Kolme ystävää

Elämä ei ole ikuista, ei edes rakkaus. (Ikäraja K-7)

11.4.2025 11:54
MAA VUOSI GENRE , ENSI-ILTA 11.04.2025

Kolme ystävää on ranskalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Emmanuel Mouret. Ohjauksen puolesta teos on todella turvallinen, ja hahmojen elehdintä vaikuttaa varsinkin aluksi hyvin televisiosarjamaiselta. Vasta yhden päähenkilön miehen katoamisen seurausten jälkeen elokuva alkaa rakentaa tukipilareita, jotka kestävät isompiakin myrskyjä. Ohjaajan aikaisemmat teokset, kuten meilläkin nähty Sydämen asia(t) ovat myös romanttisia komedioita, eikä hänen uusin elokuvansa eroa miehen filmografiasta.

Joan Blairia (India Hair) ja Victor Harzouiania (Vincent Macaigne) yhdistävä parisuhde on kariutumassa, kun naisella ei ole enää tunteita miestään kohtaan. Harzouian kuitenkin pitää suhteesta kiinni ja rukoilee Joania vielä yrittämään heidän yhteisen lapsensa tähden. Mies lupautuu nukkumaan kolme kuukautta sohvalla antaen naiselle harkinta-aikaa.

Samaan aikaan Joanin ystävillä Rebecca Maillardilla (Sara Forestier) ja Alicella (Camille Cottin) on käynnissä mielenkiintoista draamaa. Rebeccalla on suhde Alicen puolison Erickin (Grégoire Ludig) kanssa, eikä Alice tiedä miehensä pettävän häntä hänen parhaan ystävänsä kanssa.

Vaikka Joanin ja Victorin suhde oli jo valmiiksi heikko, Joan kohtaa uuden tragedian, joka kääntää elämän ylösalaisin. Ystäväporukka ja siinä sivussa Erick alkavat arvioida elämänsä valintoja ja tarkoitusta uudesta näkökulmasta ollen samalla Joanin tukena.

Kolme ystävää kuvaa kolmen ihmisen arkea, vaikka keskiössä onkin Hairin esittämä Joan ja tämän henkinen kamppailu tragediansa keskellä. Elokuva pohtii rakkautta ja ystävyyssuhteiden merkitystä jokapäiväisessä elämässä. Moni hahmo kehittyy ja löytää itsestään sekä muista uusia puolia elokuvan aikana.

Koska hahmoja on niin paljon, tuntuu elokuva laahaavan toisen näytöksen lopussa. Vaikka ohjaajan aikaisemmat teokset ovat romanttisia komedioita, Kolmessa ystävässä komedia jää vähemmälle ja peittyy enemmän draaman ja parisuhteiden käsittelyn alle. Kaikki ihmissuhteet tuntuvat kuitenkin kevyiltä ja aikuismaisilta, ja tilanteet ratkeavat yleensä keskustelemalla.

Vaikka elokuva käsittelee raskaita aiheita ja parisuhteiden erilaisia merkityksiä, se luo lämminhenkisen tunnelman värimäärittelynsä ja miljöönsä avulla. Kesäaurinko ja Lyonin kaupungin arkkitehtuuri saavat katsojan haluamaan kokea Ranskan korkeakulttuuria sekä kesäauringon lämmön kasvoillaan.

Myös elokuvan erikoistehosteet on toteutettu taidokkaasti. Hämmästyin, kuinka saumattomasti monet tehosteet oli tehty, vaikka kyseessä onkin yksinkertainen ja selkeä tapa luoda vastaavanlainen illuusio.

Elokuvan vahvuus on kuitenkin päähenkilö ja tätä näyttelevä India Hair, joka kannattelee koko elokuvaa ja sen teemoja hahmon ympärillä. Katsoja tuntee alusta alkaen jonkin olevan pielessä ja toivoo hahmolle vain ja ainoastaan kaikkea hyvää.

Kolme ystävää on hyvin kirjoitettu mutta hieman liian pitkä teos elämän merkityksestä ja itsensä etsimisestä. Sen vahvuus on aikuismaisessa tavassa käsitellä henkilökohtaisten ihmissuhteiden merkitystä.

Werneri Pihlajamäki

Kolme ystävää -elokuvan traileri

YouTube video