Anna-Leena Härkösen samannimiseen romaaniin perustuvan Kenraaliharjoituksen on ohjannut Paula Korva, jonka esikoisohjaus se on. Lopputuloksesta ei ensikertalaisuus paista – päinvastoin, ohjaus on varmaa ja taitavaa.
Tarina seuraa kymmenen vuotta yhdessä ollutta pariskuntaa, Janea (Iina Kuustonen) ja Mikkiä (Riku Nieminen). Mikki, joka tuntee olevansa jumissa sekä elämässään että urallaan, ehdottaa piristysruisketta suhteeseen seksibileiden muodossa. Alkuhämmenyksen jälkeen Jane suostuu, ja illan aikana hän kohtaa Valman (Laura Malmivaara) – naisen, joka saa Janen kyseenalaistamaan seksuaalisen suuntautumisensa ja kaiken aiemmin itsestään selvyytenä pitämänsä heteronormatiivisen elämän. Kun Jane alkaa tutkia uusia puolia itsessään, hänen suhteensa Mikkiin ei enää palaa ennalleen.
Elokuvan keskeinen vahvuus on sen henkilöhahmojen käsittely. Jane on mielenkiintoinen päähenkilö, jonka kehitys ja sisäinen kamppailu tuodaan esiin hienovaraisesti. Kuustonen tekee erinomaisen roolisuorituksen hyödyntäen käsikirjoituksen tarjoamaa dramaturgiaa uskottavasti. Niemisen Mikki puolestaan tasapainottaa tarinaa kevyemmällä ja humoristisemmalla tavalla, mutta säilyy silti uskottavana hahmona. Minka Kuustonen tuo siskon roolissa mukaan lapsiperhe-elämän ja sopivan napakan sivujuonteen, joka toimii hyvänä kontrastina heteronormatiivisen elämän haasteineen.
Elokuva ei kuitenkaan ole mikään mestariteos, sillä toisen näytöksen alussa se tuntuu junnaavan paikoillaan. Rakennuspalikoita, jotka heijastaisivat Janen ja Mikin suhteen erilaisuutta ja erikoisuutta ei juurikaan näytetä, sillä fokus kohdistuu Janen ja Valman väliseen suhteeseen. Draamakomedian komediasta ei saada kaikkea irti. Toki bdsm-skenestä saadaan väännettyä vitsiä, mutta kun ensimmäisen puoliskon jälkeen vitsit ovat ohi eikä uusia tunnu tulevan, epäonnistuu se huumorin saralla.
Visuaalisesti Kenraaliharjoitus on tyylikäs ja realistinen kuvaus helsinkiläisen naisen elämästä. Lavastus ja puvustus tukevat tarinan maailmaa luonnollisella tavalla, ja elokuva tuntuu aidolta käsittellessään vakavia teemoja: itsensä etsimistä, seksuaalisuuden moninaisuutta ja nykyajan parisuhdemurrosta.
Werneri Pihlajamäki
Kenraaliharjoitus -elokuvan traileri
