Pirjo Honkasalo on Suomen maineikkaimpia ohjaajia, jonka ura alkoi jo 1970-luvulla. Hän on monipuolinen tekijä, joka on ohjannut sekä dokumentteja (Tanjuska ja 7 perkelettä, Melancholian 3 huonetta) että draamaelokuvia (Tulennielijä, Betoniyö).
Honkasalon edellisestä elokuvasta, Pirkko Saision romaaniin perustuvasta Betoniyöstä, on kulunut jo 12 vuotta. Myös uusi elokuva Orenda on Saision käsikirjoittama, tällä kertaa suoraan elokuvaksi kirjoitettu tarina. Saisio, joka Honkasalon tapaan on monipuolinen taiteilija, näyttelee elokuvassa toista pääosaa.
Saisio esittää Orendassa pappia nimeltä Natalia, joka asuu saariston rauhassa lapsenlapsensa (Luca Leino) kanssa. Natalia saa yllätysvieraan, kun Alma Pöystin esittämä Nora ilmaantuu saarelle. Huolitellusti pukeutunut ja ehostettu nainen vetää perässään metallista matkalaukkua. Karu saaristomaisema on selvästi hänelle outo ympäristö.
Yöpaikkaa etsivä vieras saa töykeän vastaanoton Natalialta, joka majoittaa Noran vastahakoisesti. Ilmenee, että Nora on ammatiltaan oopperalaulaja. He keskustelevat muodollisesti eivätkä näytä viihtyvän toistensa seurassa. Vähitellen käy ilmi, että naisten kohtaaminen ei ole sattumaa. Sekä sielunhoitajalla että mezzosopraanolla kärsivät identiteettikriisistä, ja heidän menneisyydestään paljastuu paljonkin yhteistä: sekä syyllisyydentunnetta että mahdollisuus anteeksiantoon.
Betoniyön tyylikkäästä mustavalkokuvauksesta vastasi Peter Flinckenberg, joka on sittemmin luonut uraa Hollywoodissa. Nyt asialla on Max Smeds, joka on pitkän elokuvan pääkuvaajana ensikertalainen. Lavastuksesta ja pukusuunnittelusta vastaavat virolaiset tekijät. Lopputulos näyttää upealta. Jurmon maisemissa kuvattu Orenda on täynnä sykähdyttäviä kuvia, joissa nähdään vaikuttavia saaristomaisemia, sumua ja sadetta, lähikuvia luonnosta, kauniita hidastuksia ja monenlaisia unenomaisia visioita.
Orendan visuaalinen ilme on vaikuttava, mutta muilta osin elokuva ei tee yhtä voimakasta vaikutusta. Haudanvakava ja korulauseita sisältävä dialogi ja roolihahmojen välinen muodollinen teitittely eivät kuulosta luontevalta. Sillä on ehkä haluttu korostaa päähenkilöiden viileitä välejä, mutta vaikutelma on paperinmakuinen. Vielä kun mukaan heitetään uskonnollista kuvastoa sekä viittauksia Dostojevskiin ja Baudelaireen, niin katsoja alkaa saada jo yliannoksen taide-elokuvan aineksia.
Entä mikä on Orenda? Se tarkoittaa Pirkko Saision mukaan alkuvoimaa. Se antaa elämän, pitää elämää yllä, tappaa ja luo uudestaan. Elokuvassakin on valtava alkuvoima, mutta sama voima ottaa samalla liikaa tilaa. Kokonaisuudesta puuttuu tilaa hengittää. Ehkä Orenda avautuu toisella katsomisella. Ainakin ensimmäisellä kerralla se tuntuu raskaalta kokemukselta.
Jussi Huhtala
Orenda -elokuvan traileri
