Maahanmuuttajataustoja, sukupuolen liukuvuutta ja erilaisia seksuaalisia suuntautumisia – sekä siinä sivussa vielä alkuperäiskansojen oikeuksia. On helppo kuvitella huvittuneena, miten monin eri tavoin Parvet voisi triggeroida ennakkoluuloisia ja erilaisuutta vihaavia ihmisiä.
Se olisi kuitenkin myös harmi, sillä Parvet voisi olla myös erinomainen oppimisen paikka. Ei nyt tietenkään ihan siinä mielessä, että pahakista tulisi sen katsottuaan yhtäkkiä suvakki. Luulen, että viha toiseutta kohtaan johtuu ainakin osittain epävarmuudesta siitä, kuinka siihen pitäisi suhtautua. Parvet on erinomainen ja salakavalan hauska kuvaus siitä, kuinka suhtautuminen voi olla ongelmallista myös ”tiedostaville” tahoille.
Parvet kuvaa erilaisten pienten yhteisöjen ja yhteyksien kautta toisensa tuntevista yksilöistä, jotka haparoivat tietään eteenpäin töissä, harrastuksissa ja ihmissuhteissa – eli yleensä siis elämässä. Elokuva sisältää useita rakenteellisten ennakkoasenteiden hetkiä, jotka on kuvattu kutkuttavan hauskasti. Herkullisin niistä on ehkä laulu- ja tanssiesitykseen valmistautuva porukka, joka ei ole huomannut kertoa tummaihoiselle jäsenelleen tämän rap-soolosta, koska kuka muukaan sen nyt voisi esittää?! Hauskuus vain jatkuu, kun ryhmän valkoiset jäsenet eivät voi edes lausua rasismi-sanaa, koska se osoittaisi heidän kiinnittäneen huomiota ihmisten rotuun. Niinpä valkoisen esittämä musta musiikki voisi olla ”ongelmallista”.
Toisaalta mukana on myös intiimiä hetkiä, joissa intiimiä yhteyttä etsivät ihmiset joutuvat pohtimaan, näkeekö potentiaalinen lemmenkohde heidät omilla silmillään vai historian kollektiivisen katseen kautta. Samalla kun nuoruuden epävarmuudelle voi hymyillä, ovat moiset hetket myös hyvin melankolisia.
Hannaleena Haurun Fucking with Nobody hätkäytti lähtemällä mielenkiintoisille kierroksille kuvatessaan sosiaalisen median ja yleensä median maailmaa. Parvet haukkaa vieläkin isomman palan, ja mukaan on tullut Katja Gauriloff todennäköisesti tuomaan ohjaajanäkökulmaa erityisesti saamelaisten oikeuksia käsittelevään tarina-aihioon.
Ohjaaja-kaksikko ei tarjoile valmiita ja helppoja ratkaisuja ja opetuksia. Parvet-elokuvan ydin on kuvailla, kuinka voi olla vaikea nähdä toinen ihminen täysin neutraalisti, mutta toisaalta voi olla ihan yhtä vaikeaa tulla nähdyksi tavalla, joka ei saa epäilemään katseen aitoutta. Tärkeintä olisi, ettei se tulisi edes yhteyden luomisen yrittämisen tielle.
Ehkä nyt on haukattu liiankin iso pala, lähinnä määrällisesti. Parvet on täynnä henkilöhahmoja, joiden välillä se vuorottelee. Mukana on silti myös muutamia turhan oloisia hahmoja, ja jotkut symbolisiksi yltyvät hetket venyvät pelkäksi vaelteluksikin.
Jouni Vikman
Parvet -elokuvan traileri
