Kaksinkertainen Grammy-ehdokas D. Smith on tehnyt rosoisen ja mieleenpainuvan dokumenttielokuvan neljästä mustasta transsukupuolisesta seksityöntekijästä ja heidän elämästään. New Yorkissa ja Georgiassa asuvat naiset kertovat unelmistaan, työstään, työhön liittyvistä vaaroista sekä ihmissuhteista avoimesti, rohkeasti ja mitään peittelemättä.
D. Smith on tuottanut hittikappaleita muun muassa Lil Waynelle, Ciaralle, Keri Hilsonille, Billy Porterille ja André 3000:lle. Smith kuitenkin savustettiin ulos musiikkibisneksestä pian sen jälkeen, kun hän aloitti oman sukupuolenkorjauksensa. Smith päätyi sen takia elämään varattomana kadulle.
Idea dokumentista syntyi, kun Smith pohti, että mitä kaikkea vaatisi, jotta hän ryhtyisi rahoittamaan elämäänsä seksityöllä. Mitä seksityö on taas heille, joilla ei ole muita mahdollisuuksia elättää itseään?
Smith aloitti kuvaukset varattomana. Eräs tuttu rahoitti dokumentissa käytetyn kameran, jotta hän saisi projektin alulle. Smith löysi dokumenttinsa tähdet Daniella Carterin, Dominque Silverin, Koko Da Dollin ja Liyah Mitchellin Instagramin ja Youtuben avulla.
Dokumentin nimi syntyi Kokomo Arnoldin 90 vuotta vanhan Sissy Man Blues -kappaleen innoittamana: ”Lord if you can’t send me no woman, please send me some sissy man”, eli vapaasti soljuen ”Jumalani, jos et naista mulle suoda voi, niin lähetä edes naisellinen mies”. Smithin musiikkitausta kuuluu ja näkyy hienosti läpi elokuvan. Musiikki asettaa miellyttävän tempon dokumentille; se rauhoittaa, elävöittää ja sanoittaa elokuvan.
Elokuvan sisältö on sen verran shokeeraavaa, että K16-ikärajan ymmärtää helposti. Naiset kertovat niin rehellisesti väkivallasta, seksistä, päihteistä ja rakkaudesta, että heikompia hirvittää. Katutarinat ovat näistä rajuimpia. Ghetoissa elämä punnitaan lähinnä kunnian ja käsiaseiden avulla. Transnaisten elämä pimeillä kujilla on paitsi arvaamatonta mutta myös hengenvaarallista, kuten Koko Da Dollin kohtalo osoittaa. Hänet löydettiin pian elokuvan ensi-illan jälkeen kuoliaaksi ammuttuna.
Transsukupuolisten ihmisten elämä on muutenkin vaikeaa, mutta kokeilepa elättää itsesi mustana transihmisenä ghetossa seksiä myymällä. Kokomo City ei ole poliittisesti korrekti tai edes pyri olemaan kohtelias. Se on mitä se on.
Niko Ikonen
Kokomo City -elokuvan traileri
