Meg Ryanin ja Dennis Quaidin poika Jack Quaid nähdään Suomen valkokankailla jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Novocainessa hän esittää Companion-elokuvansa vastakohtaa mitä tulee poikaystävänä toimimiseen.
Quaid näyttelee pankin apulaispäällikkönä työskentelevää Natea, jolla on harvinainen sairaus: hän ei pysty tuntemaan kipua. Sen vuoksi hän on elänyt eristäytynyttä ja kaikin puolin suojattua elämää. Hän ei esimerkiksi edes syö mitään kiinteää, koska ei huomaisi, vaikka vahingossa puraisisi kielensä poikki.
Kaikki kuitenkin muuttuu, kun pankkiin tulee töihin Shelly. Rempseä nuori nainen murtautuu Naten suojakuoren läpi ja pian mies on täynnä mitä erilaisimpia tuntemuksia. Mutta eikös pankkiin saman tien hyökkää väkivaltainen konnakopla, joka nappaa Shellyn panttivangikseen pakomatkalleen. Kun muutakaan apua ei tunnu olevan saatavilla, Nate säntää takaa-ajoon. Naten sairaus auttaa yllättämään muuten huomattavasti pystyvämpiä konnia, mutta samalla satunnaisen sankarin kroppa kärsii yhä hurjempia vammoja.
Novocaine on täynnä vauhtia ja käänteitä, mutta se ei onnistu yllättämään vähänkin toimintaelokuvia nähnyttä katsojaa. Joka vaiheessa katsoja tietää melko tarkalleen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Odottamattominta ovat tavat, joilla Nateen kohdistuva väkivalta kasvattaa kierroksia. Parhaimmillaan se on hykerryttävää, kun ylilyöntiin yhdistyy jokin arkisen samastuttava hetki, esimerkiksi omaan yläselkään ylettymisen vaikeus. Hyvin usein jopa rouheaan kauhulätistelyynkin tottunut katsoja kiemurtelee tuolissaan.
Novocainen kiinnostavin puoli on myös sen akilleen kantapää: toimintakomediaksi sen ”hauskuus” perustuu turhan paljon pelkkään satuttamiseen, ja satuttaminen menee jatkuvasti niin överiksi, että aivottoman toiminnan ystävä ei enää viihdy sen parissa. Naten sympaattisuus ja hatunnoston arvoinen kekseliäisyys hänen terveytensä turmelemisessa pitävät kokonaisuuden kasassa.
Jouni Vikman
Novocaine -elokuvan traileri
