen. Lisäksi sosiaalinen media ei tuolloin vielä ollut vienyt nuoria mukanaan, vaikka yksilöllinen mobiiliteknologia teki kovaa vauhtia tuloaan. Nyt Mei kavereineen kohtaa toisiaan kasvoista kasvoihin somettamisen sijaan.
Jouni Vikman
Punainen -elokuvan traileri
